lauantai 10. marraskuuta 2018

Welsh mountain -ongelma

Viimeviikkoinen matalapaine on ohi ja olen tänään tässä aamupäivän aikana harrastellut hyvillä mielin. Puuhastelun kohteena on tosin (jälleen kerran) ollut Moana part breds eli Juksulan homehtuminen saa rauhassa jatkua. Saa nähdä milloin teen asialle jotain - vai teenkö ollenkaan.

Tässä astutuksia suunnitellessani törmäsin taas samaan ongelmaan: jatkaako welsh mountainien kasvatusta vai ei. Moanan ensisijainen kasvatusrotu on welsh part bred, mutta A- ja B-sektioiden varsoja syntyy aina silloin tällöin. 

Suhteeni B-poneihin on aina ollut hyvä ja niiden pienimuotoinen kasvatus on ja pysyy Moanan strategiassa. Sen sijaan suhteeni mountaineihin on aina ollut vähän ristiriitainen. Toisaalta ne ovat todella kauniita tai ainakin söpöjä, mutta toisaalta en taas ole lainkaan pikkuponi-ihminen (tai ovathan B:tkin pikkuponeja, mutta kuitenkin) ja "Se Jokin" mounteista puuttuu. A-ponien kasvatuskin on aika kausittaista: välillä suorastaan vimmalla yhdistän A-linjojani part bredeihin jättäen puhtaat A:t kokonaan pois. Sitten taas seuraavassa hetkessä puuhaan kovaa vauhtia uusia sukuja ja elvytän vanhoja.

Minulla on mountaineissa joitakin tärkeitä isä- ja emälinjoja, jotka tahtoisin puhtaina A-linjoina säilyttää. Emälinjoja voisi periaatteessa pitää yllä ulkopuolisten oriiden astutuksilla, mutta isälinjoja varten tarvitaan omia tammoja jos siis tahdon linjan varsat oman kasvattajanimeni alle. Toki jotkut antavat tammojaan liisinkiin, mutta ehkä pelkästään siihen nojautuminen ei ole kannattavaa. Tästä tullaan siis siihen johtopäätökseen, että jos tahdon säilyttää ne muutamat isä- ja emälinjat puhtaina mountain-linjoina, on minulla oltava myös muuta A-ponien kasvatusta, jotta saan materiaalia isä- ja emälinjojen jatkamiseen. Ostoponeja ja ulkopuolisia isä/emätarjokkaita unohtamatta.

Esimerkiksi edesmenneellä A-tuontitammalla Goldwood's Honey Bonniella on oma emälinjansa sekä welsh part bredien keskuudessa, että puhtaana A-linjana (Bonnie -> Moana's Honey Brianna -> Moana's Honey Bunny). Bonnien Honey-linja on yksi tärkeimmistä mountainien emälinjoistani ja ehdottomasti säilyttämislistallani - nimenomaan puhtaana mountainsukuna vaikka tammalla onkin peräti kaksi wpb-tyttärentytärtä. Toinen tärkeä ja puhtaana säilytettävä emälinja on Sunny Burprispin Sunny-linja (Puppe -> Moana's Sunny Smile -> Moana's Sunny Day), josta ei welsh part bred -tammalinjaa (vielä) olekaan. 

Puhtaita mountainponien isälinjoja minulla on selvästi vähemmän. Yritin joku vuosi sitten vähentää radikaalisti A-ponien määrää ja katsoin, että ylläpitäisin emälinjat ulkopuolisten orien avulla. Siksipä vanhemmat A-isälinjat ovat tallista lähes kadonneet. Isälinjoista puhtaana säilyttämislistalla on ainakin tuontiori Eiddof Diafolin A-linja (Jimmy -> Moana's Shenanigan -> Moana's Trickster). Monia muita puhtaita isälinjoja olen tallista jo hävittänyt. Onneksi muutamia isälinjoja on jatkunut Moanan ulkopuolella, joten jokusen linjan palauttaminen voisi olla mahdollista.

