sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Uusia harrastajia vai uusi tapa harrastaa?

Olin ajatellut tänään kirjoittaa laatuarvosteluista, kun olen tässä viikonlopun aikana valmistellut taas aimokasan hevosia valmiiksi kyseisiä kinkereitä varten. Sirpan Ionicin blogin tänään julkaistu postaus Virtuaalihevosmaailman tulevaisuus? sekä keppis.netin pian loppuva laskutusjakso laittoivat minut kuitenkin pohtimaan sekä oman että muiden (pääasiassa ehkä kuitenkin oman) virtuaaliharrastuksen tulevaisuutta sen verran, että eiköhän niistä yhden blogipostauksen saa aikaiseksi. Hyödynnän tässä erittäin röyhkeästi edellä linkittämääni Sirpan postausta.

Virtuaali(hevos)maailman lamasta on puhuttu jo vuosia. Asiasta on tehty useita ja useita topikeja eri foorumeille, sekä pohdittu keinoja lamasta nousemiseen, hevoskaupan vilkastuttamiseen ja uusien harrastajien mukaan saamiseen ja niin edelleen. Käsittääkseni mitään ei varsinaisesti ole tehty, eikä tilanne ole tässä vuosien mittaan muuttunut, vaan virtuaali(hevos)maailman lama on ja pysyy ja harrastajat vähenevät.

Postauksessaan Sirpa maalaa aika masentavan kuvan nykymuotoisen virtuaalihevosmaailman tulevaisuudesta. Olen kuitenkin hänen kanssaan aika samoilla linjoilla - vai kuinka monta ihan upouutta virtuaaliharrastajaa vaikkapa Keskustan foorumille on eksynyt viimeaikoina? Yritin muuten etsiä Keskustasta viimeisimpiä uusia rekisteröityjä käyttäjätunnuksia, mutta en löytänyt. Jos joku löytää viimeisimmät rekisteröityjät, niin saa vinkata kommenttikentässä! Uusia harrastajia ei siis ole ainakaan Keskustaan ovista ja ikkunoista tullut, paluumuuttajia silloin tällöin. Vanhoja harrastajia kuitenkin putoaa koko ajan pois, kun elämä vie muuhun suuntaan, toisin sanottuna harrastajakunta pienenee. Se ei ainakaan helpota virtuaalimaailman tulevaisuutta.

Keskustan foorumilla vallalla oleva, käsin tehtäviin sivuihin perustuva harrastustapa ei kuitenkaan ole ainoa tapa harrastaa virtuaalihevosia. Instagram-talleista olen useaan kertaan kuullut ja onhan noita muitakin sosiaalisen median palveluita, jotka varmasti ovat nykyisille esiteineille ja teineille luontevampia ja tutumpia käyttää kuin vaikkapa ftp-paneeli. En ole näihin kuitenkaan itse juuri tutustunut, enkä tiedä kuinka isosta harrastusjoukosta esimerkiksi instragram-tallien kohdalla on kyse.

En ole myöskään lainkaan perehtynyt suntuubi-talleihin. Jossakin virtuaalimaailman lamaa käsittelevässä topikissa mainittiin, että suntuubi-tallit voivat hyvin ja niiden määrä koko ajan kasvaa. En tiedä väitteen todenperäisyydestä (enkä löytänyt ko. topikia Keskustan haulla), mutta toivon, että se on totta. Suntuubi-maailma on käsittääkseni rennompi ja yhtenäisempi kuin Keskustaan kokoontunut virtuaaliharrastajaporukka. Voisiko yksi syy tuntemani virtuaalimaailman lamaan olla sen tavoitteellisuus ja muiden harrastajien luomat (osittain varmasti kuvitellut) paineet? Ajatus ei ole täysin omani vaan sen on heittänyt ilmoille aika moni muukin.

