Usein uudet kasvattajat aloittavat kasvatuksensa suvuttomista hevosista edeten sukupolvi sukupolvelta pidempiin sukuihin. Näin aloitin minäkin welshkasvatukseni vuonna 2012 ja oikeastaan kaikkia muitakin kasvattamiani rotuja olen aloittanut kasvattamaan suvuttomista hevosista. Se on ehkä kaikista helpoin tapa: ei niskaan hengittäviä kasvattajia, ei paineita hevosten pölyyntymisestä, ei tarvitse heti kasvatuksen aluksi alkaa opetella jalostusmateriaalinsa sukuja ja niin edelleen. Sitä paitsi jokaista vähänkään kunnianhimoista kasvattajaa varmasti houkuttaa lähteä kasvattamaan ihan omia linjoja. "Tuoda uutta verta" rodun jalostukseen.
Jos omista suvuttomista linjoistaan jaksaa kasvattaa riittävän pitkälle, joutuu huomaamaan nopeasti, että kaikki tallin hevoset ovat tavalla tai toisella sukua keskenään. Tarvitaan siis jatkuvasti uusia suvuttomia hevosia, joista saa kasvatettua uusia, erisukuisia lyhytsukuisia, joita sitten yhdistellä vanhemman kasvatuksensa tuloksiin. Ja taas kaikki ovat sukua keskenään. Yleisemmissä roduissa on tietysti aina vaihtoehtona ostaa uusia, erilaisista suvuista tulevia hevosia muualta. Mutta entä ne omat isä- ja emälinjat? Tai mitä jos sopivia ostohevosia ei löydykään?
Jossain vaiheessa kasvattaja ajautuu tilanteeseen, jossa talli on täynnä kohtalaisen pitkäsukuisia hevosia, joita ei enää juurikaan voi yhdistellä keskenään. Paitsi jos kasvattaja on ollut fiksu ja tuonut jatkuvasti talliinsa uusia hevosia ja kasvattanut jatkuvasti uusia lyhytsukuisia uusista suvuista. Valitettavasti allekirjoittanut ei ole ollut ihan niin fiksu. Törmäsinkin tuossa viime vuoden puolella siihen, että welshkasvatukseni kolmannen polven kasvatit vielä onnistuvat mutta neljännen polven kasvatit alkavat olla jo kaikki sukua keskenään ja viides polvi onkin jo lähes mahdoton. Olenkin viimeisen puolen vuoden aikana ostellut aika paljon uusia jalostusponeja muualta sekä käyttänyt ulkopuolisia oreja jalostuksessa mutta silti tuntui ettei sekään riitä tai etten löytänyt riittävästi juuri sellaisia poneja, joita omien welshieni sukuihin tahdoin.
Viime syksynä pyörittelin ideaa erillisestä "lyhytsukuisten hautomosta". Halusin kuitenkin, että kaikki welshkasvattini ovat Moanan kasvatusta, joten uuden tallin tekeminen ei ollut vaihtoehto. Lopulta päädyin ikään kuin kompromissiin: suvuttomat ja yksipolviset ponit asuvat Moanassa mutta ikääntyvät merkittävästi nopeammin ja kilpailevat kevyemmin. Näin pääsen 2-polvisiin kasvatteihin omista suvuttomista poneista noin kuukaudessa tai kahdessa entisen vuoden tai kahden sijaan (CAS-ikääntyminen). Nämä "pikakasvatit" ovat kaikin tavoin Moanan kasvatteja, vain nopeammin tuotettuja. Toistaiseksi olen tuonut vain A- ja B-sektion poneja, joista olen kasvattanut welsh part bredeja ulkopuolisten hevosoriiden kanssa. Tavoitteena on, että kunhan kasvatukseni edistyy, siirtyvät myös kaksipolviset ponit nopeautettuun elämänkiertoon.
Onko parin ensimmäisen polven pikakasvatus huijausta? Heikentääkö se jollain tavalla sen kautta syntyneen, hieman pidempisukuisen hevosen arvoa? Mitä muita keinoja kasvatuksen nopeuttamiseen teiltä muilta kasvattajilta löytyy vai kasvatatteko siivosti alusta asti samaan tahtiin ja samoin tavoittein?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti