Näytetään tekstit, joissa on tunniste muiden tallit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muiden tallit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. tammikuuta 2024

"Kasvatti per kasvattaja"-projekti

Toukokuussa 2022 pyörittelin huvikseni VRL:on rekisteridataa ja kirjoitinkin siitä blogiin. Samalla otin hiljaiseksi projektikseni hankkia joko suoran kasvatin tai edes jonkun ponin sukutauluun jokaiselta rekisteröidyltä wpb-kasvattajanimeltä. Mikä täydellinen syy shoppailla lisää poneja! 

Projekti on edennyt hitaasti, kuten virtuaalinen harrastukseni muutenkin. Viime vuodelle (2023) otin tavoitteeksi saattaa projektin loppuun ja mainitsinkin sen ihan julkisestikin, joten vaikka edelleen muutama tilausvarsapyyntö odottelee vastausta, on aika julkaista projektin tulokset. Tai oli tarkoitus kirjoittaa puhtaaksi ja julkaista tämä jo eilen, vuoden viimeinen päivä, mutta unohdin, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Vaikka kävin tässä läpi welsh part bredien rekisteröityjä kasvattajanimiä, päätin, että mikä vain sektion kasvatti riittää kultakin kasvattajanimeltä. Vanhemmista kasvattajanimistä lähes kaikki löytyivät jo ennen tätä projektia jonkin ponin sukutaulusta, mutta muutamia nimiä sai kyllä metsästää ihan asiakseen. Aivan kaikkia kasvattajanimiä en onnistunut löytämään ja osan kanssa tyydyin myös täysverikasvattiin/-sukulaiseen. Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki puuttuvat kasvattajanimet ovat pieniä kasvattajia, joko aivan uusia tai sitten vanhempia ja jo kadonneita. 

Tätä tekstiä kirjoittaessa VRL:on rekisteriin on wpb:lle rekisteröity 63 eri kasvattajanimeä, joista toki kaksi (Moana's ja MPB) on Moanan kasvattajanimiä. Nimiä jää siis 61 kappaletta ja näistä peräti 49 löytyy Moanasta joko suorana kasvattina tai nimenä jonkun moanalaisen sukutaulussa. Lisäksi kaksi löytyy kyseisellä kasvattajanimellä täysverikasvattien kautta, ja kahdelle kasvattajalle on tilausvarsapyyntö laitettu ja odottaa vastausta, eli lopputulos 51-53 kasvattajanimeä 61:stä. Aika kiva!

Alla yksityiskohtaisempi listaus rekisteröidyistä welsh part bredien kasvattajanimistä sekä mitä kautta kukin kasvattajanimi Moanasta löytyy. Suluissa on nimen rekisteröintivuosi. Saman tallin eri kasvattajanimet on listalla yhdistetty. Vihreällä on merkitty kasvattajanimet, jotka löytyvät welsh-kasvattien kautta ja sinisellä täysveristen kautta löytyvät. Punaisella puuttuvat kasvattajanimet.

