lauantai 15. syyskuuta 2018

Virtuaalikoirat ja eettinen pulma

Viime vuosina on mediassa paljon puhuttu koirien liian pitkälle menneestä jalostuksesta. Liian lyhyt kuono vaikeuttaa hengitystä, raskas rakenne tuo lonkka- ja muita nivelvaivoja, pitkä selkä altistaa mm. halvaukselle ja ihopoimut tuovat mukanaan tulehdusriskin. Joillakin roduilla kallo on niin pieni, etteivät aivot mahdu sinne kunnolla. Toisilla roduilla taas iso osa synnytyksistä päättyy keisarinleikkaukseen suureksi jalostetun pään ja kevyeksi jalostetun lantion takia. Kaikki vain, koska jokin tietty ulkonäköpiirre miellyttää silmää. Kennelliiton sivuilla on paljon tietoa periytyvistä sairauksista ja myös Google löytää lukuisia artikkeleita aiheesta.

Miten tämä sitten liittyy virtuaalikoiriin? Esimerkiksi Suomen Eläinlääkäriliitto on vedonnut, ettei sairaaksi jalostettujen koirien kuvia käytettäisi mainoksissa tai mediassa, koska kuvien käyttö lisää rotujen suosiota. Vaikuttaisiko kuva virtuaalikoiralla samalla tavalla? Päätyisikö joku hankkimaan todennäköisesti sairaan koiran vain, koska näki jollain virtuaalikoiralla kivan kuvan?

Minun on myönnettävä, että katsoaessani esimerkiksi beaglen (synnytysongelmat) tai ranskanbulldogin (brakykefalia) kuvia, pidän näkemästäni. Beaglet ovat hurjan suloisia, isopäisiä luppakorvia, jotka usein vielä touhuavat kuvissa kuin viimeistä päivää. Ranskanbulldogeissa taas viehättää suuret, pyöreät korvat ja "stichtmäinen" (Lilo ja Sticht -elokuva) ulkomuoto. Ranskanbulldog kelpaisi kyllä vähän vähemmän lytyllä kuonollakin, enkä kaikista övereimpiä (yleensä valitettavasti näyttelymenestyjiä) yksilöitä ihastele, mutta en kyllä lyttyä kuonoa kammoksukaan, vaikka hyvin tiedän mitä se koiralle hengitysongelmien myötä aiheuttaa - ja tämä aiheuttaa itselleni jonkin asteisia tunnontuskia.

En koskaan voisi hankkia IRL-elämässä lyttykuonoista koiraa (tai muutakaan liiallisuuksiin jalostetun rodun edustajaa). En kestäisi sitä tuhinaa ja hengästymistä. Tuttavapiirissäni on muutama lyttykuono (pari näyttelylinjaista bokseria, mopsi ja muutama ranskanbulldogi) ja kyllä ne vain kaikki rohisevat kulkiessaan. Tuttavani kiven kovaan väittävät kuinka terveitä koiransa ovat ja se rohiseva hengitys on vain rotuominaisuus, ei mikään sairaus tai ongelma. Bokserit nyt jaksavat vähän jotain tehdäkin, mutta mopsi ja ranskanbulldogi ovat kyllä sellaisia tuhisijoita, että ihme etteivät kesken sohvalle hyppäämisen heitä henkeään. Ja silti nuo tuntemani ranskanbulldogit ovat mielestäni söpöjä (hengitysääntä lukuunottamatta). Olen kamala ihminen, mutta mitä esteettiselle silmälleen mahtaa?

Oikeassa elämässä minusta ei siis koskaan tule lyttykuonon omistajaa, mutta miten virtuaalimaailmassa? Eihän Moana farmilla tai Moana part bredsin koiraosastolla edes käy kukaan muu kuin minä. Olisiko se niin kamalaa jos siellä olisikin jokin sairaaksi jalostetun rodun edustaja? Ehkä tämä on vain omassa päässäni, mutta olen virtuaalikoirien eettisyysasioita pohtinut viime aikoina paljon, enkä edelleenkään tiedä mitä mieltä asiasta olla.

tiistai 11. syyskuuta 2018

YLA-yllätys

Tiedän: ensin mainostan olevani viikonloppuharrastaja ja heti seuraavan kerran postaankin tiistaina! Mutta pakko ihan nopeasti tulla ylpeilemään: Moanassa on nimittäin kaksi uutta YLA-palkittua ponia!

