sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Monttubileet!

Joku vuosi takaperin kirjoittelin ajatuksiani ikääntymisestä ja sen hyvistä ja huonoista puolista. Yksi hyvistä (ja samalla ehkä huonoistakin) puolista on hevosten "pakollinen" vaihtuvuus, kun vanhempia "pitää" laittaa pois niiden saavutettua kunnioitettavan vanhuusiän sillä valitulla ikääntymisellä. Mikään pakkohan näin ei virtuaalimaailmassa olisi tehdä, mutta ainakin itselleni on helpompi siirtää suosikkiponikin muistojen kirjoihin, kun sille on kertynyt ikää. Pysyy hevosmäärä kurissa ja paletti hallinnassa, voi keskittyä paremmin niihin nuorempiin poneihin eikä sivuille jää roikkumaan ylimääräisiä ja tarpeettomia yksilöitä.

Otin tälle viikolle tavoitteeksi tehdä muistosivut isolle joukolle Moanan vanhempia poneja. Minun käyttämäni CAS-ikääntyminen on melko hidas ja yhdessä oikeassa vuodessa on noin neljä virtuaalista vuotta. Siksi noin puolen vuoden on-off-taukoni aikana ei ehtinyt tapahtua mitään ikäkriisikatastrofia, vaan nämä ponit olivat monttulistalla jo ennen taukoakin.

Moanassa on sen kahdeksan toimintavuoden aikana lopetettu 123 ponia. Näiden keskimääräinen ikä CAS-vuosissa on 23,3 vuotta eli oikeassa elämässä 5 vuotta 5 kuukautta. Orien keski-ikä on 23,1 CAS-vuotta eli 5,3 vuotta ja tammojen hieman pidempi 23,5 CAS-vuotta eli 5,4 vuotta. Keskimäärin oriit siis elävät Moanassa kuukauden lyhyempään kuin tammat. Kuolleita tammoja on jonkin verran enemmän kuin oriita (73 kpl vs. 50 kpl), sillä olen käyttänyt kasvatuksessa paljon Juksulan täysverioriita ja puhtaissa sektioissa jonkin verran ulkopuolisia oreja, jolloin oriiden määrä omassa tallissa on koko ajan ollut hieman tammoja pienempi.

Vanhin Moanassa kuollut poni on ollut 38-vuotias (wpb-ori Verdejo Sauvignon Blanc). Ylipäänsä yli 30-vuotiaiksi eläneitä on vain viisi, joista yksi on ori (edellä esitelty Veeti) ja neljä tammaa. Nuorin poni on lopetettu 15-vuotiaana. Alle 20-vuotiaana kuolleita on kuusi, joista neljä oria ja kaksi tammoja. Ylivoimaisesti suurin osa, yli 90 %, Moanan poneista on siis kuollut 20-29-vuotiaana. Kuoliniän kanssa on vahva korrelaatio suosion kanssa: mitä enemmän "lempiponi", sen pidempi elämä. Nuorena kuolleet ovat kaikki olleet osastoa "ei inspiroi".

Milloin poni sitten on valmis muistosivuihin siirtymiseen? Pelkkä ikä ei riitä syyksi, mutta se kyllä usein vauhdittaa asioita. Yleensä kun ponini tulee yli 20-vuotiaaksi (ja kun ensin hoksaan, että oho, tuo on jo noin vanha), alan pohtia sen tulevaisuutta ja tavoitteita. Vieläkö aion viedä sen johonkin laatuarvosteluun? Haluanko siitä vielä yhden varsan? Jos vastaus on ei, siirrän ponin mielessäni monttulistalle ja loppuelämän pituuden määrittää sen jälkeen lähinnä viitseliäisyyteni muistosivujen kanssa. Jos vastaus on kyllä, alan toteuttaa säntillisemmin ponille suunnittelemiani asioita, kuten sitä laatuarvosteluun ilmoittamista tai vielä yhden varsan teettämistä. Kun laatisreissu tai varsa on tehty, teen yleensä muistosivut samalla, kun päivitän palkinnon/varsan sivuille. Sitten on tietysti ne suosikit, joille ei oikeasti ole enää mitään käyttöä tai tavoitteita, mutta joita ei silti vain raaskisi lopettaa. Silloin käy kuten vaikka Veetille ja virtuaalinen elämä vain jatkuu ja jatkuu.

Vaikka kirjoitan ponien vaihtuvuudesta ja ponin poistamisesta tavoitteiden täyttymisen jälkeen, ei tätä varmaan silti voi oikein liukuhihnatoiminnaksi sanoa, kun keskimäärin jokainen poni pyörii tallissa sen viitisen vuotta. Tällaisella vilkaalla mielikuvituksella varustetulle harrastajalle se on viisi vuotta keksiä mielessään (kirjoittamattomia) tarinoita ponin edesottamuksista aina sivuja päivittäessään. Viidessä vuodessa ehtii hyvin "oppia tuntemaan" sen vähemmänkin lempiponin.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Kasvatushaaveita

 Virtuaaliharrastukseni on hyvin vahvasti kallellaan kasvatuspuolelle. Sydämeni ei syki mitenkään poikkeuksellisen kovasti welshponeille, joten aina välillä (tai oikeastaan aika usein) sitä tulee mietittyä, että mitä kaikkea muuta sitä voisi kasvattaa!

1. Gotlanninrussit

Älkää kysykö miksi, mutta haluaisin aivan hirveästi kasvattaa Juksulassa gotlanninrusseja. Eikä tämä ole hetken mielijohde, vaan jo pidempään kutkutellut ajatus! Mikä on vähän outoa, koska en ole virtuaalisesti enkä oikeassakaan elämässä ollut juurikaan tekemisissä russponien kanssa. Nimeäisin kasvattini suomalaisittain taivutetulla kasvattajaliitteellä Juksulan ja ruotsinkielisellä sanalla tai nimellä. Ponit olisivat kivoja monitoimiponeja, sellaisia kuin russit usein taitavat oikeassakin maailmassa olla. Yhdet ravikisat silloin, estekisat tuolloin ja kouluradallakin ehtii pyörähtää - kaikki matalilla ja helpoilla tasoilla toki. Ja näyttelyt! Minun russit olisivat urheiluharrastustensa ohella näyttelyponeja ja kaikilla olisi tietysti nätit rakennekuvat.

2. Arabialaiset täysveriset, egyptiläinen ja venäläinen verilinja

Juksulassa olen vähän arabeja kasvatellutkin ja koko virtuaaliharrastukseni ajan on arabikasvatteja nimeni alle putkahdellut silloin tällöin. Jos minulla olisi ihan hirveästi aikaa ja arabikuvia, perehtyisin tosissani virtuaalisten arabien sukuihin ja kantahevosiin, hankkisin valtavan lauman sekä muiden vanhempia kasvatteja että omia tuontihevosia, ja alkaisin kasvattaa isolla volyymilla egyptiläisiä ja venäläisiä arabeja. Pääasiassa arabini olisivat (ja ovat nytkin) aika sekalaista seurakuntaa mitä käyttöön tulee, joukossa olisi niin ratsuja, näyttelyhevosia kuin laukkaajiakin ja todennäköisesti sekoittelisin eri lajien hevosia iloisesti keskenään. Jos ihan tosissani kasvattaisin arabeja, keksisin egyptiläisillä ja venäläisille omat kasvattajanimet, egyptiläisille jokin kiva arbiankielinen (tai siltä kuulostava) liite ja venäläisille jokin venäjänkieleen viittaava.

3. Työhevoset

Olisi niin kiva kasvattajaa jotakin työhevosrotua (ei shire tai clydesdale)! Kilpailla ahkerasti työhevoskilpailuissa ja kuvitella pyrkivänsä kasvattamaan aina vain vahvempia ja hyväluonteisempia työhevosia. Ehkä jopa vähän eri linjoja ja sukuja käyttöajoon painottuneisiin ja vetoon ja kyntöön painottuneisiin! Työhevosrodulla ei varsinaisesti olisi ihan hirveän suurta merkitystä, kunhan näyttää "tietyllä tavalla" näyttävältä, eikä ole kovin suuria tupsuja jaloissa.

4. Quarterit

Quartereissa kiehtoo värikirjo. Ei tarvitsisi tyytyä perusrautiaaseen vaan saatavilla on aikalailla kaikkea mitä hevosista löytyy (pl. kirjava)! Shampanjaväreihin en ole päässyt muissa harrastamissani roduissa tutustumaan, joten se väri olisi varmaankin aika vahvasti quarter-laumassani edustettuna. Kuviakin tuntuu ainakin flickirissä löytävän melkein riesaksi asti, kun kyse on yhdestä Yhdysvaltojen suosituimmasta rodusta. Lännenratsastus on myös aina ollut sellainen "olisi kiva opetella" (sekä oikeassa elämässä että virtuaalisessa), joten siksikin westernhevosten virtuaalinen kasvattaminen olisi hauskaa ja mielenkiintoista.