  • Blush (2023) - Wigilia Blush, lisäksi Blumenfeld Poniesista on myös Blumenfeld-liitteellä Jacque ja Esmeralda
  • BUG (2023) - vain kaksi vuonna 2019 syntynyttä pb-kasvattia ja nykyään tallissa enää ravureita
  • Puff (2023) - Mooncake Puff
  • LF (2023) - Katariina A.:n talli, jonka ponit ovat vahvasti samansukuisia Hiraethin ja Kesärannan kasvattien kanssa, tallista ei siis löytynyt sopivan erisukuista yhdistelmää tilausvarsaksi, mutta ehkä tulevaisuudessa
  • W.G. (2023) - W.G. Balancoir
  • Hiraeth (2022) - wpb-kasvatteja löytyy Hiraeth Rhett ja Snoopafella sekä lisäksi A-tamma Hiraeth First Heart
  • Ellesmore (2022) - aivan superihana Ellesmore Leilani
  • Wim (2022) - Zozo Wim
  • Aarnion (2022) - Aarnion Salamander
  • Fairmoor (2022) - Fairmoor Zinnia ja Fairmoor Felton
  • Wisteria's (2022) - tilausvarsapyyntö laitettu, mutta ei vielä vastausta
  • Even (2022) - suoraa kasvattia ei ole, mutta edellä mainitun Aarnion Salamanderin emä on Even Sheela
  • Archipelago's (2022) - puuttuu, syntynyt vain yksi welshkasvatti, ei juuri kasvatustoimintaa tai sopivia vanhempia tilausvarsalle, ehkä tulevaisuudessa
  • F.G. (2021) - puuttuu, pieni kasvattaja ja vain muutama syntynyt welshvarsa, kysyin tilausvarsaa tai myytäviä, mutta valitettavasti niitä ei ollut, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa
  • Fairburn (2021) - talli on jo lopettanut, mutta Fairmoor Zinnian isä on Fairburn Ikaras
  • Goldenbrim (2021) - suoraa kasvattia ei ole, mutta esimerkiksi Elitehof's Astorin isä on Goldenbrim Ambrosia
  • Felindre (2021) -Felindre Granit, Gwenan ja Love Note
  • Cadogan (2021) - suoraa kasvattia ei ole, mutta Czarina MPB:n emälinja menee Cadoganin ainoaan wpb-kasvattiin Cadogan Matryoshkaan
  • Kop's (2021) - puuttuu, ei näytä olevan varsinaista kasvatustoimintaa, kaksi welshvarsaa syntynyt, ehkä tulevaisuudessa
  • Dall (2021) - Mazikeen Dall
  • Kastehelmen (2021) - Kastehelmen Cameron
  • Elitehof's (2020) - Elitehof's Astor, Cicciolina ja Kafka
  • Ceiriosen (2020) - Tuulialta meillä on kyllä wpb-tamma Eiddwen Hadewych, mutta varsinainen Ceiriosen kasvattikin löytyy; A-tamma Ceiriosen Diemwnt
  • Feadan (2020) - löytyy ihana pitkäsukuinen tamma Feadan Miss Phalia
  • O'Hea (2020) - Pinus O'Hea
  • Lind (2020) - Makenna Lind
  • Cloudfield (2020) - Cloudfield Razzberry
  • KSR (2020) - suoraa kasvattia ei ole, mutta aiemmin linkitetyn Hiraeth Snoopafellan suvussa on sekä kesärantalaista trak-verta että welshverta
  • Crane (2019) - Crane Chernava ja Crane Picnic Basket
  • Fern (2018) - Fern Captain
  • Kastanjan (2018) - suoraa kasvattia ei löydy ja welshkasvatuskin on nimeltä jo loppunut, mutta meillä asuvan Zider Pink 76:n emä on Kastanjan Champagne Pink
  • Delm (2017) - kasvattanut vain kaksi wpb-kasvattia, joista toinen MPB-sukuinen, mutta delmiläistä arabiverta löytyy meiltä oriilta Jailbreak MPB sen emänisän kautta
  • Angren (2017) - suoraa welshkasvattia ei tallissa ole tai ole ollut, mutta angrenilaisia täysverisiä on muutamallakin suvussaan, esimerkiksi What Money MPB:n isä on Angren Money Talks xx
  • Pikkupellon (2016) - suoraa kasvattia ei löydy, mutta Moana's Lilysaurin isä on Pikkupellon Cottonsaur
  • KV (2015) -  tilausvarsapyyntöä laitettu, mutta siihen ei ole vielä tullut vastausta
  • Ni (2015) & Nira (2015) - lopettaneesta Nidavelliristä on ollut sekä pari suoraa kasvattia, että Nidavellirin kasvatteja löytyy useamman ponin sukutaulusta eri sektioilla
  • ABG (2015) - Rhodri ABG
  • Tuiskulan (2014) - puuttuu, vain muutama welshkasvatti eikä kasvata enää rotua
  • Gem (2014) - pb-kasvattia ei löydy, mutta B-tamma Gweneira Gem löytyy
  • REV (2014) - puuttuu, syntyi kolme wpb-kasvattia, jotka kaikki kadonneet ilman jälkeläisiä, kasvatus loppunut
  • Blackwoods (2014) - noahilta meillä oli useampi suora kasvatti, esimerkiksi oman tammalinjan Moanaan jättänyt Blackwoods Antoinette, lisäksi blackwoodilaisia näkyy useiden ponien sukutauluissa
  • 5594 (2013) -  puuttuu, neljä wpb-kasvattia, jotka kaikki kuolleet (kaksi ilman jälkeläisiä) ja muutama A-kasvatti, jotka myös kuolleet, olin varma, että jonkun täykkärini suvussa on 5594-hevosia, mutta ei osunut silmään
  • Delicate (2013) - Delicate Ceridwen
  • Pencalow (2013) - Kidalta meillä on niin monta suoraa kasvattia, puhumattakaan monenko ponin sukutaulussa pencalowilaisia näkyy, etten edes muista
  • Yemn (2012) - Wyom Yemn oli jonkin aikaa Moanassa, kunnes myin sen eteenpäin, mutta Juksulassa sen sijaan on tällä hetkellä useampi yemeneläinen täysverinen. Fun fact by the way, Yemenen wpb-kasvateista 8/9 on moanalaisia suvussaan! 
  • Poniniemen (2012) - suoraa kasvattia ei ole, mutta poniniemeläisiä on useamman moanalaisen suvussa, esimerkiksi Moana's Prima Seran isä
  • Utopia's (2012) - Utopia's Cranberry
  • Venice (2012) - suoraa kasvattia ei löydy, mutta esimerkiksi Czarina MPB:n isänemänä on Calandria Venice.
  • Saskia (2012) - elenin kasvatteja meiltä löytyy paljon sekä itse omistettuna että muita kautta suvuissa, kasvattajanimellä tai ilman
  • Zeph (2011) - suoria kasvatteja on ollut Zeph Adelheid ja Fiona, mutta lisäksi suvuissa näkyy muitakin Littleburyn kasvatteja
  • Luxus (2011) - April Babe Borned April Luxus
  • Aelwen (2011) - alwenilaisia näkyy kaikkien sektioiden suvuissa melko yleisesti ja tallissa on pari suoraakin kasvattia ollut sekä part bredeina että B-sektion poneina
  • Gwalch (2011) - on löytynyt kasvatteja useammassa sektiossa, esimerkiksi wpb-tamma Gwalch Cherry Berry, ja näkyy muutenkin varsinkin mountainien suvuissa
  • DD (2011) - DD Encke
  • A.D. (ennen 2010) - Adinasta meiltä on useampaakin sektiota ollut, esimerkiksi A.D. Tribble Shake, ja näkyy adinalaisia suvuissa muutakin kautta
  • Dawn (ennen 2010) - danilta Moanassa on ollut ja on edelleen useampaa eri sektiota, wpb:t tosin nykyään ilman kasvattajanimeä, kuten esimerkiksi ori Pan sekä oman orilinjan jättänyt Norris
  • Blood (ennen 2010) - suoraa kasvattia ei ole koskaan ollut, mutta suvuissa Blood-poneja näkyy jonkin verran, esimerkiksi Grimaldon emälinja
  • Lumivuon (ennen 2010) - suoria kasvatteja Lumivuon Ferveren ja Saeros, lisäksi näkyy jonkin verran suvuissa muitakin lumivuolaisia
  • WS (2010) - WS- sekä Whiten-alkuisia poneja on meillä useammallakin ponilla suvussaan, vaikka suoraa White Starin kasvattia Moanassa ei koskaan ole ollut
  • Ion (2010) - yhtään suoraa kasvattia Moanassa ei Ionicista ole, mutta ionicilaisia näkyy jonkin verran suvuissa, esimerkiksi Megaira MPB:lla koko isän puolen suku on ionicilaista alkuperää