Elokuun laatuarvostelupostauksessa ennustin, että Balthazar MPB ja Siarra Moon MPB saisivat vahvat kolmoset tai heikot kakkoset Yleislaatuarvostelun elokuun tilaisuudesta, koska en ollut juurikaan panostanut kummemmin ponien teksteihin. Mutta mitä vielä! Molempien kakkospalkinnot olivat ihan selvästi kakkospalkinnon puolella! Säälipisteillä ei siis YLA2-titteleitä näille poneille hankittu.

Hieman yllättäen kumpikin sai ihan kivat tekstipisteet: Pasille 18+12,5 ja Sierra 17+13,5. Molempien tekstipisteet 30,5/40 ovat siis ehdottomasti yli odotusteni. Toinen ilonaiheeni ponien pisteriveissä on kummankin hienot sukupisteet. Kumpikin sai jälkeläisistään vain kuusi pistettä, mikä taitaa olla korkein mahdollinen mitä kahdella jälkeläisellä voi saada. Sen sijaan Pasi sai sukutaulustaan komeat 21/21 pistettä ja Sierrakin hienot 17!  Pasin täydet pisteet vanhemmistaan ja esivanhemmistaan todella lämmittää kasvattajan mieltä.

Kaiken kaikkiaan olen oikein ilahtunut ponieni menestyksestä. Pitääkin varmaan alkaa ahkerammin ilmoitella hevosia YLA:an, kun vähän vähemmilläkin teksteillä yltää hienosti palkinnoille.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikonloppuharrastaja

Taisin jo jossain postauksessa mainita, että aloitin uudessa työssä toukokuussa. Olen ollut työhöni todella tyytyväinen ja koen sen palkitsevaksi. Ilmeisesti olen tehnyt hommani hyvin, sillä kesän kuluessa vastuutani on lisätty ja elokuussa sain ylennyksen, joka virallisesti astui voimaan eilen. En varsinaisesti ole esimiesasemassa, sillä minulla ei ole alaisia, mutta en enää ole ihan rivityöläinenkään. Nousseen palkan myötä nousi kuitenkin myös vastuu ja työkuorma.

Kun venyneen työpäivän jälkeen kiitää tallille, on sitä kotona sen verran myöhään, ettei pikseliponeille jää arki-iltoina juurikaan aikaa. Ainakin jos mielii nähdä parisuhteensa toista osapuoltakin joskus. Oikeastaan koko kesän olen harrastellut lähinnä viikonloppuisin, minkä aika hyvin täältä blogistakin on voinut huomata.

Olen tottunut harrastamaan virtuaalihevosia joka päivä, mutta ajallisesti aina melko vähän kerrallaan. Tämä on ensimmäinen kokoaikainen työpaikkani, jossa minulla ei ole mahdollisuutta työpäivän aikana surffata netissä (aka pikseliponeilla). Koska tämä kuulostaa lusmuilulta, on pakko mainita, että olen ollut asiakaspalvelijana paikoissa, joissa on ollut täysin luvallista käyttää asiakkaiden väliin jäävät raot miten parhaiten katsoo - vaikka sitten kuvitteellisia hevosia harrastaen. Nyt tähän ei ole mahdollisuutta, joten olen joutunut opettelemaan uuden tavan harrastaa.

Alkuun tuntui mahdottomalta yhdistää haluamani harrastustapa (siis iso hevosmäärä, runsas kilpaileminen ja laatuarvosteluihin tähtääminen) käytettävissä olevaan aikaan. Nyt alkaa kuitenkin pikkuhiljaa tuntua siltä, että harrastuksen tavoitteista ei tarvitse luopua, vaikka aikaa onkin vähemmän. Joitakin pieniä kompromisseja olen joutunut tekemään, mutta harrastuksen pääpointit olen voinut säilyttää. Ehkä suurin myönnytys, jonka olen joutunut tekemään, on virtuaalimaailman "uutisten" seuraamisen jättäminen. Keskityn enemmän omaan harrastamiseeni enkä siihen mitä muut tekevät tai mistä muut puhuvat. Kun jättää foorumin selaamisen vähemmälle, on yllättäen enemmän aikaa puuhata oman tallin ja ponilauman kanssa. Olen myös vähentänyt hevosten kilpailemien lajien määrää (yksi hevonen kilpailee kolmea lajia vs. yksi hevonen kilpaileekin vain kahta) ja löysännyt kriteerejäni hevosten kuvien suhteen (ei tarvitse olla ko. hevoselle täydelliset kuvat, kunhan on ihan kivat).

