Saatoin eilen tehdä jonkin sortin henkilökohtaisen ennätykseni, kun vietin Keskustan foorumilla noin viisitoista minuuttia ja ostin sinä aikana neljä hevosta. Tarkoitus ei edes ollut ostaa yhtään mitään, sillä oikeasti minulla on jo aivan liikaa hevosia käytettävissä olevaan harrastusaikaan nähden. Ilmeisesti olin kuitenkin aamulla napannut tietämättäni ostohousut kaapista ja laittanut ne niin syvälle jalkaan, etten pystynyt vastustamaan kiusausta.
Seuraavan "personal bestini" taisin tehdä siinä, että tein kaikille ostoksilleni sivut heti enkä kuukauden päästä. En ole pitkään aikaan esitellyt blogissa ostoksiani, joten nostetaampa nämä tämänkertaiset esiin tännekin, kun kerta sivutkin on ajallaan tehtynä!
Mounttitamma Fawnmor Honeycombin ostin oikeastaan jo jokunen viikko takaperin, mutta sivutin sen vasta eilen (se niistä ajoissa tehdyistä sivuista). Honeycombin ostin vain, koska sen kolmannesta polvesta vain Moonbeam Yates löytyy minulta ponien sukutauluista jo ennestään. Ei ihan joka viikko tapahdu, että löydän kolmepolvisen welshponin, jonka sukua minulta ei tallista jo löydy! En vielä ihan tiedä, mitä aion tammalla tehdä tai mihin linjaan sen yhdistää, mutta se on kuitenkin sen verran vierassukuinen, että pitihän siitä tarjota. Koulupainotteiseen täysveriseen yhdistettynä saisin tästä myös helposti erisukuisen varsan ahtaita pb-kouluponilinjojani varten. Vähän sillä silmällä laitoinkin Honeycombin kisalistoille myös kouluratsastuksen puolelle, vaikka muuten mounttilinjani ovat enemmänkin este- ja valjakkopainotteisia. Eli eiköhän Honeycombille jalostuskäyttöä tallista löydy!
B-ori Pencoed Cador tarttui mukaan, koska sen emä on merkitty päistäriköksi ja minulla roikkui varastossa useampikin päistärikkökuva sopivaa käyttäjää odottamassa. Lisäksi minulta puuttui vielä Kidan Pencoed-tallin suora kasvatti, joten tästä siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Olen jo kaikki lyhytsukuiset B-ponini ehtinyt parittaa keskenään, eli katsotaan kuka Cadorin morsiameksi sitten aikanaan päätyy. Päistärikköä väriä Cador pääsee kuitenkin varmasti tuomaan Moanan B- ja/ta pb-linjoihin.
Tamma Tirion Lady Pompadourin nimeen ihastuin heti! Vastustin tosin aikani kiusausta (poni on ollut myynnissä jo pidempään), mutta eilen heitin selkärangallani vesilintua ja tarjosin tammasta. Isänä on Saksan harrastuspuolelta B-ori ja emänä Elenin täysverituonti, joten uutta ja vierasta sukua, vaikka muuten suku ei suurempia tunteita minussa herätä. Minulla on tälle kuitenkin useampi sulhasvaihtoehto Moanassa ja mielessä polttelee myös anglo-ori Juksulasta, joten jälkikasvua on varmasti tiedossa. Ja tästä tulikin aika kiva kokonaisuus kuvineen ja luonteineen!
Ja kun vauhtiin pääsin niin tietenkin Elenin topikista tarttui vielä toinenkin tirionilainen mukaan eli wpb-tamma Tirion War Of The Roses. Aluksi poni ei herättänyt suurempia tunteita ja meinasin sen niin sanotusti jättää kauppaan, mutta kun huomasin sen isän olevan mustanvoikko, näin yhtäkkiä sieluni silmin millaisen ponin tästä tekisin. Eipä siinä sitten enää voinut muuta kuin ympätä tämä Pompadourin kanssa samaan tarjoukseen. Ja kyllähän minulla 2-polviselle vierassukuiselle on aina käyttöä.
Kirsikkana kakun päälle hommasin vielä Juksulaankin täytettä, kun ostin (jälleen) Eleniltä evm-sukuisen knabstrup-oriin Revnan. Revnaa olen oikeastaan katsellut jo pidempään, mutta olen tähän saakka onnistunut vastustamaan kiusausta. Nyt sitten lankesin tukeutuen siihen ajatukseen, että kyllähän se menee yksi knappikin tässä samassa konkurssissa. Revnalla on tekoälyllä luotu kuva, josta itse tykkään kovasti. AI-kuvat tuntuvat jakavan aika paljon mielipiteitä monessakin suhteessa, mutta en ole oikein jaksanut seurata niiden ympärillä pyörivää keskustelua ja olen asian suhteen varsin avomielinen. Itse tykkäsin tästä kuvasta, joten kun sen kerta sai ottaa mukaan niin otin. En tiedä mitä Revnan kanssa teen, mutta pidän pilkuista ja kuva on tosiaan kiva, joten kyllähän tuota hevoslistalla katselee.
Tämän listan jälkeen kerrottakoon nyt näin julkisesti, että minulle EI SAA MYYDÄ tämän vuoden puolella enää yhtäkään virtuaalihevosta. Toistan: kaikki ostotarjoukseni on tästä edespäin jätettävä huomiotta. Tiedoitus päättyy. Kiitos.