Viimeksi kolme viikkoa sitten

Olen viimeksi kolme viikkoa sitten tehnyt mitään edes etäisesti virtuaalihevosiin liittyvää. Motivaatiopulaako? Päinvastoin! Motivaatiota, inspiraatiota ja kaikkia muitakin "aatioita" olisi vaikka muille jakaisi, mutta valitettavasti IRL-elämä on pakko (edelleen) laittaa virtuaalisen haavemaailman edelle ja pikseliponit ovat tällä hetkellö siellä prioriteettilistan häntäpäässä.

Kaipaan virtualimaailman vapautta. Sitä ettei tarvitse uutta hevosta keksiessä miettiä, että paljonko pankkitilillä on rahaa. Ettei tarvitse kilpailuihin ilmoittautuessa vilkaista työvuorolistaa ja miettiä missä oliko vetoautoon öljyt vaihdettu. Että voi vain (kuvitelmissaan) treenata hiki hatussa kouluratsastusta eikä miettiä, että onkohan tämä hevonen kipeä, kun ei oikein taivu rehellisesti oikealle. Että voi vain keksiä kymmenen varsaa yhden CAS-kesän aikana eikä yksikään varsominen mene pieleen.

Virtuaalimaailma on aina toiminut minulle pakopaikkana todellisuudesta. On kiva, kun joskus voi tehdä mitä ikinä sattuu haluamaan ja hallitsemaan jokaisen mutkan ja kulman. Kilpailuissa nyt sattumalla on hieman merkitystä, mutta toisaalta on yhden tekevää onko sijoitusprosentti 1% vai 50% eli silläkään ei ole väliä. Tiedän useiden virtuaaliharrastajien toivovan harrastukseen enemmän sattumaa ja ulkopuolista ohjausta, kuten erilaisia generaattoreita ("kumpaa sukupuolta varsa on" jne.). Minulle virtuaalimaailman yksi isoimmista rikkauksista on nimenomaan se, että kontrolloin itse lähes kaikkea. IRL-elämässä kontrolli kun on usein minulta hukassa...

Tähän loppuun pitäisi varmaan lupailla kuinka lupaan parantaa tapani ja aktivoitua taas virtuaalimaailmassa. Juuri tosin katselin kalenteriani ja totesin, että ilmeisesti harrastan virtuaalihevosia seuraavan kerran joulukuussa *tähän tuskaisen mielipuolinen virnistys* Hauskaa. Kyllä vain alkaa pakopaikkaa olla jo ikävä.

Yhteen Nintsuun mahtuu monta alter-egoa

Oresama kirjoitteli blogissaan kauan sitten omista alter-egoistaan virtuaalimaailmassa ja aloin jo tuolloin valmistella omaa tekstiäni virtuaalisesta Nintsusta, tai oikeastaan Nintsuista, sekä muista alter-agoistani. Aihe vähän jäi (koska kiire ja tauko ja mitä näitä nyt on), mutta tämä aihe on yksinkertaisesti liian hyvä unohdettavaksi! 

Nintsu on nimimerkkini virtuaalifoorumeilla ja ns. virallisissa yhteyksissä, mutta samalla se on myös kahden tämän hetken tärkeimmän virtuaalisen alter-egoni (kutsuma)nimi. Nina Rentel on Juksulan Nintsu ja Nina Cheetham Moana part bredsin Nintsu. Juksulan Nintsu ja Moanan Nintsu ovat kaksi täysin erillistä hahmoa ja "kasvaneet" täysin eri suuntiin. Foorumeilla esiintyvä Nintsu on kolmas, oma erillinen henkilöllisyys, jolla ei kuitenkaan ole varsinaista hahmoa virtuaalimaailmassa, eikä sitä siten voi varsinaisesti alter-egoksi ehkä kutsua. Tarinan Nintsu-nimimerkin takaa voit lukea täältä.