Mutta kun haluaisin päästä mountaineista eroon! Haluaisin yhdistää kaikki A-sukuni welsh part bredeihin ja jatkaa linjoja siellä. Mutta sitten taas tahdon kuitenkin pitää nuo muutamat linjat myös puhtaina! Hirveä ongelma, kun tahdon kahta ristiriitaista asiaa samaan aikaan. Huoh, että ihminen voikin tehdä elämänsä vaikeaksi!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Ärsyttävä saamattomuus

Jokainen varmaan tietää sen tunteen, kun tekemistä on niin paljon, ettei tahdo aloittaa niiden tekemistä lainkaan. Bingo! Juuri siltä minusta on tuntunut koko viikonlopun. Erityisen luotaantyöntävä on Juksulan nälkävuoden mittainen tehtävälista ja ihan liian pitkään jatkunut päivittämättömyys. Ei sovi lainkaan tällaisen kontrollin ja järjestyksen rakastajan luonteeseen. Helpoimmalta tuntuisi vain heivata koko talli ja aloittaa sen suhteen puhtaalta pöydältä, mutta tiedän katuvani sitä myöhemmin. Joten taidan vain sulkea koneen ja tehdä jotain muuta. Kokeillaanpa ensiviikolla uudelleen.

(c) quickmeme.com

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Uusia harrastajia vai uusi tapa harrastaa?

Olin ajatellut tänään kirjoittaa laatuarvosteluista, kun olen tässä viikonlopun aikana valmistellut taas aimokasan hevosia valmiiksi kyseisiä kinkereitä varten. Sirpan Ionicin blogin tänään julkaistu postaus Virtuaalihevosmaailman tulevaisuus? sekä keppis.netin pian loppuva laskutusjakso laittoivat minut kuitenkin pohtimaan sekä oman että muiden (pääasiassa ehkä kuitenkin oman) virtuaaliharrastuksen tulevaisuutta sen verran, että eiköhän niistä yhden blogipostauksen saa aikaiseksi. Hyödynnän tässä erittäin röyhkeästi edellä linkittämääni Sirpan postausta.

Virtuaali(hevos)maailman lamasta on puhuttu jo vuosia. Asiasta on tehty useita ja useita topikeja eri foorumeille, sekä pohdittu keinoja lamasta nousemiseen, hevoskaupan vilkastuttamiseen ja uusien harrastajien mukaan saamiseen ja niin edelleen. Käsittääkseni mitään ei varsinaisesti ole tehty, eikä tilanne ole tässä vuosien mittaan muuttunut, vaan virtuaali(hevos)maailman lama on ja pysyy ja harrastajat vähenevät.

Postauksessaan Sirpa maalaa aika masentavan kuvan nykymuotoisen virtuaalihevosmaailman tulevaisuudesta. Olen kuitenkin hänen kanssaan aika samoilla linjoilla - vai kuinka monta ihan upouutta virtuaaliharrastajaa vaikkapa Keskustan foorumille on eksynyt viimeaikoina? Yritin muuten etsiä Keskustasta viimeisimpiä uusia rekisteröityjä käyttäjätunnuksia, mutta en löytänyt. Jos joku löytää viimeisimmät rekisteröityjät, niin saa vinkata kommenttikentässä! Uusia harrastajia ei siis ole ainakaan Keskustaan ovista ja ikkunoista tullut, paluumuuttajia silloin tällöin. Vanhoja harrastajia kuitenkin putoaa koko ajan pois, kun elämä vie muuhun suuntaan, toisin sanottuna harrastajakunta pienenee. Se ei ainakaan helpota virtuaalimaailman tulevaisuutta.

Keskustan foorumilla vallalla oleva, käsin tehtäviin sivuihin perustuva harrastustapa ei kuitenkaan ole ainoa tapa harrastaa virtuaalihevosia. Instagram-talleista olen useaan kertaan kuullut ja onhan noita muitakin sosiaalisen median palveluita, jotka varmasti ovat nykyisille esiteineille ja teineille luontevampia ja tutumpia käyttää kuin vaikkapa ftp-paneeli. En ole näihin kuitenkaan itse juuri tutustunut, enkä tiedä kuinka isosta harrastusjoukosta esimerkiksi instragram-tallien kohdalla on kyse.