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Pientä shoppailua

Loppuvuodesta sekä tässä alkuvuodesta olen kunnostautunut (virtuaalisilla) hevos- ja ponikaupoilla ja hankkinut uusia kaviokkaita sekä Juksulaan että Moana part bredsiin. Erityisesti olen keskittynyt haalimaan muiden kasvattamia, minulle suvultaan uusia lyhytsukuisia talleihini, mutta olenpa ottanut joukon jatkoksi myös muutaman pidempisukuisen tai tutumpaa sukua edustavan yksilön. Tuontejakin olen sekä ostanut muilta että keksinyt itse, mutta koska en ole uusista tuonneista ihan mahdottoman kiinnostunut, niin jätetään niiden esittely väliin.

Viime lokakuuni tähtihetkiä oli törmätä minulle entuudestaan tuntemattomaan koulupainotteisia welsh part bredeja kasvattavaan talliin Elitehofiin. Vietin suunnilleen kokonaisen illan poneja ihaillen ja lopulta rustasin elämääkin pidemmän sähköpostin tallinpitäjälle JP:lle useampaa tilausvarsaa kinuten. Moanan kouluponilinjat ovat aika pienet muutenkin, joten uusi veri oli enemmän kuin tervetullutta. Elitehof's Kafka, Cicciolina ja Astor sieltä sitten Moanaan muuttivatkin. Varsinkin Cicciolinasta olen todella ihastuksissani! JP:n puhtaita sektioita kasvattavasta ja sittemmin jo toimintansakin lopettaneesta Brighwood Poniesista tilasin myös kolme ponia: B-ponit Felindre Granit ja Love Note sekä A-tamman Felindre Gwenan.

