sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syyskuun menestyjät

Tiedän, etteivät nämä (lähes) kuukausittaiset laatuarvostelupalkintokirjoitukset kiinnosta oikeastaan ketään muuta kuin minua, mutta sehän riittää, eli tässäpä on syyskuun palkitut!

Syyskuun ehdoton valopilkku oli mahtumiseni mukaan ponikantakirjan tilaisuuteen. Kantakirjakelpoisten ponien jono onkin jo kasvanut melkoisiin mittoihin, eli neljän ponin pääseminen arvosteltavaksi, ja siten poistuminen jonosta, on ihan tervetullutta! Upea Kerberos MPB sai aivan huikeat 88 pistettä ja näin ollen ensimmäisen palkinnon. Goldsworthy Gurney MPB palkittiin toisella palkinnolla ja Sjöbackas Audrina ja Hercule Poirot MPB kolmosilla. Audrin pistesaaliista ja palkinnosta olen todella iloinen, sillä pelkäsin tamman jäävän kokonaan palkinnotta, kun ei kuvan poni mikään rakennekukkanen ole saatika seiso kovin hyvin.

Welshien rotulaatuarvosteluun ilmoitin tällä kertaa vain kaksi ponia, kun en oikein saanut aikaiseksi valmistella ketään. Laomedeia's Galatea vetäisikin ihan huippupisteet, 48,5 pistettä, mikä taitaa olla ponieni ennätys! Pisteillään Kalle jäi niukasti kakkospalkinnon puolelle, ensimmäinen palkinto jäi vain 1,5 pisteen päähän. Gwalch Celda pärjäsi myös kivasti, saaden toisen palkinnon pistein 46,0.

VVJ:n laatuarvostelun syyskuun tilaisuuteen meiltä löytyi yksi valmis poni. Moana's Little Mermaid pitikin Moanan mainetta upeasti yllä ja saavutti ensimmäisen palkinnon hienolla 107 pisteen saaliillaan. Hyvä Mimmu!

Syyskuun ERJL:n tilaisuudessa hylättiin harvinaisen monta arvosteltavaa hevosta. Keneltä puuttui VH-tunnus sivuilta tai kuka oli kilpaillut tasoaan korkeammissa luokissa. Onneksi omillani oli kaikki kunnossa, sillä komea palkintorivi sieltä tuotiinkin kotiin! Kolme wpb-kasvattiani Valentinus MPBCherry Champagne MPB ja What the Hell MPB palkittiin kukin ensimmäisellä palkinnolla. Helli muuten laittoi uusiksi ponieni piste-ennätyksen 109 pisteellään! Gwalch Celda palkittiin toisella palkinnolla lähes kilpailemattomista vanhemmistaan huolimatta.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Virtuaalikoirat ja eettinen pulma

Viime vuosina on mediassa paljon puhuttu koirien liian pitkälle menneestä jalostuksesta. Liian lyhyt kuono vaikeuttaa hengitystä, raskas rakenne tuo lonkka- ja muita nivelvaivoja, pitkä selkä altistaa mm. halvaukselle ja ihopoimut tuovat mukanaan tulehdusriskin. Joillakin roduilla kallo on niin pieni, etteivät aivot mahdu sinne kunnolla. Toisilla roduilla taas iso osa synnytyksistä päättyy keisarinleikkaukseen suureksi jalostetun pään ja kevyeksi jalostetun lantion takia. Kaikki vain, koska jokin tietty ulkonäköpiirre miellyttää silmää. Kennelliiton sivuilla on paljon tietoa periytyvistä sairauksista ja myös Google löytää lukuisia artikkeleita aiheesta.

Miten tämä sitten liittyy virtuaalikoiriin? Esimerkiksi Suomen Eläinlääkäriliitto on vedonnut, ettei sairaaksi jalostettujen koirien kuvia käytettäisi mainoksissa tai mediassa, koska kuvien käyttö lisää rotujen suosiota. Vaikuttaisiko kuva virtuaalikoiralla samalla tavalla? Päätyisikö joku hankkimaan todennäköisesti sairaan koiran vain, koska näki jollain virtuaalikoiralla kivan kuvan?