En ole myöskään lainkaan perehtynyt suntuubi-talleihin. Jossakin virtuaalimaailman lamaa käsittelevässä topikissa mainittiin, että suntuubi-tallit voivat hyvin ja niiden määrä koko ajan kasvaa. En tiedä väitteen todenperäisyydestä (enkä löytänyt ko. topikia Keskustan haulla), mutta toivon, että se on totta. Suntuubi-maailma on käsittääkseni rennompi ja yhtenäisempi kuin Keskustaan kokoontunut virtuaaliharrastajaporukka. Voisiko yksi syy tuntemani virtuaalimaailman lamaan olla sen tavoitteellisuus ja muiden harrastajien luomat (osittain varmasti kuvitellut) paineet? Ajatus ei ole täysin omani vaan sen on heittänyt ilmoille aika moni muukin.

Entä sitten oma virtuaalihevosharrastukseni? Ajan puutteesta olen täällä useaan otteeseen maininnut. Harrastusintoni ei kuitenkaan ole lainkaan vähentynyt, vaan mielelläni pikseliponeilisin paljon, paljon enemmän kuin mitä nyt on mahdollisuus. En myöskään koe muiden harrastajien vähenemisen tai virtuaalimaailman laman vaikuttavan juurikaan omaan harrastamiseeni. Mutta entä jos lähes kaikki muut harrastajat lopettavat? VRL ja muut isompaa harrastajakuntaa vaativat laitokset kaatuisivat ja jäisin yksinäni tai parin muun fossiilin kanssa harrastamaan tätä tämänmuotoista virtuaaliharrastusta? Vaikka harrastan itseäni varten ja koska itse nautin tästä harrastuksesta, voi olla, että ihan täysin yksin en kuitenkaan jaksaisi harrastaa. Luultavasti jonkin aikaa yrittäisin, mutta jossain vaiheessa seinä varmaan tulisi vastaan ja löisin minäkin lapun luukulle. Vai etsisinkö uuden tavan harrastaa uuden harrastajaporukan kanssa? Olen aika kaavoihini kangistunut mitä virtuaaliharrastukseeni tulee, enkä oikein tiedä taipuisinko enää näin monen (kymmenen) vuoden harrastuksen jälkeen ihan uuteen harrastustapaan.

En usko, että virtuaalihevosharrastus täysin loppuu, mutta uskon, että se jollain aikavälillä tulee muuttamaan muotoaan radikaalisti. Milloin tämä sitten tapahtuu, sitä on tietenkin mahdotonta ennustaa. Tai mistä sitä tietää, että jos tämä "vanhamuotoinen" virtuaalihevosharrastus yhtäkkiä löisikin uudelleen läpi, ja nykyteinit kiinnostuisivat sosiaalisen median palveluiden tarjoamien alustojen sijaan itse alusta asti tekemisestä? Tai jos joku keksii mahtavan idean ja onnistuu automatisoimaan käytännössä koko harrastuksen sivujen teosta alkaen, vähän kuten sandi on tehnyt Virtuaalisen Laukkaurheilukeskuksen ja SPC:n kanssa? Toivossa on hyvä elää, mutta sen verran luottavainen olen ainakin oman harrastukseni jatkumiseen, että maksoin keppis.nettiä jälleen viisi vuotta eteenpäin!

lauantai 13. lokakuuta 2018

Pilkkukuume Juksulassa

Viime viikolla kirosin Juksulan pitkää "to do"-listaa, joten tänä viikonloppuna päätin ottaa härkää sarvista ja alkaa lyhentää sitä listaa. Koska minua on viime aikoina hirveästi houkutellut kaikki pilkulliset ponit ja hevoset, päätin aloittaa listan lyhentämisen vanhojen laukkaponieni sivujen tekemisellä - laukkaponien joukossa on meinaan iso lauma pilkullisia british spotted poneja!

Tuumasta toimeen ja hihat heilumaan! Juksula sai tänään kymmenen uutta pilkullista pikkuponia riveihinsä. Ennestään tallissa asusteli jo komea orhipoika Tepe, joka siis sai nyt seurakseen viisi uutta orikaveria sekä viisi tammaa. Näistä uutuuksista suosikkejani ovat ori Hansu (katsokaa nyt tuota kuvaa!) ja tammat Fuu (mikä pallero!) ja Frosty (kaunis kuin mikä ja nimikin on kiva). Sivujaan jäi vielä kaipaamaan kuusi british spotted ponia, kolme tammaa ja kolme oritta, sekä joukko kerry bogin poneja ja pari eestiläistä. Katsotaan jos vielä nuo saisi tänä viikonloppuna hoidettua, niin olisi yksi kohta vähemmän "to do"-listalla!