Helmikuussa bongasin vanhasukuisen, vuonna 2013 syntyneen Tuulia T.:n kasvatin wpb-tamma Eiddwen Hadewych'n Keskustan ostotopikista, jossa Tuulia tarjosi kasvattiaan. Onnekseni topan aloittaja ei tammaa halunnut, sillä itse rakastuin siihen välittömästi! Isänisä Lancelot Du Lac'ia meiltä löytyy kouluponien puolelta ja myös kauemmista polvista löytyy pari tuttua welsh- ja arabiyksilöä, mutta kokonaisuutena tamma on suvullisesti mielestäni aivan mieletön. Suku yltää myös pisimmillään jopa 11. sukupolveen asti. En oikein innostu kymrinkielisistä nimistä part bredeilla, mutta tällä suvulla tamma saa kyllä nimensä anteeksi.

Uusimpiin hankintoihin kuuluu myöskin vanhempaa wpb-ponikasvatusta edustava ellenin kasvatti Saskia Danje. Oriin emän suku ei ole minulle aivan täysin tuntematon, mutta isänä on oikeilta saksalaisilta virtuaalitalleilta peräisin oleva Begleiter GN. Minulla ei ole tainnut koskaan olla hevosta, jolla olisi sukua muualta kuin suomalaisilta talleilta, joten tartuin tilaisuuteen. Sivuja tehdessä vastaan tuli iloisia yllätyksiä roppakaupalla, kun googlaus kertoi oriin olevan sekä Champion-palkittu että kantakirjattu. Jonkin sortin sivujakin kadonneille sukulaisille ahkeralla etsimisellä löytyi, vaikka ensin näytti, että lähes koko suku jäisi sivuttomaksi. Elenillä olisi myynnissä tämän emästä tamma eli Danjen sisko, joka houkuttaisi kyllä kovasti, mutta yritän vielä vastustaa kiusausta! (vinkvink, käykää ostamassa pois!)

Juksulaan on tipahdellut lyhytsukuisia täysverisiä tässä loppu- ja alkuvuodesta useampiakin. Viimeisimpiä ovat Zackilta Yemenestä hankitut viisi angloarabia ja kaksi englantilaista täysveristä. Samalla tein pienen uuden aluevaltauksen, sillä hankin muutaman koulupainotteisen täysverisen, joita minulla ei Juksulassa muistini mukaan ole koskaan ollutkaan. Ori Protaw Yemn x ja tammat Srema ja Jelenia ovat siis ensimmäisiä laatuaan. Ori Rybnik Yemn x ja tammat Zielona, Zatora ja Bolesla ovat sitten tutummin estepainotteisia. Nyt minulla on Juksulassa aika kiva kattaus lyhytsukuisia täysverisiä, niin arabeja, englantilaisia kuin anglojakin, eli pitäisi vain alkaa tehtailla täykkärivarsoja. Näiden yemeneläisten anglojen avulla saan toivottavasti myös kauan miettimäni Juksulan angloarabien kasvatuksen oikeasti käyntiin. Ja täykkäreillä on toki käyttöä myös Moanan puolella.

Lisäksi minulla on tällä hetkellä sisässä tarjous parista pidempisukuisesta arabista, jotka todella toivon saavani. Olen myös viime aikoina törmännyt useampaan uuteen welshkasvattajaan, joten haaveilen myös uusien kasvattinimien keräilykierroksesta. Minusta on hauska omistaa mahdollisimman monen eri eri kasvattajan kasvatteja eli ei tämän vuoden shoppailut tähän jää!

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Ensikosketukseni virtuaalimaailmaan

Viime viikolla muistelin ensimmäistä virtuaalihevostani, joten ei liene ihme, että seuraava muisteloni koskee ensimmäistä kohtaamistani virtuaalihevosharrastuksen kanssa. Tämä postaus ei todellakaan ole mikään blogikirjoitusten aatelija, kun vain kirjoittelen muistojani ylös, mutta onneksi omassa blogissa voi kirjoittaa mistä haluaa.

Olen aina tykännyt lukemisesta, joten hevoshulluna tyttönä olin tietysti vaatinut vanhempiani tilaamaan minulle Hevoshullu-lehden, kun aloitin kolmannen luokan koulussa 2001. Lehdessä oli tuolloin (onkohan vieläkin?) ilmoituspalsta, jonne lukijat saattoivat lähettää lyhyitä viestejä. Olikohan peräti oma palsta vihko- ja virtuaalitalleille? No, joka tapauksessa sieltä bongasin parinkin virtuaalitallin mainoksen. Uteliaisuuteni heräsi, vaikka en aiemmin ollut juurikaan ollut kiinnostunut tietokoneista. Kaikki hevosiin liittyvä kuitenkin kiinnosti, joten isältä aloin kinuamaan lupaa tietokoneelle ja nettiin. Tuohon aikaan vanhemmillani oli puhelimeen liitetty netti, eli kun joku oli netissä, ei puhelin toiminut, joten netissä roikkumiseen ei kannustettu. Lopulta sain kuitenkin luvan käyttää tietokonetta (talouden ainoaa) ja nettiä.