Nina Rentel eli Juksulan Nintsu on alusta saakka (eli vuodesta 2006 alkaen) ollut selvästi IRL-minääni vanhempi (aluksi +30v, nykyään +40v), eronnut nainen, joka on kyninyt ex-aviomiehensä puhtaaksi ja perustanut sitten kalliin kilpatallin ex-miehensä rahoilla. Juksulan Nintsu on tiukka, päättäväinen ja itsenäinen nainen, joka on tallinsa tyranni ja diktaattori, eikä hänelle niin vain vastaan laitetakaan. Sen sijaan Nina Cheetham eli Moanan Nintsu on hyvin erilainen kuin kaimansa virtuaalisessa Saksassa. Alunperin myös Moanan Nintsusta piti tulla napakka johtajatar, mutta jotenkin hänestä kuitenkin kasvoi ajan kanssa sovitteleva, ystävällinen ja tunteellinen henkilö, joka uskoo tiukan diktaattorimaisen johtamistavan sijaan dialogiin ja alaistensa kuuntelemiseen. Oikeastaan hän ei edes haluaisi olla pomo, vaan vain ihan tavallinen ponityttö. Moanan Nintsu on mielestäni loistava esimerkki muotoaan muuttavasta alter-egosta: aluksi loin hänet aivan erilaiseksi kuin mitä hänestä loppujen lopuksi tarinoiden myötä tuli!

Vaikka tarinallisuus julkaistavien tarinoiden muodossa ei ole enää muutamaan vuoteen kuulunut virtuaaliharrastukseeni, näkyvät näiden kahden Nintsun erot heidän nimissään kirjoittamissani päiväkirjamerkinnöissä. Moanan Nintsu menee uuden ponin ostettuaan häntä koipien välissä tallimestarille kertomaan, että näin nyt kävi, anteeksi, tiedän että karsinoiden kanssa on jo tiukkaa ja kyllä tämä on viimeinen poni, jonka ostan enää koskaan, vielä kerran anteeksi. Juksulan Nintsu taas ostaa hevosrekallisen kalliita kilparatsuja, ilmoittaa tallimestarilleen, että tarkasta, kävelytä ja juota uudet hevoset ja loihdi jostain niille kuusi karsinaa, piste. Varsomista odottaessa Moanan Nintsu syö kynsiään ja käy läpi kauhukuvia, Juksulan Nintsu siemailee punaviiniä, lueskelee naistenlehteä ja huolestuu vasta jos sille on oikeasti aihetta. On Nintsuissa toki hieman samaakin. Molemmat ovat esimerkiksi taipuvaisia perfektionismiin ja jaksavat hioa suorituksiaan vaikka maailman tappiin. Molemmat myös rakastavat hevosiaan intohimoisesti, joskin näyttävät sen eri tavalla: Juksulan Nintsu upottamalla valtavat määrät rahaa eläimiinsä ja Moanan Nintsu taas huolehtimalla ja stressaamalla hiuksensa harmaiksi.

Aikoinaan (vuosien 2006-2014 välillä ainakin) tarinoin varsin paljonkin sekä ns. julkisesti että yksityisesti omalle koneelleni säilöen. Esimerkiksi Juksulan Nintsulle kirjoitin sivutolkulla tarinaa freewebsiin vuosina 2006-2011, mutta kaikki nuo tarinat tuolta ajalta ovat kadonneet websin poistettua Juksulan tunnuksen. Voin kertoa, että harmittaa!! Moni tuolloin Nintsulle kirjoitettu tarina oli aika ilkeäkin, muistelisin esimerkiksi kerran kirjoittaneeni A4:sen verran tekstiä uuden tallitytön simputtamisesta. Juksulan Nintsu on noista ajoista ehkä hieman pehmentynyt tai sitten hänen temperamenttinen persoonansa ei vain tule samalla tavalla esiin lyhyissä päiväkirjamerkinnöissä. Moanan Nintsu ei ehkä ole ihan samoihin (julkaistuihin) tarinamääriin päässyt koskaan, mutta päiväkirjamerkintöjä ja minun päänsisäistä tarinaa hänestä on paljon, paljon enemmän.

Muitakin Nintsuja on vuosien varrella ollut, mutta ei muita yhtä pitkäikäisiä, moniulotteisia ja "eläviä". Aina silloin tällöin olen yrittänyt jonkin yksityishevosen kanssa alkaa tarinoida, mutta ne projektit eivät loppujen lopuksi ole ottaneet kovinkaan suurta tuulta alleen. Muista Nintsuista mainitsemisen arvoinen on ehkäpä Nina Liljasaari, parin yksityissuomenhevosen omistajatar, joka oli aktiivinen alter-egoni joskus 2012/2013-2014. Tämä Nintsu oli rempseä, suurpiirteinen ja rämäpäinen suomalainen, jota ei muta, räntäsade tai krenkkaava tallinovi haitanneet. Hän syntyi vastavoimaksi ylellistä elämää elävälle Juksulan Nintsulle ja taisin kirjoitella hänelle aika paljon "jeesusteippi ja paalinnaru korjaa kaiken" -tekstejä. Myös tämän Nintsun tekstit näyttäisivät kaikki kadonneen freewebsin myötä.