British spotted ponien kanssa ongelmaksi nousi kuvat, vaikka en todellakaan ollut ronkeli rotutyypin tai kuvan laadun kanssa. Halusin kuitenkin pääasiassa miniatyyri-tyypin poneja (eli alle 107 cm korkeita pilkkuponeja), mikä osoittautui hieman haastavaksi. Osa Juksulan uusista pilkullisista asukeista onkin isompia ratsuponityypin poneja. Tiedossa on myös melkoista kuvien kierrätystä, sillä jokaikinen löytämäni sopiva pilkkuponi kuva tulee menemään näille suvuttomille poneille. Jos ja kun jälkikasvua tulee, en enää keksi mistä niille löytäisin uudet kuvat. Saa siis ilmoitta jos tiedät esimerkiksi vapaasti kopioitavia pilkkuponien kuvia!

Nyt kun olen pilkkujen kanssa vauhtiin päässyt, ajattelin päivittäväni Juksulan knabstrup-lauman ajantasalle. Useamman uuden knabin saisi kyllä hankkia, kun kaikki jo melkein sukua keskenään. Ja tuossa british spotted ponien kuvia etsiessäni törmäsin pariin niin kivaan appaloosan kuvaan, että pitäisiköhän niitäkin hankkia pari...

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Mitä kuuluu...

...Juksulalle?
Juksula on kärsinyt ajanpuutteestani ehdottomasti eniten. Osittain syynä on se, että talli oli päässyt pintahomeeseen jo ennen uuden työni alkua, joten nyt paikka on jo läpeensä homehtunut. Ostin tuossa syyskuussa pari uutta hevosta, voikon puoliverisen Tripin ja heräteostoksena bydjonnyioriin, Shacon, mutta muuten en ole tehnyt yhtään mitään tallin eteen sitten.... ööö, ehkä toukokuun? Harvinaista kyllä, en ole edes ilmoittanut ainuttakaan tallin hevosta ainoaankaan kilpailuun moneen kuukauteen! 

Juksulassa olisi koko tämän vuoden kasvattien sivut tekemättä ja lisäksi iso kasa (entisiä) laukkaponeja odottelee sivujaan (tai bittiavaruuteen heittämistä). Parin viime vuoden kasvatinkin sivut taitavat olla vielä jossain kotikoneen kansioiden syövereissä keskeneräisinä... Lisäksi houkuttaisi ihan hirveästi tuoda lauma työhevosia, joilla pääsisi kokeilemaan TYH:n kilpailuita! Ja knabbejakin haluaisin hankkia lisää. Ja trakeja. Ja täysverisiä. Ja sitä ja tätä ja tuota. Noita vanhempia hevosiakin voisi kuoppailla, niin ei ala hevosmäärä ahdistaa. Yhteensä Juksulan "to do"-lista on lähes kolmenkymmenen kohdan pituinen. Mistäköhän Juksulan jättipäivitykseen löytyisi aikaa?

...Moana part bredsille?
Moana on pärjännyt varsin hyvin viikonloppuharrastamisestani huolimatta. Joka viikonloppu olen ehtinyt jotain pientä tehdä ja välillä vähän isompaakin, joten ihan mahdotonta "to do"-listaa ei tallin osalta ole kertynyt.

Moanassa on paljon valmiita tai lähes valmiita poneja laatuarvosteluita varten ja kilpailulista pyörii melko tasaiseen tahtiin. Kilpailuita olen pyrkinyt järjestämään ainakin yhden ryppään kuukaudessa ja siinä olen aika hyvin onnistunutkin. Vanhoja ponejakin olen saanut kuopattua melkein suunnitelemani aikataulun mukaan. Talli on kaiken kaikkiaan aika hyvin ajantasalla - paitsi mitä kasvattien sivuihin tulee. Viime CAS-vuoden (CAS51; 04.06.-26.08.2018) kaikkien kasvattien sivut on edelleen tekemättä ja kuluvan CAS-vuoden (CAS52; 27.08.-18.11.2018) varsoja ei ole edes suunniteltu. Myös seuraavan CAS-vuoden (CAS53; 19.11.-10.02.2019) on vielä keksimättä, mutta onneksi sen kanssa on aikaa marraskuun puoliväliin asti. Tekemistä siis piisaisi Moanassakin, vaikka talli pääosin onkin aika hyvässä kuosissa, ainakin jos Juksulaan verrataan.