Ehkä minusta sittenkin on viikonloppuharrastajaksi! Virtuaaliharrastuksen yksi parhaista puolista on sen joustavuus eri elämäntilanteissa: tätä hommaa kun voi harrastaa niin monella tapaa. Eivätkä virtuaalihevoset kärsi, vaikka niitä hoitaisikin vasemmalla kädellä jos silläkään!

perjantai 31. elokuuta 2018

Heinä- ja elokuun palkintosaalis

Kesäkuussa en saanut aikaiseksi valmistella ainuttakaan hevosta yhtään mihinkään laatuarvosteluun, eikä heinäkuukaan siltä osin kovin kummoinen ollut. Elokuun alussa sentään ehdin, jaksoin ja viitsin pistellä kasan poneja jonkinlaiseen kuosiin ja tuupata muiden harrastajien arvosteltavaksi. Elokuun laatuarvosteluiden teema oli "suvultaan vaillinaiset", mikä näkyi palkintotasossa.

Heinäkuussa VWYL oli ainoa laatuarvostelu, jonne sain aikaiseksi mitään ilmoittaa (johtunee varmaan siitä, että olen aika vahvasti laitoksen ylläpidossa mukana). Sinne sitten laitoinkin mukaan peräti 11 omaa poniani, sillä muu osanotto tilaisuuteen oli vaatimatonta. Ponien valmistelu oli vähän niin ja näin: kuusi kakkospalkintoa ja viisi kolmosta. Valmistelemattomuus näkyi erityisesti lisäpisteissä, mutta ei sukutaulujen linkkien päivittämisestäkään olisi varmasti haittaa ollut...

Petrasin elokuun VWYL:n tilaisuuteen ja toin näytille paremmin valmisteltuja welshejä (tai niin kuvittelin). Viidestä ponistani kolme sai toisen palkinnon ja kaksi kolmosen. What the Hell MPB, Crazy Cat Lady MPB ja Pencalow Tesla ovatkin palkintonsa ansainneet! Hienoja tammoja kaikki kolme. Well Done MPB:n kolmospalkinto hieman kaivelee. Mielestäni tamma olisi kakkosen arvoinen, ainakin näin kasvattajan vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsottuna. Sen sijaan Delyth LAC onkin mielestäni ihan saamansa kolmosen welshponi.

Elokuun VVJL:n tilaisuuteen ilmoitin kolme ponia, joiden kaikkien toinen vanhempi oli valjakkoajossa täysin kilpailematon. Lisäksi vain yhdellä oli kaksi kilpaillutta jälkeläistä, joten jälkeläispisteetkin jäivät vajaiksi. Moana's Sunny Smile ylsi yhteispisteillään nippanappa kakkospalkinnon puolelle, A.D. Dusty Quadrile ja Moana's Wilde Margareth jäivät kolmoselle. Ihan kivat palkinnot, ottaen huomioon, että suku- ja jälkeläispisteissä oli isoja puutteita!

Tuomarioikeuksieni ansiosta sain kuusi ponia mukaan elokuun ERJL:n tilaisuuteen. Menestyksenkin makuun päästiin, kun Freakshow MPB, Moana's Wilde Margareth ja Moana's Vernon palkittiin ensimmäisillä palkinnoilla! Ventin ykkönen oli oikein mukava yllätys. Moana's Sunny Smile ja koulupainotteinen Moana's Tamarisk saivat toiseen palkintoon riittävät pisteet. A.D. Dusty Quadrile jäi kolmospalkinnolle kilpailemattomien vanhempiensa takia.

En muista milloin viimeksi olen ilmoittanut Yleislaatuarvosteluun hevosia, mutta elokuussa kuulkaas repäisin ja pistin kaksi Moanan ponia mukaan! Balthazar MPB ja Siarra Moon MPB edustavat hienosti omaa kasvatustani. Päiväkirjamerkintöjä molemmilta jo löytyi, mutta valmennuksia ei kummallakaan ollut, joten väänsin molemmille jonkin sortin valmennusräpellykset ennen tilaisuutta. Silti aika heikoilla teksteillä pistin ponini esille, mutta mitäs pienistä. YLA:n tuloksia ei ole vielä tullut, mutta vahvaa kolmosta tai heikkoa kakkosta uskaltaisin kummallekin veikata.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Ikääntyminen vai ei?

Otin Moana part bredsissa tälle CAS-vuotta projektiksi noin kahdenkymmenen vanhan ponin kuoppaamisen. Tappolistalle joutuneissa oli useita lempiponejani, jotka olivat olleet omistuksessani jo oikeissakin vuosissa mitattuna monta vuotta - CAS-vuosista nyt puhumattakaan. On kummallista miten poneista, jotka ovat täysin mielikuvituksen tuotetta ja joita ei oikeasti ole edes olemassa, voi olla niin hankala luopua. Ei vain millään raaskisi. 

