lauantai 18. tammikuuta 2020

Moanan CAS57-kasvatit ja vuoden 2019 kasvattiyhteenveto

Uusi CAS-vuosi vaihtuu maanantaina, joten on aika sulkea kasvattilista tältä CAS-vuodelta. Samalla valmistuu myös vuoden 2019 kasvattiyhteenveto.

Moanan CAS57 kasvatit
Moanaan syntyi CAS57 seitsemän varsaa, jotka kaikki jäivät kotiin. Welsh part bredeja varsoista oli viisi, joidenka lisäksi syntyi yksi A- ja yksi B-sektion kasvatti. Varsoista oli neljä tammoja ja loput kolme oreja. Kaikki syntyneet kasvatit olivat suvultaan vähintään kolmepolvisia.

CAS-vuoden ehdoton suosikkini on wpb-tamma Magica De Spell MPB. Ensinnäkin jo nimi on juuri minun makuuni. Ihana voikko tamma on suvultaan kolmepolvinen ja kokonaan omaa kasvatustani. Isänemä on lähtöisin Juksulasta, mutta muutoin suku on moanalainen. Magia on kaunis kuin kuva ja luonteestakin tuli sopivan säpäkkä. Varmasti myös tulevaisuudessa yksi tallini suosikkiponeista!

Voikko ori Moana's Magician olisi yksi lemppareistani ihan jo isolinjansa takia, mutta aika herkullinen tästä A-sektion ponista tuli muutoinkin! Nuo Vikaruksen kuvat ovat olleet jemmassa jo jonkin aikaa vain odottamassa sopivaa ponia ja nyt se sitten osui kohdalle. Luonteesta tuli mielestäni aika veikeä ja oikein sopiva tämän isälinjan edustajalle. Isänpuoleinen suku on moanalainen, emän puolelta tulee ostoponeja sekä ikivanhaa Chigeonin aikaista laukkaponikasvatustani, ja tykkäänkin isälinjan lisäksi suvun monipuolisuudesta.

Viimeisenä esiteltäköön wpb-ori Lion King MPB eli Leo. Ori on suvultaan nelipolvinen, isänsä puolelta vahvasti vierasta verta ja emänpuolelta puhtaasti Moanan kasvatteja. Leossa päätin hieman avartaa kenttäponieni sukuja ripauttamalla sinne koulupuolelle painottunutta verta, joten Moanan kenttäponikantaan verrattuna Leo on emälinjansa osalta melko erisukuinen. Isälinja tulee jo lopettaneesta Lumivuosta. Minulla oli melkoinen tuska löytää sopivan rauhallisen mutta silti kilpaponin näköisen kimon ponioriin kuvat, enkä ole noihinkaan kuviin aivan täysin tyytyväinen mutta mennään näillä nyt. Kokonaisuutena, ja varsinkin suvultaan, Leo on kiva ja esittelynsä ansainnut.

Moanan vuoden 2019 kasvattiyhteenveto
Moanaan syntyi yhteensä 37 varsaa (2018: 52 kpl), joista vain yksi lähti maailmalle (2018: 11 kpl) ja kaikki loput jäivät kotinurkkiin. Tammoja syntyi 21 kpl eli 57 % (2018: 25 kpl / 48 %) ja oreja 16 kpl eli 43 % (2018: 27 kpl / 52 %). Vaikka ainoa muualle myyty oli tammavarsa, jäi viime vuonna kotiin silti melkoinen tammaenemmistö. Jälleen ylivoimaisesti eniten syntyi welsh part bredeja, mutta myös muutama A- ja B-sektion poni. C-sektiosta ei syntynyt viime vuonna ainuttakaan varsaa. Yleisin suvunpituus on viimekin vuonna ollut kolmepolvinen, mutta nelipolvisten määrä on selvästi kasvanut edellisestä vuodesta. Suvunpituudet vaihtelevat edelleen pääasiassa yhden ja neljän polven välillä.

Welsh part bredeja syntyi vuonna 2019 yhteensä 26 kpl eli hieman reilu 70 % (2018: 36 kpl / 70 %). Näistä tammoja oli 16 kpl ja oreja loput 10 kpl. Sukujen pituus on keskimäärin pidentynyt, mutta kasvatteja löytyy edelleen 1-polvisesta aina nelipolviseen ja osasukuisina pidemmällekin. Vain neljällä wpb-varsalla oli ulkopuolinen isä (2018: 8 kpl), ja kaikki varsat syntyivät Moanan omista tammoista (2018: 6 liisinkitammaa). Vuoden ainoa poismyyty varsa oli wpb.