...Moana farmille?
Jos farmin etusivua katsoo, ei paikka vaikuta enää lainkaan aktiiviselta. Sen sijaan kulisseissa on tapahtunut ja paljon. Uudenvuoden lupauksissani lupasin hankkia farmille kissoja (muitakin kuin maatiaisia) ja nautoja, mikä taas vaatii hieman kissa- ja nautarotujen opiskelua. Ja sitä olen kyllä varsin ahkeraan tehnytkin! Lisäksi Flickrin selaaminen onnistuu loistavasti vaikkapa kännykällä kotisohvalta mainoskatkojen aikana, joten uusia, suloisia, mielenkiintoisia tai muuten vain hienoja kuvia tulee laitettua muistiin jatkuvasti. Farmi siis elää ja voi hyvin minun pääni sisällä. Toteutus muiden silmille onkin sitten hieman eri asia...

Pari tuntia lisää vuorokauteen, kiitos!

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syyskuun menestyjät

Tiedän, etteivät nämä (lähes) kuukausittaiset laatuarvostelupalkintokirjoitukset kiinnosta oikeastaan ketään muuta kuin minua, mutta sehän riittää, eli tässäpä on syyskuun palkitut!

Syyskuun ehdoton valopilkku oli mahtumiseni mukaan ponikantakirjan tilaisuuteen. Kantakirjakelpoisten ponien jono onkin jo kasvanut melkoisiin mittoihin, eli neljän ponin pääseminen arvosteltavaksi, ja siten poistuminen jonosta, on ihan tervetullutta! Upea Kerberos MPB sai aivan huikeat 88 pistettä ja näin ollen ensimmäisen palkinnon. Goldsworthy Gurney MPB palkittiin toisella palkinnolla ja Sjöbackas Audrina ja Hercule Poirot MPB kolmosilla. Audrin pistesaaliista ja palkinnosta olen todella iloinen, sillä pelkäsin tamman jäävän kokonaan palkinnotta, kun ei kuvan poni mikään rakennekukkanen ole saatika seiso kovin hyvin.

Welshien rotulaatuarvosteluun ilmoitin tällä kertaa vain kaksi ponia, kun en oikein saanut aikaiseksi valmistella ketään. Laomedeia's Galatea vetäisikin ihan huippupisteet, 48,5 pistettä, mikä taitaa olla ponieni ennätys! Pisteillään Kalle jäi niukasti kakkospalkinnon puolelle, ensimmäinen palkinto jäi vain 1,5 pisteen päähän. Gwalch Celda pärjäsi myös kivasti, saaden toisen palkinnon pistein 46,0.

VVJ:n laatuarvostelun syyskuun tilaisuuteen meiltä löytyi yksi valmis poni. Moana's Little Mermaid pitikin Moanan mainetta upeasti yllä ja saavutti ensimmäisen palkinnon hienolla 107 pisteen saaliillaan. Hyvä Mimmu!

Syyskuun ERJL:n tilaisuudessa hylättiin harvinaisen monta arvosteltavaa hevosta. Keneltä puuttui VH-tunnus sivuilta tai kuka oli kilpaillut tasoaan korkeammissa luokissa. Onneksi omillani oli kaikki kunnossa, sillä komea palkintorivi sieltä tuotiinkin kotiin! Kolme wpb-kasvattiani Valentinus MPBCherry Champagne MPB ja What the Hell MPB palkittiin kukin ensimmäisellä palkinnolla. Helli muuten laittoi uusiksi ponieni piste-ennätyksen 109 pisteellään! Gwalch Celda palkittiin toisella palkinnolla lähes kilpailemattomista vanhemmistaan huolimatta.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Virtuaalikoirat ja eettinen pulma

Viime vuosina on mediassa paljon puhuttu koirien liian pitkälle menneestä jalostuksesta. Liian lyhyt kuono vaikeuttaa hengitystä, raskas rakenne tuo lonkka- ja muita nivelvaivoja, pitkä selkä altistaa mm. halvaukselle ja ihopoimut tuovat mukanaan tulehdusriskin. Joillakin roduilla kallo on niin pieni, etteivät aivot mahdu sinne kunnolla. Toisilla roduilla taas iso osa synnytyksistä päättyy keisarinleikkaukseen suureksi jalostetun pään ja kevyeksi jalostetun lantion takia. Kaikki vain, koska jokin tietty ulkonäköpiirre miellyttää silmää. Kennelliiton sivuilla on paljon tietoa periytyvistä sairauksista ja myös Google löytää lukuisia artikkeleita aiheesta.

Miten tämä sitten liittyy virtuaalikoiriin? Esimerkiksi Suomen Eläinlääkäriliitto on vedonnut, ettei sairaaksi jalostettujen koirien kuvia käytettäisi mainoksissa tai mediassa, koska kuvien käyttö lisää rotujen suosiota. Vaikuttaisiko kuva virtuaalikoiralla samalla tavalla? Päätyisikö joku hankkimaan todennäköisesti sairaan koiran vain, koska näki jollain virtuaalikoiralla kivan kuvan?

Minun on myönnettävä, että katsoaessani esimerkiksi beaglen (synnytysongelmat) tai ranskanbulldogin (brakykefalia) kuvia, pidän näkemästäni. Beaglet ovat hurjan suloisia, isopäisiä luppakorvia, jotka usein vielä touhuavat kuvissa kuin viimeistä päivää. Ranskanbulldogeissa taas viehättää suuret, pyöreät korvat ja "stichtmäinen" (Lilo ja Sticht -elokuva) ulkomuoto. Ranskanbulldog kelpaisi kyllä vähän vähemmän lytyllä kuonollakin, enkä kaikista övereimpiä (yleensä valitettavasti näyttelymenestyjiä) yksilöitä ihastele, mutta en kyllä lyttyä kuonoa kammoksukaan, vaikka hyvin tiedän mitä se koiralle hengitysongelmien myötä aiheuttaa - ja tämä aiheuttaa itselleni jonkin asteisia tunnontuskia.

En koskaan voisi hankkia IRL-elämässä lyttykuonoista koiraa (tai muutakaan liiallisuuksiin jalostetun rodun edustajaa). En kestäisi sitä tuhinaa ja hengästymistä. Tuttavapiirissäni on muutama lyttykuono (pari näyttelylinjaista bokseria, mopsi ja muutama ranskanbulldogi) ja kyllä ne vain kaikki rohisevat kulkiessaan. Tuttavani kiven kovaan väittävät kuinka terveitä koiransa ovat ja se rohiseva hengitys on vain rotuominaisuus, ei mikään sairaus tai ongelma. Bokserit nyt jaksavat vähän jotain tehdäkin, mutta mopsi ja ranskanbulldogi ovat kyllä sellaisia tuhisijoita, että ihme etteivät kesken sohvalle hyppäämisen heitä henkeään. Ja silti nuo tuntemani ranskanbulldogit ovat mielestäni söpöjä (hengitysääntä lukuunottamatta). Olen kamala ihminen, mutta mitä esteettiselle silmälleen mahtaa?

Oikeassa elämässä minusta ei siis koskaan tule lyttykuonon omistajaa, mutta miten virtuaalimaailmassa? Eihän Moana farmilla tai Moana part bredsin koiraosastolla edes käy kukaan muu kuin minä. Olisiko se niin kamalaa jos siellä olisikin jokin sairaaksi jalostetun rodun edustaja? Ehkä tämä on vain omassa päässäni, mutta olen virtuaalikoirien eettisyysasioita pohtinut viime aikoina paljon, enkä edelleenkään tiedä mitä mieltä asiasta olla.

tiistai 11. syyskuuta 2018

YLA-yllätys

Tiedän: ensin mainostan olevani viikonloppuharrastaja ja heti seuraavan kerran postaankin tiistaina! Mutta pakko ihan nopeasti tulla ylpeilemään: Moanassa on nimittäin kaksi uutta YLA-palkittua ponia!

Elokuun laatuarvostelupostauksessa ennustin, että Balthazar MPB ja Siarra Moon MPB saisivat vahvat kolmoset tai heikot kakkoset Yleislaatuarvostelun elokuun tilaisuudesta, koska en ollut juurikaan panostanut kummemmin ponien teksteihin. Mutta mitä vielä! Molempien kakkospalkinnot olivat ihan selvästi kakkospalkinnon puolella! Säälipisteillä ei siis YLA2-titteleitä näille poneille hankittu.