5. Ravihevoset

Tai ehkä tarkemmin lämminverinen ravihevonen. Rotuna lämminverinen ei ole mikään intohimo, mutta jokin ennätysten, voitto- ja totoprosenttien ja voittosumman vahtaamisessa kiehtoo. Yksittäisiä ravihevosia, lähinnä tosin suomenhevosia ja poneja, minulla on ollut pitkän virtuaaliharrastukseni aikana aina yksi silloin ja toinen tällöin, mutta minua kiehtoisi nimenomaan isommalla ravihevosporukalla harrastaminen ja ravihevosten kasvattaminen realistisella ajatuksella hyvin pärjänneistä isistä ja yrittää koota sitä hyvää ja menestyksekästä emälinjaa. Ravihevosten kanssa puljaaminen tosin kosahtaa samaan kuin aikoinaan laukkahevosten ja -ponienkin: laukka- ja ravitulosten seuraamiseen ja järkevään starttien suunnitteluun menee aikaa ja se vaatii niin paljon enemmän "hereillä" olemista kuin ratsukilpailuissa kilpaileminen. Käytännössähän kunkin starttihevosen kisakalenterin on jatkuvasti oltava ajantasalla, jotta hevosen saa ilmoitettua sille oikeisiin ja ennätykseltään sopiviin lähtöihin (ei tule onnistumaan, terveisin kisakalenterit päivitetty edellisen kerran alkuvuodesta).

6. Knabstrupit

Juksulassa on pienehkö lauma knabbeja, mutta halajaisin niitä lisää ja paljon. Jostain syystä pidän pilkullisista hevosista ja ihan erityisesti selkeäpilkkuisista leopardeista. Knabstrupeissa tosin hiertää ihan hivenen se, että rakenteeltaan modernien ja ratsuhevostyyppisten knabbien kuvia ei (ainakaan minun etsintöjeni perusteella) ole aivan hirveästi ja juuri sen tyyppisiä pilkullisia hevosia haluaisin kasvattaa.

Ja monta, monta muuta haavetta. Ainakin toistaiseksi isomman mittakaavan kasvattaminen pitää rajoittaa welshponeihin mutta jos joskus welshit alkavat kyllästyttää niin seuraavat ideat ovat kyllä jo tulilla.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Sittenkin sabinoa

Lokakuu hujahti ohi niin nopeasti, että en yhtään tiedä mihin kaikki aika oikein katosi. Olen varmaan nukkunut koko kuukauden! Tauolta paluu ei siis ehkä sujunut ihan odotetulla tavalla, mutta elämä on.

Kirjautuessani Keskustan foorumille 27 päivän tauon jälkeen, sain ilokseni huomata, että yhdessä vakiostalkkaus-topikissani "Värien ihmemaa" oli keskusteltu sabino-geenistä ja erityisesti sabinon esiintymisestä welsheillä. "Vanhan" tiedon mukaanhan welsheiltä ei ole löytynyt sabino SB1-geeniä, vaikka rodussa esiintyy paljon sabinolle tyypillisiä, suuria ja pitsireunaisia valkoisia merkkejä. Mutta löytyypä kuin löytyykin welsheiltä SB1-geeniä! Lokakuussa 2019 on löydetty SB1-geeni ruunivoikolta D-sektion tammalta. Tammalta löytyi lisäksi dominanttivalkoinen W20-geeni, joten ponin ulkoasu on aika veikeän valkoinen!

Minä olen Moanan alkuajoista saakka merkinnyt kaikki isoja valkoisia merkkejä omaavat ponini sabinoiksi, vaikka olen ollut tietoinen ettei SB-geeniä welsheiltä ollut (vielä) löytynyt. Halusin jotenkin nostaa isot merkit perustiedoissa esiin ponin värin kohdalla ja sabino tuntui siihen parhaalta vaihtoehdolta. Kun toinen harrastaja lukee esimerkiksi kuvattomilta muistosivuilta ponin väriksi "rautias sabino", kertoo se varmasti perusharrastajalle enemmän kuin "rautias dominanttivalkoinen" saatika pelkkä "rautias". Mietin myös vaihtoehtoa "rautias isoin merkein", mutta se taas ei vain kuulostanut mielestäni hyvältä, joten päädyin sabinoon.

Todennäköisesti sabino (tai ainakin juuri SB1) on welsheillä melko harvinainen eikä selitä kaikkia sabinolta näyttäviä kuvioita. Jos geeni olisi welsheissä kovin yleinen, oltaisiin se varmasti löydetty aikaisemmin, koska sabinokuvioita rodussa on kuitenkin paljon. Minä aion kuitenkin edelleen pitää ponieni värit kohtuullisen yksinkertaisina ja merkitä kaikki isomerkkiset ponit sabinoiksi sotkematta sekaan vaikkapa dominanttivalkoista. Kasvattieni omistajat voivat sitten itse miettiä kuinka haluavat "sabinoihin" vanhempiin suhtautua, mutta ainakin nyt on todistettu, että welshin nimittäminen sabinoksi ei ole täysin epärealistista.

Lisää isoista merkeistä ja (Sirpan sanoin) suuresta sabino-sekaannuksesta voi lukea edellä mainitusta Keskustan topikista (uusimmat sabino-keskustelut sivulla 141) ja Ionicin blogista Suuri sabino-sekaannus osa 1 ja osa 2.