Mihin sitä ikääntymistä oikeastaan tarvitsee? Jos en käyttäisi mitään ikääntymistä, voisin pitää lemppariyksilöt roikkumassa tallin sivuilla ikuisesti. Tai no, eihän nytkään mikään estä minua pitämästä hengissä ikääntymisellään lähes 40-vuotiasta pikseliponia, mutta estää sitten kuitenkin.

Juksulassa minulla ei ole lainkaan ikääntymistä käytössä. Hevoset ikääntyvät kun jaksan/muistan/tahdon päivittää ikää niiden sivuille, eli käytännössä hevoset ikääntyvät ehkä pari kertaa virtuaalisen elämänsä aikana useamman vuoden kerrallaan, kunnes päätyvät hautaan X ikäisinä. Ikääntymättömyys tuo touhuun vapautta, sillä hevoset voivat varsoa, kilpailla ja oleskella juuri omien menojeni ja mielenkiintojeni mukaan. Jos en vuoteen jaksa tai ehdi päivittää Juksulaa, eivät sen asukkaatkaan siitä vanhene, vaan voin jatkaa siitä mihin ennen taukoa olin jäänytkin. 

Toisaalta ikääntymättömyys myös johtaa (ainakin minun kohdallani) laiskuuteen sekä asukkaiden kesken epätasaisesti jakautuvaan aktiivisuuteen. Kun ikääntyminen ei aseta mitään raameja hevosen kanssa tekemiselle, saattaa hevonen jäädä pölyttymään, koska "tallissa on muita mielenkiintoisempia hevosia", koska "ehtiihän sitä myöhemminkin", koska "teen tuon toisen hevosen ensin valmiiksi" ja niin edelleen. Osa hevosista siis ns. valmistuu nopeammin, osa saattaa elää vuosikaudet tekemättä mitään. Lisäksi suosikit elävät ikuisesti, vaikka mitään tarvetta kyseiselle hevoselle ei enää olisi. 

Kasvatuksen näkökulmasta ikääntymättömyys on Juksulassa ollut sekä hyvä että huono asia. Hyvää on se, että pääsen helposti yhdistelemään vanhoja ja uusia sukuja, kun tallista löytyy samaan aikaan sekä vuonna 2005 että 2018 syntyneitä hevosia. Huonoa taas hevosten elämänkaaren puuttuminen. Juksulan hevoset ovat elävien kirjoissa keskimäärin varmaankin n. 10 IRL-vuotta, joten hevoskanta ei vaihdu kasvatuksen etenemisen vaatimalla tavalla.

Moanassa on pääosalla asukkaista käytössä CAS-ikääntyminen. Kasvatuksen kannalta ikääntyminen on suorastaan pakollinen: ponit syntyvät, ovat kisa- ja lisääntymisikäisiä ja lopulta kuolevat. Hevoskanta vaihtuu, vanhat antavat tilaa uusille ja jälleen uusille sukupolville. Suosikkejakaan ei voi pitää elossa ikuisesti (tai voi jos tahtoo), vaan nekin antavat tilaa uusille suosikeille. CAS-ikääntymisessä on vielä sekin etu, että samana vuonna syntyneitä kasvatteja on helppo käsitellä yhtenä joukkona: yhtaikaa kisalistoille, siitosponeihin, muistosivuille. Näin kaikkia tulee huomioitua melko tasapuolisesti.

Ikääntyminen asettaa kuitenkin jonkin verran rajoitteita vanhempien ja uudempien sukujen yhdistämiselle, sekä luo paineita vanhenevan pikseliponin keskeneräisyyden takia. Joskus voi myös kiristää hermoja odotella, että jokin yksilö on riittävän vanha asiaan X. Ikääntymisen noudattamisessa on siis omat hyvät ja huonot puolensa.

Omaan harrastukseeni jonkin ikääntymisen noudattaminen tuo raamit, jotka saavat isonkin hevosmäärän pysymään jotenkin hallittavan tuntuisena. Omaan harrastustahtiini sopivan ikääntymisen löytäminen vei aikansa, mutta tällä hetkellä CAS tuntuu sopivan hitaalta mutta riittävän nopealta. Enkä ota ikääntymistä niin vakavasti, vaan tarvittaessa rukkailen ponin ikää isommaksi tai pienemmäksi epäsäännöllisen ikääntymisen avulla. Juksulan tilannetta voisi hieman harkita, mutta toisaalta talli on aika muinaisjäänne itsekin, ja kasvatustavoitteiltaan aika vaatimaton, joten pysykööt nyt toistaiseksi ajattomana tallina.

