maanantai 13. marraskuuta 2017

Aloituspostaus

Aikoinaan, harrastaessani aktiivisesti laukkaponien kanssa Chigeon Poniesissa (webs on valitettavasti sulkenut sivut), pidin Chigeonille omaa blogia. Blogi toimi aktiivisesti vuosina 2009-2011, mutta oli tunnettu lähinnä ponilaukkaharrastajien keskuudessa. Pidin blogin kirjoittamisesta paljon; oli mukavaa hehkuttaa omien ponien menestystä laukkakilpailuissa, riemuita uudesta ostoponista, yrittää ennustaa seuraavia Gaalalaukkojen menestyjiä tai pohdiskella uusia astutuksia. Chigeon Poniesin lopettaessa lopetin luonnollisesti myös blogin, koska se oli tiiviisti kiinni kyseisessä tallissa, vaikka joskus olinkin siellä muidenkin tallieni asioita kirjoitellut. Valitettavasti olin tuona keväänä vuonna 2011 todella typerä ja poistin blogin kaikkine kirjoituksineen netistä. Tyhmä, tyhmä Nintsu!

Uuden blogin perustaminen on pyörinyt mielessäni jo muutaman vuoden. Olen kaivannut paikkaa, jossa voisin kirjoittaa omaan napaani tuijottaen omista talleistani ja ajatuksistani ja suunnitelmistani niihin liittyen, sekä ehkä välillä astua oman kuplani ulkopuolelle ja vilkaista mitä muut puuhaavat. Toimiva ja aktiivinen virtuaalihevosfoorumi on toki olemassa, mutta ei sinne ehkä viitsi kirjoittaa romaania seuraavan CAS-vuoden astutuksista. Oma blogi on siihen paljon parempi alusta.

Siksipä perustinkin tänään pitkällisen harkinnan jälkeen Nintsun pikselipulinat -blogin! En lupaa aktiivista kirjoittelua tai syväluotaavia analyysejä virtuaalimaailman polttavista aiheista. Tämä blogi on tarkoitettu kaikelle sille pikselimaailma-aiheiselle puheelle ja tekstille, jota en viitsi päivällispöydässä kaataa poikakaverini niskaan. Luvassa on siis erinäistä hehkutusta talleistani, hevosistani, poneistani, kasvateistani, uusista ostoksistani, laatispalkinnoista ja vaikka mistä. 

Ensin tosin tarvitsee opetella käyttämään tätä bloggeria! En muista millä ohjelmalla Chigeonin blogia pidin, mutta ei se ainakaan tämä ollut :D Opeteltavaa siis riittää, mutta eiköhän tämä tästä ala jossain vaiheessa suttaantua!