Hieman yllättäen kumpikin sai ihan kivat tekstipisteet: Pasille 18+12,5 ja Sierra 17+13,5. Molempien tekstipisteet 30,5/40 ovat siis ehdottomasti yli odotusteni. Toinen ilonaiheeni ponien pisteriveissä on kummankin hienot sukupisteet. Kumpikin sai jälkeläisistään vain kuusi pistettä, mikä taitaa olla korkein mahdollinen mitä kahdella jälkeläisellä voi saada. Sen sijaan Pasi sai sukutaulustaan komeat 21/21 pistettä ja Sierrakin hienot 17!  Pasin täydet pisteet vanhemmistaan ja esivanhemmistaan todella lämmittää kasvattajan mieltä.

Kaiken kaikkiaan olen oikein ilahtunut ponieni menestyksestä. Pitääkin varmaan alkaa ahkerammin ilmoitella hevosia YLA:an, kun vähän vähemmilläkin teksteillä yltää hienosti palkinnoille.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikonloppuharrastaja

Taisin jo jossain postauksessa mainita, että aloitin uudessa työssä toukokuussa. Olen ollut työhöni todella tyytyväinen ja koen sen palkitsevaksi. Ilmeisesti olen tehnyt hommani hyvin, sillä kesän kuluessa vastuutani on lisätty ja elokuussa sain ylennyksen, joka virallisesti astui voimaan eilen. En varsinaisesti ole esimiesasemassa, sillä minulla ei ole alaisia, mutta en enää ole ihan rivityöläinenkään. Nousseen palkan myötä nousi kuitenkin myös vastuu ja työkuorma.

Kun venyneen työpäivän jälkeen kiitää tallille, on sitä kotona sen verran myöhään, ettei pikseliponeille jää arki-iltoina juurikaan aikaa. Ainakin jos mielii nähdä parisuhteensa toista osapuoltakin joskus. Oikeastaan koko kesän olen harrastellut lähinnä viikonloppuisin, minkä aika hyvin täältä blogistakin on voinut huomata.

Olen tottunut harrastamaan virtuaalihevosia joka päivä, mutta ajallisesti aina melko vähän kerrallaan. Tämä on ensimmäinen kokoaikainen työpaikkani, jossa minulla ei ole mahdollisuutta työpäivän aikana surffata netissä (aka pikseliponeilla). Koska tämä kuulostaa lusmuilulta, on pakko mainita, että olen ollut asiakaspalvelijana paikoissa, joissa on ollut täysin luvallista käyttää asiakkaiden väliin jäävät raot miten parhaiten katsoo - vaikka sitten kuvitteellisia hevosia harrastaen. Nyt tähän ei ole mahdollisuutta, joten olen joutunut opettelemaan uuden tavan harrastaa.

Alkuun tuntui mahdottomalta yhdistää haluamani harrastustapa (siis iso hevosmäärä, runsas kilpaileminen ja laatuarvosteluihin tähtääminen) käytettävissä olevaan aikaan. Nyt alkaa kuitenkin pikkuhiljaa tuntua siltä, että harrastuksen tavoitteista ei tarvitse luopua, vaikka aikaa onkin vähemmän. Joitakin pieniä kompromisseja olen joutunut tekemään, mutta harrastuksen pääpointit olen voinut säilyttää. Ehkä suurin myönnytys, jonka olen joutunut tekemään, on virtuaalimaailman "uutisten" seuraamisen jättäminen. Keskityn enemmän omaan harrastamiseeni enkä siihen mitä muut tekevät tai mistä muut puhuvat. Kun jättää foorumin selaamisen vähemmälle, on yllättäen enemmän aikaa puuhata oman tallin ja ponilauman kanssa. Olen myös vähentänyt hevosten kilpailemien lajien määrää (yksi hevonen kilpailee kolmea lajia vs. yksi hevonen kilpaileekin vain kahta) ja löysännyt kriteerejäni hevosten kuvien suhteen (ei tarvitse olla ko. hevoselle täydelliset kuvat, kunhan on ihan kivat).