Entä sitten oma virtuaalihevosharrastukseni? Ajan puutteesta olen täällä useaan otteeseen maininnut. Harrastusintoni ei kuitenkaan ole lainkaan vähentynyt, vaan mielelläni pikseliponeilisin paljon, paljon enemmän kuin mitä nyt on mahdollisuus. En myöskään koe muiden harrastajien vähenemisen tai virtuaalimaailman laman vaikuttavan juurikaan omaan harrastamiseeni. Mutta entä jos lähes kaikki muut harrastajat lopettavat? VRL ja muut isompaa harrastajakuntaa vaativat laitokset kaatuisivat ja jäisin yksinäni tai parin muun fossiilin kanssa harrastamaan tätä tämänmuotoista virtuaaliharrastusta? Vaikka harrastan itseäni varten ja koska itse nautin tästä harrastuksesta, voi olla, että ihan täysin yksin en kuitenkaan jaksaisi harrastaa. Luultavasti jonkin aikaa yrittäisin, mutta jossain vaiheessa seinä varmaan tulisi vastaan ja löisin minäkin lapun luukulle. Vai etsisinkö uuden tavan harrastaa uuden harrastajaporukan kanssa? Olen aika kaavoihini kangistunut mitä virtuaaliharrastukseeni tulee, enkä oikein tiedä taipuisinko enää näin monen (kymmenen) vuoden harrastuksen jälkeen ihan uuteen harrastustapaan.

En usko, että virtuaalihevosharrastus täysin loppuu, mutta uskon, että se jollain aikavälillä tulee muuttamaan muotoaan radikaalisti. Milloin tämä sitten tapahtuu, sitä on tietenkin mahdotonta ennustaa. Tai mistä sitä tietää, että jos tämä "vanhamuotoinen" virtuaalihevosharrastus yhtäkkiä löisikin uudelleen läpi, ja nykyteinit kiinnostuisivat sosiaalisen median palveluiden tarjoamien alustojen sijaan itse alusta asti tekemisestä? Tai jos joku keksii mahtavan idean ja onnistuu automatisoimaan käytännössä koko harrastuksen sivujen teosta alkaen, vähän kuten sandi on tehnyt Virtuaalisen Laukkaurheilukeskuksen ja SPC:n kanssa? Toivossa on hyvä elää, mutta sen verran luottavainen olen ainakin oman harrastukseni jatkumiseen, että maksoin keppis.nettiä jälleen viisi vuotta eteenpäin!

lauantai 13. lokakuuta 2018

Pilkkukuume Juksulassa

Viime viikolla kirosin Juksulan pitkää "to do"-listaa, joten tänä viikonloppuna päätin ottaa härkää sarvista ja alkaa lyhentää sitä listaa. Koska minua on viime aikoina hirveästi houkutellut kaikki pilkulliset ponit ja hevoset, päätin aloittaa listan lyhentämisen vanhojen laukkaponieni sivujen tekemisellä - laukkaponien joukossa on meinaan iso lauma pilkullisia british spotted poneja!

Tuumasta toimeen ja hihat heilumaan! Juksula sai tänään kymmenen uutta pilkullista pikkuponia riveihinsä. Ennestään tallissa asusteli jo komea orhipoika Tepe, joka siis sai nyt seurakseen viisi uutta orikaveria sekä viisi tammaa. Näistä uutuuksista suosikkejani ovat ori Hansu (katsokaa nyt tuota kuvaa!) ja tammat Fuu (mikä pallero!) ja Frosty (kaunis kuin mikä ja nimikin on kiva). Sivujaan jäi vielä kaipaamaan kuusi british spotted ponia, kolme tammaa ja kolme oritta, sekä joukko kerry bogin poneja ja pari eestiläistä. Katsotaan jos vielä nuo saisi tänä viikonloppuna hoidettua, niin olisi yksi kohta vähemmän "to do"-listalla!

British spotted ponien kanssa ongelmaksi nousi kuvat, vaikka en todellakaan ollut ronkeli rotutyypin tai kuvan laadun kanssa. Halusin kuitenkin pääasiassa miniatyyri-tyypin poneja (eli alle 107 cm korkeita pilkkuponeja), mikä osoittautui hieman haastavaksi. Osa Juksulan uusista pilkullisista asukeista onkin isompia ratsuponityypin poneja. Tiedossa on myös melkoista kuvien kierrätystä, sillä jokaikinen löytämäni sopiva pilkkuponi kuva tulee menemään näille suvuttomille poneille. Jos ja kun jälkikasvua tulee, en enää keksi mistä niille löytäisin uudet kuvat. Saa siis ilmoitta jos tiedät esimerkiksi vapaasti kopioitavia pilkkuponien kuvia!