lauantai 18. elokuuta 2018

Entiset tallini osa 2. Ninan talli

Minulla on ollut virtuaalitalleja tauotta vuodesta 2001, joten joukkoon on mahtunut yksi jos toinenkin viritelmä. Tässä "Entiset tallini"-postaussarjassa kaivan esille vanhoja tallejani ja kasaan kunkin tallin elinkaaren omaan postaukseensa. Aivan kaikista virtuaalihistoriani talleista ei varmasti esittelyä ole, sillä varsinkin lyhytikäiset tallit ovat itseltänikin jo unohtuneet. Esitellyt tallit eivät myöskään välttämättä ole aikajärjestyksessä. Sarjaan kuuluvat postaukset löytyvät tunnisteella "Entiset tallini -sarja".

Ninan talli pähkinänkuoressa:
  • perustettu syksyllä tai alkutalvesta 2002
  • ensimmäinen tallini, jossa oli kävijöitä
  • ei mitään varsinaista toimintaa, kasvatusta tai suunnitelmaa
  • hevosten lisäksi tallilla oli paljon koiria, kissoja ja muita eläimiä
  • talli oli toiminnassa yhden talven, keväällä 2003 talli vain jäi ja unohtui
  • sivut olivat expagessa, joten mitään ei ole säilynyt tähän päivään saakka

Nyt mennäänkin tosi vanhoihin juttuihin! Aivan virtuaaliharrastukseni alkuvuosiin. Kaikki on vain minun muistini varassa, sillä Ninan tallin sivut olivat expagessa. Expagen lopetettua, kaikki todisteet ja sivut tallin olemassaolosta ovat kadonneet. Joskus on kuitenkin kiva sukeltaa oman muistinsa syövereihin ja katsoa mitä muistoja "aikojen alusta" sieltä löytyykään!

Olen aloittanut virtuaaliharrastukseni vuonna 2001 ja ennen Ninan tallia olin puuhastellut usean hyvin lyhytikäisen tallin kanssa. Ninan tallin perustin koulujen alettua syksyllä tai alkutalvesta 2002. Aluksi Ninan tallin kohtalo näytti samalta kuin tallieni ennen sitä: saan sivut lähes valmiiksi ja joukon eläimiä talliin, sitten kyllästyn ja alan tehdä uutta viritelmää toisella nimellä. Kuitenkin samana syksynä luokalleni tuli uusi tyttö, jolle sitten sivulauseessa mainitsin virtuaaliharrastuksestani. Hän innostui asiasta ja alkoi heti hoitaa Legenda-nimistä hevosta ja yhtä tai kahta koiraa. Siitäpä se sitten Ninan tallin kanssa todenteolla lähtikin!

Lähes joka päivä koulun jälkeen menimme tuon tytön kanssa kirjastoon ja valtasimme kaksi tietokonetta ja aloimme kirjoittaa. Minä keksin koko ajan uusia hevosia ja eläimiä Ninan tallille ja kaverini kirjoitti tarinan toisensa jälkeen. Pikkuhiljaa muutkin luokkamme tytöt kiinnostuivat tekemisistämme ja joskus ennen joulua Ninan tallilla oli jo kymmenisen hoitajaa. Ei ollut ihan kerta tai kaksi, kun kirjastonhoitaja tuli häätämään "meidän jengiä" pois tietokoneilta, jotta kirjaston muutkin asiakkaat pääsivät niille! Muistan myös erään iltapäivän, kun meille tuli tyttöporukalla riitaa sanan "ruoka" taivutuksesta. Oli varmaan melkoinen meteli, kun joukko neljäsluokkalaisia riiteli keskenään yhden sanan oikeasta kirjoitusasusta! Kirjastonhoitaja potki meidät kokonaan ulos ja antoi meille viikon porttikiellon kirjaston tietokoneille.

Ninan tallilla oli talli-päätteestään huolimatta enemmän muita eläimiä kuin hevosia. Lähinnä tämä oli hoitajajoukkoni sanelemaa, sillä olin joukon ainoa hevoshullu. Muut olivat kiinnostuneita pääasiassa koirista, joten Ninan talli muistuttikin ehkä enemmän kenneliä kuin tallia. Luokkakaverini kirjoittivat varmaankin satoja tarinoita hoidokeilleen, lähettivät ne sähköpostilla minulle ja minä lisäsin ne manuaalisesti kunkin eläimen sivuille. Muuta toimintaa, kasvatusta tai edes ideaa ei Ninan tallilla ollut. Oikeastaan koko talli oli vain lista siellä asuvista eläimistä.

Ulkoasultaan Ninan talli oli ajalleen hyvin tyypillinen expage-talli. Joka sivulla oli eri tausta, fontti ja värit. Kuvat olivat suoralinkitettyjä ja etsitty googlesta tekijänoikeuksista välittämättä. Myös erilaiset animaatiot, gif't ja taustamusiikit olivat tuolloin suosittuja ja minullakin oli niitä sivuillani vaikka kuinka - ja joka sivulla tietenkin erilainen animaatio ja musiikki! Ehkä on ihan hyväkin, ettei sivuja ole enää tallella... Saattaisin kuolla nauruun.

En oikeastaan pitänyt Ninan tallia itselleni vaan luokkakavereilleni, joten oli aika selvä, että luokkakavereideni kiinnostuksen laannuttua, katosi omakin innostukseni talliin. Joskus lopputalvesta näin kävikin. Luokkakaverini kiinnostuivat jostain muusta, emmekä enää kokoontuneet kirjastoon koulun jälkeen kirjoittamaan tarinoita. Ennen kuin koulut tuolta lukuvuodelta loppuivat, oli Ninan tallin taru jo lopussa ja minulla jo tusina uusia talleja rakentumassa.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Mutua osallistumiskäyttäytymisestä

Pitkästä aikaa järjestin lähes samaan aikaan ERJ:n alaiset kilpailut lähes samoin luokin sekä Juksulassa että Moanassa. Juksulassa kutsuryppääseen kuului kymmenen kutsua, joissa kussakin neljä luokkaa (80cm, 110cm, 120cm ja 130cm). Moanan ryppäässä oli vain viisi kutsua, mutta jokaisessa kuusi luokkaa (korkeuksilla 110cm, 120cm ja 130cm, joita kaikkia kaksi luokkaa per kutsu). 

Juksulan kilpailuiden VIP ei ole aivan vielä ohitse, mutta voin jo nyt sanoa, että Juksulan kymmenen kutsun ryppääseen on tullut selvästi enemmän osallistumisviestejä kuin Moanan viiden kutsun pakettiin, vaikka luokat ovat lähes samat.  Erityisesti 110cm-luokkaan on tullut useammilta eri ihmisiltä osallistumista (120-130cm eivät ole mitään suosittuja luokkia muutenkaan). Huomionarvoista on myös se, että Moanan kilpailuita olen mainostanut Keskustan foorumilla, kun taas Juksulan kilpailut ovat olleet vain VRL:n kilpailukalenterissa.

Tämä on toki vain mutua, mutta se ainakin on yleisessä tiedossa, että yhden kutsun kilpailuihin tulee aina todella vähän osallistujia. Mutta, että vielä viiden kutsunkin ryppäitä jätetään välistä? Vaikka vielä VRL:n kilpailukalenterin lisätieto-kohtaan laitoin maininnan tuplaluokista, eli jos haluaa kilpailuttaa hevostaan 120cm-tasolla, saisi sille silti kymmenen starttia ko. ryppäästä (vrt. Juksulan kilpailut, kymmenen kutsua mutta vain yksi 120cm-tason luokka per kutsu).

Seuraavaksi taidankin järjestää täsmälleen samat luokat, täsmälleen samoina päivinä ja täsmälleen samana päivänä julkaistuna Juksulassa ja Moanassa. Osoittautuuko mutu todeksi vai vain harhaluuloksi?

lauantai 4. elokuuta 2018

Uusi blogi seurantaan

Viimeaikoina olen selaillut piirrostalleja - ja ollut kateudesta vihreänä. Olen aina haaveillut omasta pienestä piirrostallista, mutta en vain koskaan ole tyytyväinen omiin piirroksiini. Piirrostallin idea taas vesittyisi täysin jos tilaisin kuvat muilta, joten siksipä minulta ei piirrostallia löydy. Mutta kyllä vain jotkut osaavatkin piirtää upeasti! 

Virtuaalitalli Zen on yksi piirrostallisuosikeistani. Aina tallilla vieraillessani ihailen toinen toistaan upeampia piirroksia ja nautin hyvinkirjoitetusta, persoonallisesta ja sujuvasta tekstistä. Mutta useista vierailuistani huolimatta, tajusin vasta tänään, että Zenillä on muuten talliblogi! Olen tuijotellut vain tallin sivuja ja instagram-tiliä, mutta blogi on jäänyt kokonaan huomaamatta. Asia on nyt korjattu ja Talliposti Z -blogi on lisätty blogilistaukseen tuohon oikeaan sivupalkkiin. Blogi ei ole kirjoitustahdiltaan kovin aktiivinen (viimeisin postaus heinäkuussa, sitä ennen tammikuussa), mutta laatu korvaa ehdottomasti määrän.

