lauantai 8. kesäkuuta 2019

Uudenvuoden tavoitteiden puolivuositsekkaus

Viime viikonloppuna aloin innoissani kaivella esiin tammikuussa julkaisemaani postausta uudenvuoden lupauksistani. Kun aloin käydä niitä läpi, turhaannuin itseeni sen verran, että meinasin ensiksi jättää koko puolivuositsekkauksen tekemättä (kuten viime vuonna, jolloin se tosin johtui kiireisestä kesäkuustani). Muutin kuitenkin mieltäni, joten käydäänpä nämä julkisestikin läpi.

Moana part breds
  • Ensimmäinen Moanan omasta isä- ja/tai emälinjasta polveutuva kasvatti, jota voi nimittää pitkäsukuiseksi (isä/emälinja yli 4 polvea). Tasasukuisuutta ei vaadita. - suunnitteluasteella, mutta ehtinee loppuvuodeksi, koska juuri aikuistuneita tai pian aikuistuvia nelipolvisia on jo useampia.
  • Yksi viiden kutsun kilpailurypäs joka kuukausi. - maaliskuussa jäi pitämättä, mutta muuten menee hyvin.
  • Pidä kasvattilista CAS-vuosittain ajantasalla. - hei, tämä sujuu toistaiseksi hyvin!
  • Ikuisuusprojekti nimeltä "maastokartta" valmiiksi. - koko projekti on suurinpiirtein unohtunut.
Moana farm
  • Hanki muuli, aasi ja karjahevonen. - aasirotuja olen vähän lueskellut, mutta muuten aika retuperällä. Sanotaanko, ettei ihan unohtunut kuitenkaan!
  • Säännöllisen epäsäännöllisesti uusia eläimiä joukon jatkoksi. - joulukuun jälkeen ei ainuttakaan uutta eli huonosti menee. Mutta ehkä vielä pelastettavissa tälle vuodelle "säännöllisen epäsäännöllisesti"-ilmauksen ansiosta?
  • Farmin hyödyntäminen miljöönä Moanan ponien päiväkirjamerkinnöissä. - ei ole tapahtunut muuten kuin ajatuksissani.
Juksula
  • Hoida tallia tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna. - olen kyllä ottanut pikkiriikkisen ryhtiliikkeen Juksulan kanssa, joten laitan tämän vihreäksi, vaikkei tallia vieläkään voi sanoa millään tavalla ajantasalla olevaksi.
  • Hanki se työhevonen ja kokeile työkisoja. - hahahah, niin varmaan.
  • Elvytä laukkapuolta. Joko poni- tai hevoslaukoissa. - sama kuin edellisessä.
Blogi
  • "Vuoden 2019 top5" - helmi-huhtikuu oli ehkä vähän epäaktiivisempaa, mutta eiköhän tähän silti päästä tänäkin vuonna.
  • Kommentoi ahkerammin muiden blogikirjoituksiin. - hmm. Tämä onkin hieman vaikea. Lasketaanko parista blogista löytyviä tykkäys- yms. nappeja? Jos ei, niin ei tämän kanssa sitten kauhean hyvin suju. Toisaalta virtuaaliblogien parissa on jopa tavallistakin hiljaisempaa, joten ei kommentoitavia kirjoituksiakaan nyt ihan kauheasti ole ollut. Olen kiltti itselleni ja merkitsen tämän siniseksi.

Tulos 5,5/12. Paremminkin voisi mennä, mutta onhan tässä vuotta puolet vielä jäljellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti