sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Nintsun pikselipulinat 1v

Nintsun pikselipulinoiden aloituspostaus julkaistiin vuosi sitten 13.11.2017. Tällä viikolla olikin siis blogin 1-vuotissynttärit!

Blogi on alusta saakka ollut osa virtuaaliharrastustani, eikä harrastus itsessään. En ole missään kohtaa ottanut bloggaamisesta paineita tai edes erityisemmin suunnitellut postausten kirjoittamista. Kun mieleen on tullut jotain tai olen pidempään jotakin asiaa pohdiskellut, olen avannut bloggerin ja kokeillut saisinko ajatuksiani paremmin järjestykseen jos kirjoitan ne ylös. Suurin osa viritelmistä on päätynyt luonnoksiin puolitekoisina odottamaan editointi-inspiraatiota tai menneet ihan suoraan roskakoriin. Pääasiassahan olenkin täällä blogissa esitellyt hevosiani, kasvattejani ja laatuarvostelupalkintoja - aivan kuten blogia perustaessani jo arvelinkin tekeväni.

Vuosi sitten en yhtään uskaltanut arvioida blogin tulevaa kirjoitusaktiivisuutta, enkä ottanut sen suhteen mitään tavoitteita. Kuten jo ylempänä sanoin, blogista ei edes ollut tarkoitus tulla omaa harrastustaan vaan osa muuta virtuaaliharrastustani. Olen kuitenkin tyytyväinen, että blogi on ollut tasaisesti hengissä pitkin vuotta. Postaustahti on vaihdellut kahdesta postauksesta kuukaudessa jopa seitsemään postaukseen. Ihan hyvin vaikka itse sanonkin! Laadullisesti ihan kaikki postaukset eivät loista, mutta eipä tällaisen hyvän mielen blogin kirjoitelmien tarvitsekaan.

Ja ihan yksikseni itselleni en kirjoittele, vaan Nintsun pikselipulinoilla on jopa lukijoitakin. En tiedä kuinka luotettavia Bloggerin tilastot ovat, mutta niiden mukaan joku käy täällä näitä sepostuksia lukemassakin. Suosituimpia postauksia lukijamäärissä ovat olleet Uusia harrastajia vai uusi tapa harrastaa?, jonka on käynyt tilastojen mukaan joku lukemassa 21 kertaa. Virtuaalikoirat ja eettinen pulma on ollut toiseksi suosituin 19 lukukerrallaan. Kolmanneksi suosituimmaksi ovat nousseet tasapistein Bloggaamisen punainen lanka ja Viikonloppuharrastaja, joita molempia on luettu 17 kertaa. Suurin osa lukijoista on löytänyt blogiin Ionicin blogin kautta, mutta vahvana kakkosena on Keskustan foorumi.

Kiitos kaikille tänne eksyneille! Vaikka blogi onkin itseäni varten perustettu, tuntuu mukavalta, että en ihan yksin kirjoittele. Toivottavasti blogi vuoden päästä viettelee 2v-synttäreitään hyvissä voimin!

2 kommenttia:

  1. Mie ainakin päädyn tänne aina Ionicin blogin kautta, koska siellä on niin näppärästi "kaikki" muiden blogit listassa ja näkyy heti, kun uusi postaus tullut.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vuoden pituisesta taipaleesta! Toivottavasti jatkat hamaan tulevaisuuteen, aktiivisia virtuaaliblogeja ei tunnetusti ole turhan montaa!
    Myös minä tulen oman blogini kautta, aina kun huomaan uuden kirjoituksen tulleen. Kommentoidakin voisin vähän useammin...

    VastaaPoista