Minusta luontevinta on ollut esiintyä Ninana/Nintsuna, mutta on minulla muutama muukin alter-ego ollut ja on jollakin tasolla edelleen. Vanhoja ja unohtuneita alter-egoja on paljonkin, mutta joten kuten aktiivisena (tai ainakin olemassa) on pari Moana part bredsin työntekijää. Ulrica "Ric" on nykyään Moanan tallimestari, mutta aiemmin hän oli tavallinen tallityöntekijä. Ric oli työhönsä leipääntynyt henkilö, jolle kirjoitin jonkin verran tarinoita ja päiväkirjamerkintöjä "hevoshommat on p*rseestä" -asenteella vuosien 2014-2015 aikana. Mahtavaa terapiaa, kun IRL-hevosharrastukseni oli melkoisessa vastatuulessa tuolloin! Sittemmin Ric sai ylennyksen tallimestariksi ja pääsi vastaamaan Moanan markkinoinnista samaan aikaan, kun itse päädyin IRL myyntityöhön vuonna 2018. Perehdytysjaksoni aikana kirjoittelin Ricille muutaman markkinointitarinan, joiden kautta pureskelin oppimaani. Toivottavasti ne ovat vielä jossain tallessa, pitääpä katsoa! Toinen joten kuten hengissä oleva alter-egoni on Naomi, joka myös on Moanan fiktiivinen hevosenhoitaja. Hän oli 16-vuotias ongelmateini, jolle kirjoittelin paljon melko rajujakin tarinoita varkauksista, huumeiden käytöstä ja alkoholin juomisesta vuosien 2012-2014 välillä. Näitä tarinoita en ole julkaissut, kun ne eivät Moanaan suoranaisesti liittyneet, mutta ne ovat (muistaakseni) jossain itselläni tallessa. Sittemmin Naomi on aikuistunut ja jättänyt huonot piirit taakseen, jääden samalla hieman sivuun tarinahahmoistani. Tykkään edelleen kyllä valmentaa Naomia ja hänestä onkin vuoden 2014 jälkeen lähinnä erilaisia valmennusmerkintöjä sekä valmentajan että hänen itsensä näkökulmasta kirjoitettuna.

Aivan oma lukunsa on sitten ne hahmot, jotka aktiivisesti esiintyvät tarinoissa tai päiväkirjamerkinnöissä, mutta jotka eivät ole varsinaisia alter-egoja. Tällaisista hahmoista ehkä tässä yhteydessä mainitsemisen arvoisia ovat Moanan (jälleen) työntekijät Sabine ja Ava, joista molemmista alunperin oli tarkoitus tulla aktiivisia alter-egoja. Sabinen loin Ricin kanssa samoihin aikoihin vastapainoksi negatiiviselle asenteelle ja kantava teema Sabinen tarinoissa olikin "ponityttöys" ja rakkaus poneihin. Se kävi nopeasti tylsäksi, mutta positiivinen ja kannustava Sabine on jäänyt vakivieraaksi muiden näkökulmasta kirjoittamiini päiväkirjamerkintöihin. Avan taas kehitin vuonna 2016 Moanan siittola-avustajaksi tasapainottamaan varsomisia jännittävää Moanan Nintsua. Alunperin minun oli tarkoitus kirjoittaa Avan kautta, mutta nopeasti huomasin, että Nintsu+Ava toimi paremmin Nintsun näkökulmasta ja näin Ava jäikin sivuhahmoksi. Sellaisena hän on kyllä varsin tuttu näky ja esiintyy lähes puolessa Moanan ponien syntymäkertomuksessa.

Pystyn samaistumaan kaikkiin alter-egoihini (tietysti), mutta yksikään niistä ei ole sama tai samanlainen kuin IRL-minä. En ole koskaan halunnut tuoda "minua" virtuaalimaailmaan, vaan luoda aina kuhunkin tarkoitukseen sopivan hahmon, jolle kirjoittaa ja tarinoida. Toki alter-egoissani on aina ollut hieman joitakin piirteitä minusta, mikä piirre nyt missäkin, mutta olen aina halunnut tehdä hahmot riittävän erilaisiksi kuin mitä IRL olen. Mielestäni virtuaalimaailman yksi parhaista puolista nimenomaan on, että voi olla mitä haluaa! Osalle hahmoista olen laittanut paljonkin alkutietoja ja taustatarinaa, osalla olen lähtenyt tarinoimaan pelkän nimen ja aseman perusteella. Lopulta alter-egot kuitenkin kehittyvät ajan ja tarinoiden myötä omanlaisikseen, joskus aivan eri suuntaan (kuten Moanan Nintsu) kuin alunperin olisin ajatellut.