Päädyin Ratsastuskoulu Farlotin sivuille ja, kiitos WayBack Machinen: tallin etusivu on edelleen tallessa! Oikea nostalgiapläjäys! Farlot oli ajalleen hyvin tyypillinen talli; paljon värejä, animaatioita ja grafiikkaa, vieraskirjoja, kävijälaskuri. Etusivun mukaan Farlot oli perustettu 15.8.2001 ja muistelisin Hevoshullussa olleen mainoksen olleenkin tallin avajaismainos. En tiedä mikä minua juuri Farlotissa tuolloin viehätti, mutta ihastuin heti ajatukseen virtuaalisista hevosista. Omaa oikeaa hevosta minulle ei oltu suostuttu hankkimaan (ahkerasta kärttämisestä huolimatta) enkä nuoren ikäni takia saanut ratsastuskoulultani hoitohevosta, joten idea "tietokonehevosista" upposi hedelmälliseen maaperään.

2000-luvun alussa virtuaaliharrastus oli nimenomaan hevosten hoitotarinoiden kirjoittelua eikä kilpaileminen tai kasvatus tainneet olla niin iso juttu. Minäkään en tuolloin ollut tippaakaan kiinnostunut kilpailemisesta tai virtuaalihevosten kasvatuksesta, mutta hoitotarinoita hinkusin kirjoittamaan heti jutun juonen ymmärrettyäni. Vihkotalleja olin vähän jo harrastellutkin itsekseni, joten siirtyminen virtuaalimaailmaan oli helppoa. Farlotissa rakastuin syystä X, Y tai Z vuonohevosoriiseen, jonka nimi oli Pogo, ja halusin sen ehdottomasti hoitohevosekseni. Oriilla oli kuitenkin jo hoitaja (tai ehkä jopa kaksi), mutta sitkeästi kärtin hevosta hoidettavakseni. Lopulta (mahdollisesti spämmiini ärtyneinä) minulle tarjottiin hoidettavaksi toista hevosta, josta taisin hieman suuttua jostakin syystä, ja päätinkin perustaa oman tallin omine hevosineni. Siinä ei kauaa minulla nokka tuhissut, kun jo puuhasin sivuja pystyyn expgaessa! Siitä se sitten lähti, eikä loppua ole vielä toistaiseksi näkynyt.

Voi kauhea, kun tästäkin on jo kauan! Lähes 18 vuotta, harrastukseni tulee siis tänä syksynä täysi-ikäiseksi. No, tämä fossiili kiittää ja kuittaa tältä erää! (Plus, luen enemmän kuin mielelläni kuinka muut ovat tämän harrastuksen pariin päätyneet!)

lauantai 4. elokuuta 2018

Uusi blogi seurantaan

Viimeaikoina olen selaillut piirrostalleja - ja ollut kateudesta vihreänä. Olen aina haaveillut omasta pienestä piirrostallista, mutta en vain koskaan ole tyytyväinen omiin piirroksiini. Piirrostallin idea taas vesittyisi täysin jos tilaisin kuvat muilta, joten siksipä minulta ei piirrostallia löydy. Mutta kyllä vain jotkut osaavatkin piirtää upeasti! 

Virtuaalitalli Zen on yksi piirrostallisuosikeistani. Aina tallilla vieraillessani ihailen toinen toistaan upeampia piirroksia ja nautin hyvinkirjoitetusta, persoonallisesta ja sujuvasta tekstistä. Mutta useista vierailuistani huolimatta, tajusin vasta tänään, että Zenillä on muuten talliblogi! Olen tuijotellut vain tallin sivuja ja instagram-tiliä, mutta blogi on jäänyt kokonaan huomaamatta. Asia on nyt korjattu ja Talliposti Z -blogi on lisätty blogilistaukseen tuohon oikeaan sivupalkkiin. Blogi ei ole kirjoitustahdiltaan kovin aktiivinen (viimeisin postaus heinäkuussa, sitä ennen tammikuussa), mutta laatu korvaa ehdottomasti määrän.

Jos sivupalkin listauksesta puuttuu jokin toiminnassa oleva blogi, saa niitä ilmiantaa alla. Ilahdun aina kovasti, kun törmään (minulle) uuteen, aktiiviseen blogiin!