Toiseksi eniten syntyi viimekin vuonna A-sektion poneja, vaikka muka kovasti mietin niiden kasvatuksen lopettamista. A-poneja syntyi 9 kpl (2018: 8 kpl), joista oreja oli viisi ja tammoja neljä.  Joukossa on suvultaan pari 1-polvista kasvattia, yksi 2-polvinen ja loput kuusi ovat 3-polvisia. Kaikki syntyivät omista tammoista, mutta yhdellä oli isänä lainaori.

B-ponien kasvatus koki vuonna 2019 notkahduksen, kun B-sektion poneja syntyi vaivaiset kaksi kappaletta (2018: 7 kpl), yksi ori ja yksi tamma. Molemmat olivat suvultaan kolmepolvisia ja  molempien vanhempina on Moanan omat ponit. B-sektion tilanne Moanassa ei kuitenkaan ole huono, sillä suunniteltuja yhdistelmiä on useita eli eiköhän sektion kasvattimäärä lähde tänä vuonna nousuun!

Vuosien 2012-2019 aikana Moanassa on syntynyt komeat 320 kasvattia. Kasvattilistan kokonaisuudessaan ja syntyneiden kasvattien tilastot taulukkomuodossa voi katsoa täältä.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Jos nyt kuitenkin ihan vain pari tavoitetta

Vaikkei historiani uudenvuodenlupausten/-tavoitteiden kanssa olekaan kovinkaan ruusuinen, listaan nyt kuitenkin ihan muutaman tavoitteen tälle uudelle vuodelle 2020. Tällä kertaa puhun sitkeästi vain tavoitteista, koska lupausten rikkominen on ikävää. Tavoitteisiin taas on vain tavoitteena päästä, mutta jos ei onnistu niin voi yrittää myöhemmin uudestaan.

Moana part breds
  • pidä kasvattilista CAS-vuosittain ajan tasalla
  • pidä ponien kisakalenterit CAS-vuosittain ajan tasalla (=kalentereiden päivitys min. 4krt/vuodessa)
  • yksi viiden kutsun kilpailurypäs joka kuukausi
  • luetteloi tärkeät, säilytettävät ori- ja tammalinjat
  • ensimmäinen pitkäsukuinen (yli 4-polv.) kasvatti, jonka isä- tai emälinja on kokonaan Moanan omaa kasvatusta
  • älä päästä ponimäärää yli 300
Juksula
  • tee lista tallin vaatimista päivitystoimenpiteistä ja seuraa listaa
  • hanki ne työhevoset!!
  • järjestä vähintään yhdet WRJ- ja TYH-kilpailut
  • välillä voisi vaikka kasvattaakin jotain eli (ainakin) suunnittele uusia juksulalaisia
Moana farm
  • hyödynnä maatilaa ponien päiväkirjamerkinnöissä
  • hanki aasi, muuli/muuliaasi ja karjahevonen
Blogi
  • vuoden 2020 top5 (tietysti!)
  • vähennä "hillopurkkiotsikoiden" käyttöä
  • kommentoi muiden blogikirjoituksiin aina, kun mahdollista ja keksit kommentoitavaa
Saas nähdä kunka näiden tavoitteiden tällä kertaa käy!

maanantai 6. tammikuuta 2020

Lempilapsi Moana part breds 8v

Kenellekään blogia seuranneelle ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että Moana part breds on talleistani aktiivisin, suosikkini kun on. Tänään tuon tallin perustamisesta on tullut kuluneeksi kahdeksan vuotta! Nykyään ei kahdeksan vuoden ikäinen talli ole enää mikään superharvinaisuus, kuten vaikkapa vielä 10-15 vuotta sitten. Tuntuu, että harrastajien keski-iän kasvaessa kasvaa myös tallien keski-ikä. Olen silti iloinen ja ylpeäkin, että lempilapseni on päässyt jo alakoululaisen ikään.

Moanan syntymäpäivien kunniaksi alla muutama excel-käppyrä kuluneen kahdeksan vuoden luvuista.

Moanan ensisijainen toimintamuoto on welshien kasvatus, eli tässä tärkein käppyrä, mitä tallista voi vain tehdä. Poismyytyjä kasvatteja voisi olla isompikin osuus syntyneistä varsoista, mutta kuitenkin ihan kiva määrä on saanut kodin Moanan ulkopuolelta (ainakin, kun huomioidaan kuinka laiska myyjä ja markkinoija olen). Vuoden 2019 kasvattimääristä puuttuu vielä viimeisen CAS-vuoden (CAS57 päättyy 19.1.) varsat, joita tulee näillä näkymin olemaan 4-6 kpl eli yli kolmenkymmenen kasvatin päästiin viime vuonnakin.

Moanan hevosmäärä on moninkertaistunut sitten tallin aloitettua toimintansa. Vuoden 2012 lopussa poneja oli vaivaiset 32 kappaletta, kun tänään poneja oli tasan 280! Vuosien 2013-2015 hevosmäärät ovat laskennallisia arvioita, muut lukemat on otettu vuosittain VRL:n rekisteristä eli pieniä heittoja todellisuuteen nähden voi olla sinne tänne rekisterin välillä hieman päivittämättömien tietojen takia. Hevosmäärän kasvu on viime vuosina tasaantunut, johtuen hevoskannan vanhenemisesta eli nykyään muistosivujen ja uusien syntyvien kasvattien määrät alkavat olla jotakuinkin tasapainossa.

Kilpailuiden järjestäminen on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta ei niin paljon kuin kasvattaminen. Aika kivasti Moanassa on kuitenkin viime vuosina kilpailuita pidetty ja varsinkin 5 kutsun kuukausitavoite on toiminut loistavasti. Tarkoitus on, ettei vuosien 2014-2016 "lamavuosiin" kilpailuiden järjestämisen osalta enää päädytä.

Hyvää kahdeksatta syntymäpäivää Moana part breds <3

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Totuuden hetki: vuoden 2019 rikotut uudenvuodenlupaukset

Hyvää uutta vuotta 2020 kaikille ja olkoon uusi vuosikymmen menestyksekäs itse kullekin!

Vuosi ja vuosikymmen vaihtui ja on aika vilkaista kuinka nyt loppujen lopuksi kävikään itselleni antamieni uudenvuodenlupausten kanssa. Kesäkuussa tehtiin puolivuositsekkaus, jolloin tulos oli 5,5/12. Spoiler alert!: paremmaksi ei ole pistetty.

Moana part breds
  • Ensimmäinen Moanan omasta isä- ja/tai emälinjasta polveutuva kasvatti, jota voi nimittää pitkäsukuiseksi (isä/emälinja yli 4 polvea). - Useita isä- ja emäehdokkaita tällaiselle varsalle jo olisi, mutta sitä yli 4. polvista varsaa en ole saanut vieläkään aikaiseksi. Mutta ensi vuonna! Ihan varmasti!
  • Yksi viiden kutsun kilpailurypäs joka kuukausi. - Maalis-, syys- ja marraskuussa jäi pitämättä. Maaliskuu oli ihan omaa laiskuuttani, syys- ja marraskuu taas IRL-puolella niin kiireisiä, ettei mitään mahdollisuutta. Ryppäitä on kuitenkin pidetty 14 kappaletta eli enemmän kuin tavoitteena ollut 12. Tämä on siis ehdottomasti toteutettu lupaus.
  • Pidä kasvattilista CAS-vuosittain ajantasalla. - Lupaus pidetty!
  • Ikuisuusprojekti nimeltä "maastokartta" valmiiksi. - Ööö, mikä projekti tämä olikaan...? Hyvä jos edes muistan missä koko tiedosto majaileekaan
Moana farm
  • Hanki muuli, aasi ja karjahevonen. - Muulille ja aasille on kuvat olemassa, mutta mitään sen konkreettisempaa en ole tehnyt. Itselleen pitää kuitenkin olla armollinen, joten sovitaan, että tämä on puoliksi tehty.
  • Säännöllisen epäsäännöllisesti uusia eläimiä joukon jatkoksi. - Ei todellakaan toteutunut. Koko vuonna 2019 farmille ei tullut ainuttakaan uutta eläintä. Kuvia on suosikeissa jonoksi asti.
  • Farmin hyödyntäminen esimerkiksi Moanan ponien päiväkirjamerkinnöissä. - En ymmärrä miksen saanut tätä toteutettua. Yhdestä maastolenkistä farmin läpi saisi helposti päiväkirjamerkinnän jos toisenkin. Olen suorastaan pettynyt itseeni.
Juksula
  • Hoida tallia tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna. - Vaikka kehuskelin vuosi sitten, että suunta on vain ylöspäin niin unohdin vaihtoehdon "mikään ei muutu". Alkuvuodesta oli kyllä yritystä ilmassa ja puolivuositsekkauksessa laitoin tämän vihreäksi, joten olisiko tämä nyt puoliksi suoritettu - lepsulla arvostelulla.
  • Hanki se työhevonen ja kokeile työkisoja. - En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
  • Elvytä laukkapuolta. - Lasketaanko Keskustan laukkatopikin lukeminen?
Blogi
  • "Vuoden 2019 top5" - Onnistui yli odotusten!
  • Kommentoi ahkerammin muiden blogikirjoituksiin. - Vuosi on ollut todella hiljainen blogipuolella. Olen tainnut kommentoida kerran tai kaksi koko vuonna, mutta jos ei ole mitään kommentoitavaa niin ei kai sitä voi kommentoidakaan? Yritystä on ollut, joten olkoon suoritettu.
Tulos 5/12 lepsulla arvostelulla. Huonommin kuin viime vuonna. Pitänee harkita, että teenkö lupauksia vuodelle 2020 lainkaan, vaan puksuttelenko eteenpäin kuten parhaiten taidan.