Vaikken enää juurikaan kirjoita tarinoita, ovat hahmoni, alter-egoni, minulle edelleen tärkeitä ja seikkailevat päänsisäisissä tarinoissani lähes aina tallejani päivittäessäni. En varmaan edes osaisi kirjoittaa päiväkirjoja ja päivitellä tallejani ellen voisi kuvitella tekeväni sitä jonkin hahmon kautta! Kai hahmoihin on myös jotenkin kiintynyt, varsinkin Juksulan ja Moanan Nintsuihin. Pitäisiköhän Nintsut laittaa joskus tapaamaan toisiaan?

Mikä virtuaalimaailmassa kiehtoo?

Keskustassa keskusteltiin jälleen virtuaalimaailman lamasta tuossa alkuviikosta. Kuten ennenkin, keskustelussa ei tullut esiin mitään konkreettista tai loistavaa ideaa, joka voisi tuoda uusia harrastajia tämän perinteisen virtuaaliharrastuksen pariin (ei niin, että itselläni olisi jotain ideoita). Sen sijaan porukka innostui kertomaan omia mietteitään siitä miksi harrastavat virtuaalihevosia ja mikä tässä harrastuksessa itse kutakin viehättää. Mielenkiintoisia vastauksia ja kävin itsekin aiheesta suppeasti topikiin kommentoimassa.

Keskusteluun tulleista vastauksista käy hyvin ilmi yksi virtuaalimaailman ehdottomista vahvuuksista: tätä voi harrastaa niin monella eri tavalla. Voi tavoitella kilpailuita ja laatuarvosteluita, voi kasvattaa isolla volyymilla tai vain parilla hevosella, voi harrastaa realistisesti tai täysin vailla rajoja, voi olla omassa kuplassaan tai hakeutua mukaan eri yhteisöihin. Harrastustapoja virtuaalitallien joukosta löytyy aivan yhtä paljon kuin harrastajiakin. Se on ehdottomasti yksi tämän perinteisen virtuaaliharrastuksen vahvuuksista, sillä keskustelussakin esiin tulleet instagram-tallit eivät (käsittääkseni) mahdollista yhtä laajaa palettia eri harrastustavoissa.

Aloinkin pohdiskella vähän syvemmin sitä, että miksi itse harrastan virtuaalihevosia. Minulla on ollut oma suomenhevonen/-hevosia jo yli kymmenen vuotta. Käyn tallilla päivittäin tai jopa useammankin kerran päivässä. Treenaan ja valmentaudun kahdessa lajissa (este- ja kouluratsastus) ja ajoittain myös kilpailen varsin ahkerasti. Olen myös työskennellyt eri talleilla ja elättänyt itseni hevosalalla. Miksi siis vielä lisäksi virtuaalihevoset? Hevosharrastukseni oikeassa elämässä on jo niin mittava ja aikaavievä, että enkö saa sillä täyteen hevostelun tarpeeni?

Minulle virtuaalihevostelussa on erityisesti kyse mielikuvituksesta, ja mielikuvitus ja internet luovat yhdessä rajattomasti mahdollisuuksia. Netissä voin tavallaan toteuttaa niitä epärealistisia haaveita, joihin minulla ei oikeassa elämässä olisi koskaan mitään mahdollisuuksia: talli Uusi-Seelannissa ja toinen Saksassa, kolmesataapäinen hevoslauma, kasvatusta, omia sukulinjoja ja niin edelleen. Vaikka joskus saisin oikeassa elämässä rahat kasaan tammani astuttamiseen, jäisi se siihen yhteen varsaan, joten mistään kasvatustoiminnasta ei olisi kyse. Kolmensadan hevosen omistaminen olisi oikeassa elämässä täysi mahdottomuus, enkä usko, että esimerkiksi Uusi-Seelantiin muuttokaan mikään pikkujuttu olisi toteuttaa. Puskatalleja, ratsastusta ja suomalaista hevoskulttuuria saan aivan riittävästi oikeassa elämässä, enkä tarvitse niitä enää kuvitteellisessa maailmassani. Sen sijaan isolla volyymilla laatuponien kasvattaminen on asia, mitä en oikeassa elämässä voisi koskaan saada.