Nyt kun olen pilkkujen kanssa vauhtiin päässyt, ajattelin päivittäväni Juksulan knabstrup-lauman ajantasalle. Useamman uuden knabin saisi kyllä hankkia, kun kaikki jo melkein sukua keskenään. Ja tuossa british spotted ponien kuvia etsiessäni törmäsin pariin niin kivaan appaloosan kuvaan, että pitäisiköhän niitäkin hankkia pari...

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Mitä kuuluu...

...Juksulalle?
Juksula on kärsinyt ajanpuutteestani ehdottomasti eniten. Osittain syynä on se, että talli oli päässyt pintahomeeseen jo ennen uuden työni alkua, joten nyt paikka on jo läpeensä homehtunut. Ostin tuossa syyskuussa pari uutta hevosta, voikon puoliverisen Tripin ja heräteostoksena bydjonnyioriin, Shacon, mutta muuten en ole tehnyt yhtään mitään tallin eteen sitten.... ööö, ehkä toukokuun? Harvinaista kyllä, en ole edes ilmoittanut ainuttakaan tallin hevosta ainoaankaan kilpailuun moneen kuukauteen! 

Juksulassa olisi koko tämän vuoden kasvattien sivut tekemättä ja lisäksi iso kasa (entisiä) laukkaponeja odottelee sivujaan (tai bittiavaruuteen heittämistä). Parin viime vuoden kasvatinkin sivut taitavat olla vielä jossain kotikoneen kansioiden syövereissä keskeneräisinä... Lisäksi houkuttaisi ihan hirveästi tuoda lauma työhevosia, joilla pääsisi kokeilemaan TYH:n kilpailuita! Ja knabbejakin haluaisin hankkia lisää. Ja trakeja. Ja täysverisiä. Ja sitä ja tätä ja tuota. Noita vanhempia hevosiakin voisi kuoppailla, niin ei ala hevosmäärä ahdistaa. Yhteensä Juksulan "to do"-lista on lähes kolmenkymmenen kohdan pituinen. Mistäköhän Juksulan jättipäivitykseen löytyisi aikaa?

...Moana part bredsille?
Moana on pärjännyt varsin hyvin viikonloppuharrastamisestani huolimatta. Joka viikonloppu olen ehtinyt jotain pientä tehdä ja välillä vähän isompaakin, joten ihan mahdotonta "to do"-listaa ei tallin osalta ole kertynyt.

Moanassa on paljon valmiita tai lähes valmiita poneja laatuarvosteluita varten ja kilpailulista pyörii melko tasaiseen tahtiin. Kilpailuita olen pyrkinyt järjestämään ainakin yhden ryppään kuukaudessa ja siinä olen aika hyvin onnistunutkin. Vanhoja ponejakin olen saanut kuopattua melkein suunnitelemani aikataulun mukaan. Talli on kaiken kaikkiaan aika hyvin ajantasalla - paitsi mitä kasvattien sivuihin tulee. Viime CAS-vuoden (CAS51; 04.06.-26.08.2018) kaikkien kasvattien sivut on edelleen tekemättä ja kuluvan CAS-vuoden (CAS52; 27.08.-18.11.2018) varsoja ei ole edes suunniteltu. Myös seuraavan CAS-vuoden (CAS53; 19.11.-10.02.2019) on vielä keksimättä, mutta onneksi sen kanssa on aikaa marraskuun puoliväliin asti. Tekemistä siis piisaisi Moanassakin, vaikka talli pääosin onkin aika hyvässä kuosissa, ainakin jos Juksulaan verrataan.

...Moana farmille?
Jos farmin etusivua katsoo, ei paikka vaikuta enää lainkaan aktiiviselta. Sen sijaan kulisseissa on tapahtunut ja paljon. Uudenvuoden lupauksissani lupasin hankkia farmille kissoja (muitakin kuin maatiaisia) ja nautoja, mikä taas vaatii hieman kissa- ja nautarotujen opiskelua. Ja sitä olen kyllä varsin ahkeraan tehnytkin! Lisäksi Flickrin selaaminen onnistuu loistavasti vaikkapa kännykällä kotisohvalta mainoskatkojen aikana, joten uusia, suloisia, mielenkiintoisia tai muuten vain hienoja kuvia tulee laitettua muistiin jatkuvasti. Farmi siis elää ja voi hyvin minun pääni sisällä. Toteutus muiden silmille onkin sitten hieman eri asia...

Pari tuntia lisää vuorokauteen, kiitos!