Ikääntyminen vai ei?

Otin Moana part bredsissa tälle CAS-vuotta projektiksi noin kahdenkymmenen vanhan ponin kuoppaamisen. Tappolistalle joutuneissa oli useita lempiponejani, jotka olivat olleet omistuksessani jo oikeissakin vuosissa mitattuna monta vuotta - CAS-vuosista nyt puhumattakaan. On kummallista miten poneista, jotka ovat täysin mielikuvituksen tuotetta ja joita ei oikeasti ole edes olemassa, voi olla niin hankala luopua. Ei vain millään raaskisi. 

Mihin sitä ikääntymistä oikeastaan tarvitsee? Jos en käyttäisi mitään ikääntymistä, voisin pitää lemppariyksilöt roikkumassa tallin sivuilla ikuisesti. Tai no, eihän nytkään mikään estä minua pitämästä hengissä ikääntymisellään lähes 40-vuotiasta pikseliponia, mutta estää sitten kuitenkin.

Juksulassa minulla ei ole lainkaan ikääntymistä käytössä. Hevoset ikääntyvät kun jaksan/muistan/tahdon päivittää ikää niiden sivuille, eli käytännössä hevoset ikääntyvät ehkä pari kertaa virtuaalisen elämänsä aikana useamman vuoden kerrallaan, kunnes päätyvät hautaan X ikäisinä. Ikääntymättömyys tuo touhuun vapautta, sillä hevoset voivat varsoa, kilpailla ja oleskella juuri omien menojeni ja mielenkiintojeni mukaan. Jos en vuoteen jaksa tai ehdi päivittää Juksulaa, eivät sen asukkaatkaan siitä vanhene, vaan voin jatkaa siitä mihin ennen taukoa olin jäänytkin. 

Toisaalta ikääntymättömyys myös johtaa (ainakin minun kohdallani) laiskuuteen sekä asukkaiden kesken epätasaisesti jakautuvaan aktiivisuuteen. Kun ikääntyminen ei aseta mitään raameja hevosen kanssa tekemiselle, saattaa hevonen jäädä pölyttymään, koska "tallissa on muita mielenkiintoisempia hevosia", koska "ehtiihän sitä myöhemminkin", koska "teen tuon toisen hevosen ensin valmiiksi" ja niin edelleen. Osa hevosista siis ns. valmistuu nopeammin, osa saattaa elää vuosikaudet tekemättä mitään. Lisäksi suosikit elävät ikuisesti, vaikka mitään tarvetta kyseiselle hevoselle ei enää olisi. 

Kasvatuksen näkökulmasta ikääntymättömyys on Juksulassa ollut sekä hyvä että huono asia. Hyvää on se, että pääsen helposti yhdistelemään vanhoja ja uusia sukuja, kun tallista löytyy samaan aikaan sekä vuonna 2005 että 2018 syntyneitä hevosia. Huonoa taas hevosten elämänkaaren puuttuminen. Juksulan hevoset ovat elävien kirjoissa keskimäärin varmaankin n. 10 IRL-vuotta, joten hevoskanta ei vaihdu kasvatuksen etenemisen vaatimalla tavalla.

Moanassa on pääosalla asukkaista käytössä CAS-ikääntyminen. Kasvatuksen kannalta ikääntyminen on suorastaan pakollinen: ponit syntyvät, ovat kisa- ja lisääntymisikäisiä ja lopulta kuolevat. Hevoskanta vaihtuu, vanhat antavat tilaa uusille ja jälleen uusille sukupolville. Suosikkejakaan ei voi pitää elossa ikuisesti (tai voi jos tahtoo), vaan nekin antavat tilaa uusille suosikeille. CAS-ikääntymisessä on vielä sekin etu, että samana vuonna syntyneitä kasvatteja on helppo käsitellä yhtenä joukkona: yhtaikaa kisalistoille, siitosponeihin, muistosivuille. Näin kaikkia tulee huomioitua melko tasapuolisesti.

Ikääntyminen asettaa kuitenkin jonkin verran rajoitteita vanhempien ja uudempien sukujen yhdistämiselle, sekä luo paineita vanhenevan pikseliponin keskeneräisyyden takia. Joskus voi myös kiristää hermoja odotella, että jokin yksilö on riittävän vanha asiaan X. Ikääntymisen noudattamisessa on siis omat hyvät ja huonot puolensa.

Omaan harrastukseeni jonkin ikääntymisen noudattaminen tuo raamit, jotka saavat isonkin hevosmäärän pysymään jotenkin hallittavan tuntuisena. Omaan harrastustahtiini sopivan ikääntymisen löytäminen vei aikansa, mutta tällä hetkellä CAS tuntuu sopivan hitaalta mutta riittävän nopealta. Enkä ota ikääntymistä niin vakavasti, vaan tarvittaessa rukkailen ponin ikää isommaksi tai pienemmäksi epäsäännöllisen ikääntymisen avulla. Juksulan tilannetta voisi hieman harkita, mutta toisaalta talli on aika muinaisjäänne itsekin, ja kasvatustavoitteiltaan aika vaatimaton, joten pysykööt nyt toistaiseksi ajattomana tallina.