lauantai 27. huhtikuuta 2019

Entiset tallini osa 3. Chigeon Ponies

Minulla on ollut virtuaalitalleja tauotta vuodesta 2001, joten joukkoon on mahtunut yksi jos toinenkin viritelmä. Tässä "Entiset tallini"-postaussarjassa kaivan esille vanhoja tallejani ja kasaan kunkin tallin elinkaaren omaan postaukseensa. Aivan kaikista virtuaalihistoriani talleista ei varmasti esittelyä tule, sillä varsinkin lyhytikäiset tallit ovat itseltänikin jo unohtuneet. Sarjaan kuuluvat postaukset löytyvät tunnisteella Entiset tallini -sarja.

Chigeon ponies pähkinänkuoressa
  • perustettu huhtikuussa 2009
  • kasvatti laukkapainotteisia chincoteaguenponeja, sekä hyvin pienimuotoisesti laukkapainotteisia risteytysponeja ja täysverisiä
  • valittiin PLJ:n gaalaäänestyksessä Vuoden talliksi ja Vuoden valmentajaksi vuonna 2009 ja Vuoden valmentajaksi 2010, Nintsu äänestettiin Vuoden laukkatekijäksi 2010
  • lopettanut kesäkuussa 2011 useamman kuukauden tauon jälkeen
  • yritti uutta tulemista welsh mountainien kanssa kesä-marraskuussa 2013, mikä kuivui pian kasaan
  • sivut ovat kadonneet joskus vuonna 2016 mutta Chigeon oli rekisteröity VRL:oon
Ajauduin puolivahingossa laukkaponien maailmaan joskus vuoden 2009 alkupuolella VRL:n tauon aikoihin. Aloitin kilpailemisen Juksulassa asuneella she-tamma TuuHa's Marciskalla, innostuin ja perustin pikavauhdilla chincoteaguenponeja kasvattavan laukkaponitallin Chigeon Poniesin. Mitään pitkää suunnittelu- tai harkinta-aikaa ei tallin kohdalla käytetty, vaan talli pistettiin pystyyn rehellisesti sanottuna hetken mielijohteesta. Virallisesti Chigeon Ponies taisi avata ovensa huhtikuussa 2009. Harmillisesti webs poisti koko Chigeonin tunnuksen joskus vuoden 2016 aikana, joten koko talli katosi muutamia yksittäisiä, web archiveen tallennettuja poneja lukuunottamatta.

Chigeon Ponies oli Australian puoliaavikolla sijaitseva "pikku" ponitalli, jonka ponimäärä huiteli kahdensadan paikkeilla. Komeita tallirakennuksia tai valkoaitaisia tarhoja ei tallilla ollut, vaan ponit asuivat ympärivuoden isoilla laitumilla laumoissa. Ponit olivat kengättömiä, vähän takkujouhisia ja yksinkertaisesti (mutta riittävästi!) ruokittuja ja saivat elää oikeaa poninelämää. Taustatarinassa tallia haluttiin pyörittää mahdollisimman kustannustehokkaasti ja paikat vähän repsottivat muutenkin. Aluksi tallilla ei ollut edes omaa laukkarataa vaan poneja treenattiin puoliaavikolla, mutta melko pian tallille rakennettiin myös pieni, ponilaukkoihin soveltuva laukkarata.

Ulkoasulla ei Chigeonissa pröystäilty, vaan harmaa-valkoinen-neonvihreä ulkoasu oli muokattu jostakin hyvin yksinkertaisesta valmisulkoasusta. Ulkoasussa ei ollut lainkaan grafiikkaa tai kuvia, ja fontitkin tavallisia, eli hyvin pelkistetyllä linjalla mentiin. Teksteilläkään ei leveilty, vaan tekstit pidettiin lyhyinä ja sivuosassa. Itseasiassa koko talli oli ponien sivuja ja kilpailukutsuja lukuunottamatta mahdutettu yhdelle ainoalle sivulle.

Chigeon Poniesin toimintaidea oli kasvattaa nopealla kierrolla menestyviä laukkaponeja. Ponit ikääntyivät yhden vuoden joka kuukauden ensimmäinen päivä, siis hieman samoin kuin CAS-ikääntymisessä, ainoastaan noin kolme kertaa nopeammin. Varsoja syntyi joka kuukausi useampi kymmenen, mutta omat sivunsa ne saivat vasta kilpailu-uransa jälkeen - siis jos voitto- ja sijoitusprosentit olivat kelvolliset jatkojalostusta ajatellen. Orivarsat nimettiin samalla alkukirjaimella kuin isänsä ja tammavarsat samalla alkukirjaimella kuin emänsä. Kasvattiroduksi valikoitui lähinnä eksoottisuutensa ja ison värivalikoimansa takia chincoteaguenponi, jota ei virtuaalimaailmassa ollut tuolloin (eikä taida olla nykyäänkään) juuri lainkaan, joten kasvatustoiminta lähti täysin omista tuontiponeista liikkeelle. Ensimmäiset kolmipolviset kasvatit siirtyivät siitoskäyttöön tallin lopettamisen aikoihin. Chigeonin chincoteaguenponikasvatteja ei enää näy sukutauluissa vaan kaikki linjat päättyivät tallin lopettaessa. Sen sijaan yksi Chigeonin täysverikasvatti, angloarabiori Ddacapo Chig, päätyi Juksulaan Chigeonin lopettamisen jälkeen ja on jatkanut siellä sukuaa.