Minun on myönnettävä, että katsoaessani esimerkiksi beaglen (synnytysongelmat) tai ranskanbulldogin (brakykefalia) kuvia, pidän näkemästäni. Beaglet ovat hurjan suloisia, isopäisiä luppakorvia, jotka usein vielä touhuavat kuvissa kuin viimeistä päivää. Ranskanbulldogeissa taas viehättää suuret, pyöreät korvat ja "stichtmäinen" (Lilo ja Sticht -elokuva) ulkomuoto. Ranskanbulldog kelpaisi kyllä vähän vähemmän lytyllä kuonollakin, enkä kaikista övereimpiä (yleensä valitettavasti näyttelymenestyjiä) yksilöitä ihastele, mutta en kyllä lyttyä kuonoa kammoksukaan, vaikka hyvin tiedän mitä se koiralle hengitysongelmien myötä aiheuttaa - ja tämä aiheuttaa itselleni jonkin asteisia tunnontuskia.

En koskaan voisi hankkia IRL-elämässä lyttykuonoista koiraa (tai muutakaan liiallisuuksiin jalostetun rodun edustajaa). En kestäisi sitä tuhinaa ja hengästymistä. Tuttavapiirissäni on muutama lyttykuono (pari näyttelylinjaista bokseria, mopsi ja muutama ranskanbulldogi) ja kyllä ne vain kaikki rohisevat kulkiessaan. Tuttavani kiven kovaan väittävät kuinka terveitä koiransa ovat ja se rohiseva hengitys on vain rotuominaisuus, ei mikään sairaus tai ongelma. Bokserit nyt jaksavat vähän jotain tehdäkin, mutta mopsi ja ranskanbulldogi ovat kyllä sellaisia tuhisijoita, että ihme etteivät kesken sohvalle hyppäämisen heitä henkeään. Ja silti nuo tuntemani ranskanbulldogit ovat mielestäni söpöjä (hengitysääntä lukuunottamatta). Olen kamala ihminen, mutta mitä esteettiselle silmälleen mahtaa?

Oikeassa elämässä minusta ei siis koskaan tule lyttykuonon omistajaa, mutta miten virtuaalimaailmassa? Eihän Moana farmilla tai Moana part bredsin koiraosastolla edes käy kukaan muu kuin minä. Olisiko se niin kamalaa jos siellä olisikin jokin sairaaksi jalostetun rodun edustaja? Ehkä tämä on vain omassa päässäni, mutta olen virtuaalikoirien eettisyysasioita pohtinut viime aikoina paljon, enkä edelleenkään tiedä mitä mieltä asiasta olla.

tiistai 11. syyskuuta 2018

YLA-yllätys

Tiedän: ensin mainostan olevani viikonloppuharrastaja ja heti seuraavan kerran postaankin tiistaina! Mutta pakko ihan nopeasti tulla ylpeilemään: Moanassa on nimittäin kaksi uutta YLA-palkittua ponia!

Elokuun laatuarvostelupostauksessa ennustin, että Balthazar MPB ja Siarra Moon MPB saisivat vahvat kolmoset tai heikot kakkoset Yleislaatuarvostelun elokuun tilaisuudesta, koska en ollut juurikaan panostanut kummemmin ponien teksteihin. Mutta mitä vielä! Molempien kakkospalkinnot olivat ihan selvästi kakkospalkinnon puolella! Säälipisteillä ei siis YLA2-titteleitä näille poneille hankittu.

Hieman yllättäen kumpikin sai ihan kivat tekstipisteet: Pasille 18+12,5 ja Sierra 17+13,5. Molempien tekstipisteet 30,5/40 ovat siis ehdottomasti yli odotusteni. Toinen ilonaiheeni ponien pisteriveissä on kummankin hienot sukupisteet. Kumpikin sai jälkeläisistään vain kuusi pistettä, mikä taitaa olla korkein mahdollinen mitä kahdella jälkeläisellä voi saada. Sen sijaan Pasi sai sukutaulustaan komeat 21/21 pistettä ja Sierrakin hienot 17!  Pasin täydet pisteet vanhemmistaan ja esivanhemmistaan todella lämmittää kasvattajan mieltä.

Kaiken kaikkiaan olen oikein ilahtunut ponieni menestyksestä. Pitääkin varmaan alkaa ahkerammin ilmoitella hevosia YLA:an, kun vähän vähemmilläkin teksteillä yltää hienosti palkinnoille.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikonloppuharrastaja

Taisin jo jossain postauksessa mainita, että aloitin uudessa työssä toukokuussa. Olen ollut työhöni todella tyytyväinen ja koen sen palkitsevaksi. Ilmeisesti olen tehnyt hommani hyvin, sillä kesän kuluessa vastuutani on lisätty ja elokuussa sain ylennyksen, joka virallisesti astui voimaan eilen. En varsinaisesti ole esimiesasemassa, sillä minulla ei ole alaisia, mutta en enää ole ihan rivityöläinenkään. Nousseen palkan myötä nousi kuitenkin myös vastuu ja työkuorma.

Kun venyneen työpäivän jälkeen kiitää tallille, on sitä kotona sen verran myöhään, ettei pikseliponeille jää arki-iltoina juurikaan aikaa. Ainakin jos mielii nähdä parisuhteensa toista osapuoltakin joskus. Oikeastaan koko kesän olen harrastellut lähinnä viikonloppuisin, minkä aika hyvin täältä blogistakin on voinut huomata.

Olen tottunut harrastamaan virtuaalihevosia joka päivä, mutta ajallisesti aina melko vähän kerrallaan. Tämä on ensimmäinen kokoaikainen työpaikkani, jossa minulla ei ole mahdollisuutta työpäivän aikana surffata netissä (aka pikseliponeilla). Koska tämä kuulostaa lusmuilulta, on pakko mainita, että olen ollut asiakaspalvelijana paikoissa, joissa on ollut täysin luvallista käyttää asiakkaiden väliin jäävät raot miten parhaiten katsoo - vaikka sitten kuvitteellisia hevosia harrastaen. Nyt tähän ei ole mahdollisuutta, joten olen joutunut opettelemaan uuden tavan harrastaa.

Alkuun tuntui mahdottomalta yhdistää haluamani harrastustapa (siis iso hevosmäärä, runsas kilpaileminen ja laatuarvosteluihin tähtääminen) käytettävissä olevaan aikaan. Nyt alkaa kuitenkin pikkuhiljaa tuntua siltä, että harrastuksen tavoitteista ei tarvitse luopua, vaikka aikaa onkin vähemmän. Joitakin pieniä kompromisseja olen joutunut tekemään, mutta harrastuksen pääpointit olen voinut säilyttää. Ehkä suurin myönnytys, jonka olen joutunut tekemään, on virtuaalimaailman "uutisten" seuraamisen jättäminen. Keskityn enemmän omaan harrastamiseeni enkä siihen mitä muut tekevät tai mistä muut puhuvat. Kun jättää foorumin selaamisen vähemmälle, on yllättäen enemmän aikaa puuhata oman tallin ja ponilauman kanssa. Olen myös vähentänyt hevosten kilpailemien lajien määrää (yksi hevonen kilpailee kolmea lajia vs. yksi hevonen kilpaileekin vain kahta) ja löysännyt kriteerejäni hevosten kuvien suhteen (ei tarvitse olla ko. hevoselle täydelliset kuvat, kunhan on ihan kivat).

Ehkä minusta sittenkin on viikonloppuharrastajaksi! Virtuaaliharrastuksen yksi parhaista puolista on sen joustavuus eri elämäntilanteissa: tätä hommaa kun voi harrastaa niin monella tapaa. Eivätkä virtuaalihevoset kärsi, vaikka niitä hoitaisikin vasemmalla kädellä jos silläkään!