Ehkä minusta sittenkin on viikonloppuharrastajaksi! Virtuaaliharrastuksen yksi parhaista puolista on sen joustavuus eri elämäntilanteissa: tätä hommaa kun voi harrastaa niin monella tapaa. Eivätkä virtuaalihevoset kärsi, vaikka niitä hoitaisikin vasemmalla kädellä jos silläkään!

perjantai 31. elokuuta 2018

Heinä- ja elokuun palkintosaalis

Kesäkuussa en saanut aikaiseksi valmistella ainuttakaan hevosta yhtään mihinkään laatuarvosteluun, eikä heinäkuukaan siltä osin kovin kummoinen ollut. Elokuun alussa sentään ehdin, jaksoin ja viitsin pistellä kasan poneja jonkinlaiseen kuosiin ja tuupata muiden harrastajien arvosteltavaksi. Elokuun laatuarvosteluiden teema oli "suvultaan vaillinaiset", mikä näkyi palkintotasossa.

Heinäkuussa VWYL oli ainoa laatuarvostelu, jonne sain aikaiseksi mitään ilmoittaa (johtunee varmaan siitä, että olen aika vahvasti laitoksen ylläpidossa mukana). Sinne sitten laitoinkin mukaan peräti 11 omaa poniani, sillä muu osanotto tilaisuuteen oli vaatimatonta. Ponien valmistelu oli vähän niin ja näin: kuusi kakkospalkintoa ja viisi kolmosta. Valmistelemattomuus näkyi erityisesti lisäpisteissä, mutta ei sukutaulujen linkkien päivittämisestäkään olisi varmasti haittaa ollut...

Petrasin elokuun VWYL:n tilaisuuteen ja toin näytille paremmin valmisteltuja welshejä (tai niin kuvittelin). Viidestä ponistani kolme sai toisen palkinnon ja kaksi kolmosen. What the Hell MPB, Crazy Cat Lady MPB ja Pencalow Tesla ovatkin palkintonsa ansainneet! Hienoja tammoja kaikki kolme. Well Done MPB:n kolmospalkinto hieman kaivelee. Mielestäni tamma olisi kakkosen arvoinen, ainakin näin kasvattajan vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsottuna. Sen sijaan Delyth LAC onkin mielestäni ihan saamansa kolmosen welshponi.

Elokuun VVJL:n tilaisuuteen ilmoitin kolme ponia, joiden kaikkien toinen vanhempi oli valjakkoajossa täysin kilpailematon. Lisäksi vain yhdellä oli kaksi kilpaillutta jälkeläistä, joten jälkeläispisteetkin jäivät vajaiksi. Moana's Sunny Smile ylsi yhteispisteillään nippanappa kakkospalkinnon puolelle, A.D. Dusty Quadrile ja Moana's Wilde Margareth jäivät kolmoselle. Ihan kivat palkinnot, ottaen huomioon, että suku- ja jälkeläispisteissä oli isoja puutteita!

Tuomarioikeuksieni ansiosta sain kuusi ponia mukaan elokuun ERJL:n tilaisuuteen. Menestyksenkin makuun päästiin, kun Freakshow MPB, Moana's Wilde Margareth ja Moana's Vernon palkittiin ensimmäisillä palkinnoilla! Ventin ykkönen oli oikein mukava yllätys. Moana's Sunny Smile ja koulupainotteinen Moana's Tamarisk saivat toiseen palkintoon riittävät pisteet. A.D. Dusty Quadrile jäi kolmospalkinnolle kilpailemattomien vanhempiensa takia.

En muista milloin viimeksi olen ilmoittanut Yleislaatuarvosteluun hevosia, mutta elokuussa kuulkaas repäisin ja pistin kaksi Moanan ponia mukaan! Balthazar MPB ja Siarra Moon MPB edustavat hienosti omaa kasvatustani. Päiväkirjamerkintöjä molemmilta jo löytyi, mutta valmennuksia ei kummallakaan ollut, joten väänsin molemmille jonkin sortin valmennusräpellykset ennen tilaisuutta. Silti aika heikoilla teksteillä pistin ponini esille, mutta mitäs pienistä. YLA:n tuloksia ei ole vielä tullut, mutta vahvaa kolmosta tai heikkoa kakkosta uskaltaisin kummallekin veikata.