Kasvatuksen ja ponien kilpailutuksen lisäksi Chigeon järjesti myös itse omia laukkakilpailuita. Tavoitteena oli järjestää ainakin yhdet kilpailut joka toinen IRL-viikko. Ponilaukkajaoksen vanhaa kilpailukalenteria tutkiessa voidaan todeta, että vaikka tavoitteeseen ei kyllä ihan aina päästy, oli kilpailutoiminta Chigeonissa kehuttavan aktiivista. Tallilla oli myös oma suurkilpailu, kolmepäiväinen Beach Trophy, joka oli lyhyillä matkoilla, sileällä radalla juostava kilpailu avoinna 2 ryhmän poneille.

Loppujen lopuksi Chigeon Ponies jäi oman kiinnostuksen puutteeni tauolle alkuvuodesta 2011 ja sulki ovensa virallisesti saman vuoden kesäkuussa. Ponilaukkapiirit olivat muutenkin hiljaiset tuohon aikaan ja VRL oli palailemassa takaisin, joten olin motivoituneempi perinteisissä ratsastuksenlajeissa kilpailevia hevosiani kohtaan ja laukkaponit joutuivat paitsioon.

Yritin Chigeon Poniesin kanssa uutta tulemista kesä-marraskuussa 2013. Halusin kasvattaa nopealla tahdilla pidempisukuisia welsh mountaineja Moana part bredsin käyttöön ja ajattelin Chigeonin sopivan siihen hommaan hyvin. Loppujen lopuksi siitä ei tullut mitään vaikka kasan laukkapainotteisia, 1-polvisen suvun omaavia kasvatteja sainkin aikaiseksi. Marraskuussa 2013 Chigeon poistui vähin äänin ponilaukkamaailmasta lopullisesti.

Toisin kuin chincoteaguiden kohdalla, Chigeonin kasvattamia welshejä ja niiden jälkeläisiä löytyy kourallinen muualtakin kuin minun hoteistani! Esimerkiksi mountaintamma Chigeon Sin päätyi danille Paraatiponeihin, ja ko. poni löytyy jo kauempaakin sukutauluista, nimittäin KW Zeralla Chigeon Sin on kolmannessa polvessa! Sonjalla Daelwynissä kasvatetulla ja asuvalla B-ponitamma Frostfall Daelilla on isänään Chigeon Duke. Vionalla Valerassa on siitoskäytössä mountaintamma Chigeon Nerith. Ja tietenkin itsellänikin on pari chigeonilaista jäljellä, ori Chigeon Lucas ja tamma Chigeon Shamie, joista kummastakin on varsa kasvamassa Moanassa. Lisäksi edellä mainitusta Ddacapo Chigistä on Moanassa wpb-tamma Honeythief MPB, jolla on jo kaksi varsaa, ja Juksulassa xx-tamma Juksulan Ddanielle, jolla myös on jälkikasvua. Ihan täysin ei Chigeon Poniesin perintö siis ole kadonnut vaikka talli jälleen onkin kuollut ja kuopattu!

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Kasvattajanimi - kasvattajan käyntikortti

Rakastan kasvattajanimiä. Minusta on mukavaa tietää jo heti hevosen nimen luettuani kuka sen on kasvattanut (edellyttäen toki, että tunnistan kasvattajanimen ja osaan yhdistää sen oikeaan kasvattajaan). Pitkissä sukutauluissa nautin erityisesti siitä, että sukutaulun hevoset koostuvat eri kasvattajien kasvateista. Sukutauluissa varsinkin korostuu kasvattajanimen olemassa olon merkitys, sillä sen avulla voi yhdellä silmäyksellä nähdä sukutaulun "kirjavuuden". Aina uusia siitoshevosia ostaessani, mietin miltä kyseisen hevosen oma nimi ja suku tulee sukutauluissa näyttämään.

Omien kasvattieni kohdalla pidän kasvattajanimeä erityisen tärkeänä, enkä ole muistaakseni koskaan virtuaalihistoriani aikana myynyt kasvattiani ilman kasvattajanimeä, vaikka sitä on välillä kysyttykin. Kasvattajanimi on ikään kuin tunnistusleima, jonka kasvattiini lyön. Harva varmasti osaa käyttämäni kasvattajanimet liittää minuun ja talleihini, mutta minulle itselleni on tärkeää, että voin tunnistaa kasvattini heti nähtyäni nimen vaikka kilpailuiden osallistujalistalla. Myönnän, että en muista jok'ikistä kasvattiani pitkän virtuaalihistoriani ajalta. Sen sijaan jokaisen käyttämäni kasvattajanimen muistan, joten kasvattajanimen pitäminen ja liittäminen kasvattien nimeen on kannattanut. Kasvattajan sydäntä ei lämmitä mikään sen enempää, kuin ikivanhan ja täysin itseltä unohtuneen kasvatin hoksaaminen jonkun muun omistaman ja kasvattaman hevosen sukutaulusta!