Jos sivupalkin listauksesta puuttuu jokin toiminnassa oleva blogi, saa niitä ilmiantaa alla. Ilahdun aina kovasti, kun törmään (minulle) uuteen, aktiiviseen blogiin!

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Suosikkipikselit: Sultan van del Quinto

Joskus joistakin virtuaalihevosista tulee vain tärkeämpiä kuin toisista vaikka jokaisen kohdalla kyse onkin vain mielikuvituksen tuotteista ja kasasta pikseleitä. Silti omia "suosikkipikseleitä" on aina kiva esitellä muille, joten täältä pesee! Omien virtuaalihevossuosikkieni, sekä menneiden että nykyisten, esittelyt löytyvät tunnisteella Suosikkipikselit-sarja.

Näin hellepäivänä on mukava kaivella vanhoja juttuja ja Sultan van del Quintoa voi hyvällä omatunnolla kutsua vanhaksi jutuksi. Sultan oli suvuton ori ja rodultaan lämminverinen ratsuhevonen, sen tarkemmin kantakirjaa määrittelemättä. Väriltään ori oli tähtipäinen ruunikko, jolta löytyi korkeutta 174 sentin verran. 

Keksin Sultanin itselleni joskus vuonna 2005 alunperin Myrskyluodon tallille. Myrskyluodon aikaiset sivutkin ovat vielä tallessa. Kuten sivuilta voi huomata, on oriin säkäkorkeus ja syntymäpäivä muuttuneet matkan varrella, mutta uskokaa tai älkää, Sultanilla oli nuo samat kuvat koko virtuaalisen taipaleensa ajan! Vilkaiskaapa muuten tuota luonnetta, taattua 12-13-vuotiaan tyttösen laatua! Kaikessa muussa täydellinen ja super-kilparatsu, mutta taluttaessa tallin vaikein hevonen. Hahhah! 

Myrskyluodosta Sultan siirtyi Talli Light Dragoniin vuoden 2005 lopulla. Varmaan noihin aikoihin oriin syntymäaika ja säkäkorkeuskin ovat vaihtuneet VH-rekisterissä oleviin tietoihin. LD:ssä kilpailin Sultanilla ahkerasti ja omassa mielessäni ori olikin ensisijaisesti kilpahevonen. Mielestäni se oli yksi tallini hienoimmista hevosista ja pidin siitä kovasti. LD:stä Sultan siirtyi hetkeksi siittola Cipofüzoon, mutta tuo reissu jäi aika lyhyeksi. Sultan asusti myös yksityishevosena YT Sanattomassa jonkin aikaa vuoden 2006 lopulla ja/tai vuoden 2007 alussa. Tuolta ajalta on olemassa kopio webArchiven arkistossa. Valitettavasti kopiossa ei näy kuvia, ne nimittäin olivat nuo samat kuin oriin ensimmäisillä sivuilla! Huomaa muuten hyvin kuinka kehityin luonteenkirjoittajana, sillä onhan tuo webArchiven kopiossa oleva luonne paljon fiksumpi kuin noilla ensimmäisillä sivuilla oleva.

Sultan oli ensimmäinen "oikea" kilpahevoseni, jolle halusin kerätä pitkän listan kilpailuita sivuille. Muotoonlaitoin kaikki oriin kilpailut ja muistaakseni sillä olikin parhaimmillaan useampi sata kilpailua takanaan. En ollut turhan tarkka kilpailemistani luokista tai lajeista, vaan ori kilpaili vähän joka lajia eikä se tasokaan ollut niin justiinsa. Laatuarvosteluista en tainnut olla tuolloin koskaan kuullutkaan eikä niitä Sultanin kanssa koskaan tavoiteltu saatika saavutettu.

Enkä ollut ainoa, joka tykkäsi Sultanista! Ori sai elonsa aikana peräti 11 jälkeläistä, eikä kaikki edes minun kasvattejani. Muistelisin mainostaneeni oritta pariinkin kertaan hevoset.comin foorumilla ja sitä kautta saaneeni suosikilleni jälkikasvua. Sultan jopa palkittiin VRL:n historian viimeisessä Virtuaalisen Jälkeläisarvostelun tilaisuudessa VJA-B-palkinnolla jälkikasvunsa ansiosta. Näyttää tosin siltä, että melko kunnioitettavasta jälkeläismäärästään huolimatta, oriin sukulinja on jatkunut tähän päivään vain omien hevosteni kautta. Puoliverisissä Sultanista ei ole enää olemassa suoraa isälinjaa, mutta LD:n raunioista pelastamani fwb-tamma LD Pretorian, Sultanin pojantytär, elää ja voi hyvin Juksulassa. Sen sijaan wpb-ori Flintheart Gloomgold MPB on suoraan Sultanin isälinjan jälkeläinen. Flintin isänisä Nery's Voyager oli tilausvarsa minulle omasta Sultanistani ja Nerys Welshin welshtammasta. Flint ja Prenda tulevat varmasti jatkamaan sukuaan, joten ainakaan minun hoivistani ei Sultan sukutauluista katoa! Ja ei sitä tiedä vaikka onnistuisin ujuttamaan oriin nuorempaa polvea muillekin...


En muista tarkalleen milloin lopulta merkitsin Sultanin kuolleeksi, sillä sen muistosivut ovat kadonneet (kiitos websin). Luultavasti joskus VRL:n tauon aikana 2009-2010, sillä VRL:ssä ori on merkitty kuolleeksi 4.1.2011. Ori on kuitenkin jäänyt virtuaaliseen sydämeeni yhtenä Suurista Suosikeistani. Eihän tuo näin jälkikäteen katsottuna ole ollut mitenkään ihmeellinen, mutta omassa mielessäni ori oli jostain syystä spesiaali. Ja Sultan on se syy, miksi pidän nykyään kilpailemisesta, sillä ennen oriin keksimistä en juurikaan kilpaillut hevosillani. Kilpailukalenterin kasvattamiseen vain jäi koukkuun!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesäkuun palkitut

Taas ehti kuukausi vaihtua, mutta en nyt sentään iiiihan mahdottoman myöhässä ole kesäkuun laatuarvostelupalkittujen kanssa! Nämä postaukset tuskin kiinnostavat ketään muuta kuin minua, mutta koska minulla ei ole muutakaan paikkaa missä esitellä ja hehkuttaa hevosiani, teen sen täällä.

KRJL:n tilaisuuteen ilmoitin jälleen neljä hevosta. Tällä kertaa piti tyytyä "vain" yhteen ensimmäiseen palkintoon, kun suloinen wpb-kasvattini Blue-eyed Misty MPB pääsi nippanappa ykköspakinnon rajan yli. Sen sijaan Afrodite MPB jäi puolen pisteen päähän ykkösestä, ARGH! En yleensä harrasta hevosteni viemistä uusinta-arvosteluun, mutta Ditta on ehkä pakko viedä. Blackwoods Antoinette ja Fourth Ophelia MPB saivat kakkoset, joihin olen näiden estepainotteisten tammojen kohdalla enemmän kuin tyytyväinen.

Luulin, ettei KERJL:n kesäkuun tilaisuudesta ole vieläkään tullut tuloksia, kunnes huomasin linkin erilliseen pdf-tiedostoon. Minulta oli mukana vain kaksi Moanan kasvattia, tammat Freakshow MPB ja Miss Venus MPB, jotka molemmat palkittiin ansaitusti ensimmäisellä palkinnolla. Venus sai aivan huikeat pisteet, 107,5 pistettä, mikä taitaa olla omien hevosteni ennätys tästä laatiksesta! KERJL:n jononi on tältä erää tyhjä, eli hetkeen en tämän laitoksen palveluita tarvitse.

Tuomarioikeuksieni ansiosta vein ERJL:n kesäkuun tilaisuuteen jälleen kuusi hevosta. Upeat tammani Katniss MPB ja Crazy Cat Lady MPB saivat ykköset ja vielä todella herkullisilla pisteillä! Kreisi sai peräti 108p, mikä taitaa olla oma ERJL:n ennätykseni. Patriot Act MPB jäi puolen pisteen päähän ensimmäisestä palkinnosta, joten pakkohan tuo on kai uusia. Mukana oli tällä kertaa myös useampi "vaillinainen" hevonen: Suvuton ja heikolla päiväkirjalla varustettu Winna B ja kilpailemattomista emistä olevat Gwalch Cherry Berry ja Lumivuon Ferveren palkittiin kukin toisella palkinnolla.

Pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa ilmoitin ponejani VVJL:n tilaisuuteen! Minulla on valjakkoajoponeja vain vähän ja VVJL:kin on taukoillut, joten edellisen kerran olen tainnut ko. laitosta käyttää noin vuosi sitten. Nyt mukana minulta oli Winna B, Moana's Honey Brianna ja Marshmallow Man MPB, jotka kaikki palkittiin toisella palkinnolla.