Mikä sitten on hyvä kasvattajanimi? Siihen on yhtä monta vastausta kuin on kasvattajaa ja hevosenomistajaakin. Itse olen hyvin kaikkiruokainen mitä kasvattajanimiin tulee. Pidän niin genetiivi- kuin nominatiivimuotoisistakin kasvattajanimistä, kirjainyhdistelmistä, taka- ja etuliitteistä. Minulle kelpaa niin suomenkielinen kuin vieraskielinenkin kasvattajanimi. Pääasiassa pidän nimistä, jotka liittyvät kasvattavaan talliin tai kasvattajaan itseensä, mutta sekään ei ole mikään ehdoton vaatimus. Kun oikein aloin miettimään, niin keksin vain yhden sellaisen kasvattajanimen, joka oli niin kamala, etten sitä olisi tallini hevoslistalle halunnut. Joskus aikoinaan (reilu kymmenen vuotta sitten ehkä?) joku yritti kasvattaa muistaakseni jotain harvinaisempaa hevosrotua kasvattajanimellä F*ck tai F*ckin', enkä itse oikein moisesta innostunut, enkä olisi sellaista kasvattia ostanut.

Olen virtuaalihistoriani aikana käyttänyt useita kasvattajanimiä, joista osa on ollut kivoja ja osa vähemmän kivoja. Juksulan nykyinen, kaikille kasvateille käytössä oleva, Juksulan-etuliite on mielestäni mukava sekä suuhun ja talliin sopiva. Vieraskielisiin sanoihin se istuu toki huonosti, mutta toisaalta siihen on helppo liittää vieraskielisiäkin nimiä. Juksulan-tyyppiset nimet ovatkin varsin helppoja kasvattien nimeämisen kannalta ja niistä on helppoa myös tunnistaa kasvattanut talli. Toinen paljon käyttämäni nimityyppi on kirjainyhdistelmät. Ne ovat monikäyttöisiä ja istuvat niin lyhyisiin kuin pitkiinkin hevosennimiin, sekä nimen eteen että taakse. Suosikkini on Talli Light Dragonissa monella rodulla käytössä ollut etuliite LD. Siitä on ollut käytössä myös muoto LD's/LD'n, mutta ahkerimmalla käytöllä, ja myös oma suosikkini, oli LD ilman omistusmuotoja. Moanalla alusta asti welsh part bredeillä käytössä ollut MPB-kirjainliite ei ehkä ole kaikista kauneimmasta päästä, mutta pidän sen sopivuudesta erilaisiin nimiin. Harrastan jonkin verran pitkiä, lausemaisia nimiä, joihin napakka kirjainyhdistelmä ei tuo liikaa lisäpituutta, kuten sanamainen kasvattajanimi toisi.

Toki kasvatushistoriaani mahtuu kasvattajaliitteitä, joista en ole sitten ihan niin paljoa tykännytkään. Esimerkiksi aikoinaan Chigeon Poniesissa kasvatin erittäin pienimuotoisesti laukkaristeytyksiä ja laukkahevosia Chig-takaliitteellä. Jotenkin liite ei sitten niin kauhean hyvin istunut oikein mihinkään nimeen, mutta laiskuuttani en jaksanut keksiä uuttakaan. Myös Juksulassa trakehnereilla käytössä ollut, ja edelleen satunnaisesti käytetty, Jux-takaliite on kokenut hieman saman kohtalon - en ihan täysillä tykkää, mutta en jaksa keksiä uuttakaan.

Kasvattajanimet jakavat harrastajien mielipiteitä ja niin sen pitääkin ja saakin olla. Itse pidän kasvattajanimistä, mutta olen myös ostanut hevosia ilman niitä. Mielestäni kasvattajanimen merkitys korostuu pitkissä sukutauluissa, joissa usein yhdistyy usean kasvattajan kasvatustyö - kasvattajanimien avulla tuo yhteinen työ tulee paremmin ja selvemmin esiin. Toisaalta myös pitkä sukutaulu vain yhden kasvattajan kasvattajanimellä on melkoisen kunnioitusta herättävä näky - siihenkin tarvitaan se kasvattajanimi työnjälkeä korostamaan.

(P.S. Kuten lukijat ovat varmaan huomanneetkin, on blogissa ollut viime aikoina hiljaisempaa. IRL-elämän työkiireistä on harrastus tässä kärsinyt, mutta nyt pitäisi taas hetkeksi helpottaa sillä saralla!)