Harrastukseni keskiössä on siis mielikuvitus. Itse asiassa suurin osa pikseliponeilun herättämästä mielikuvien tulvasta ei edes tule muiden harrastajien nähtäville, vaan iso osa pysyy oman pääni sisällä. Esimerkiksi jostakin hevosesta minulla saattaa olla korvieni välissä tuhansia "sivuja" tekstiä ja tietoa, mutta sivuille päätyy vain perusluonne tiivistetyssä muodossa. Sillä on kuitenkin rajansa kuinka paljon tekstiä ja kuvia sivuille voi laittaa, joten tämä kirjoittamaton osa harrastusta on minulle todella tärkeä. 

Myös visuaalisuus on virtuaaliharrastuksessani minulle tärkeää. Sivujen ja erityisesti hevosten kuvien pitää näyttää hyvältä omaan silmääni. Iso osa harrastustani onkin selailla muiden talleja, ulkoasuja, esittelyitä, ja hevoslistauksia, sekä toki katsella omiakin aikaansaannoksiani kriittisellä silmällä. Kauniit kuvat, sievät ulkoasut ja mukavat tekstit tuottavat jo itsessään minulle mielihyvää. Saman tunteen saisin varmaan selailemalla kuvia kauniista maisemista tai katselemalla kissavideoita, mutta virtuaaliharrastuksessa sekin puoli hoituu näppärästi (katselen kyllä silti aika paljon maisemakuvia, koska kauneutta ei koskaan voi elämässä olla liikaa).

Sen sijaan yhteisöllisyys tai tarinointi ei enää vuosikausiin ole ollut osa virtuaaliharrastustani. Mitä enemmän vietän aikaani oikealla tallilla, sen vähemmän olen innostunut tallitarinoimisesta netin ihmeellisessä maailmassa. Lisäksi olen aina viihtynyt omassa rauhassani, joten en niin kaipaa yhteisöllisyyttä tai kaveria harrastukseeni. Toki tykkään muidenkin harrastajien, varsinkin welsh-porukan, kanssa jutella, sekä osallistua kilpailuihin, laatuarvosteluihin ja kissanristiäisiin, mutta silti se varsinainen suola tähän harrastukseen tulee muualta. En myöskään ole niin innokas kasvattamaan muille, vaan olen ihan tyytyväinen kasvattieni jäädessä omiin nurkkiini. Myönnän tosin, että jos olisin ainoa kilpailujärjestäjä, voisi innostukseni tähän harrastukseen kokea kovan kolauksen, eli yhteisöllisyyttäkin kaipaan tietyllä tapaa.

Minulle virtuaalimaailma on positiivisessa mielessä pakopaikka tavallisesta elämästä. Ei arkisia huolia, vaan voin mielikuvitukseni avulla tehdä mitä vain. Harrastus tämä on siinä missä moni muukin, eikä yhtään hullumpi harrastus olekaan!

Viikonloppuharrastaja

Taisin jo jossain postauksessa mainita, että aloitin uudessa työssä toukokuussa. Olen ollut työhöni todella tyytyväinen ja koen sen palkitsevaksi. Ilmeisesti olen tehnyt hommani hyvin, sillä kesän kuluessa vastuutani on lisätty ja elokuussa sain ylennyksen, joka virallisesti astui voimaan eilen. En varsinaisesti ole esimiesasemassa, sillä minulla ei ole alaisia, mutta en enää ole ihan rivityöläinenkään. Nousseen palkan myötä nousi kuitenkin myös vastuu ja työkuorma.

Kun venyneen työpäivän jälkeen kiitää tallille, on sitä kotona sen verran myöhään, ettei pikseliponeille jää arki-iltoina juurikaan aikaa. Ainakin jos mielii nähdä parisuhteensa toista osapuoltakin joskus. Oikeastaan koko kesän olen harrastellut lähinnä viikonloppuisin, minkä aika hyvin täältä blogistakin on voinut huomata.

Olen tottunut harrastamaan virtuaalihevosia joka päivä, mutta ajallisesti aina melko vähän kerrallaan. Tämä on ensimmäinen kokoaikainen työpaikkani, jossa minulla ei ole mahdollisuutta työpäivän aikana surffata netissä (aka pikseliponeilla). Koska tämä kuulostaa lusmuilulta, on pakko mainita, että olen ollut asiakaspalvelijana paikoissa, joissa on ollut täysin luvallista käyttää asiakkaiden väliin jäävät raot miten parhaiten katsoo - vaikka sitten kuvitteellisia hevosia harrastaen. Nyt tähän ei ole mahdollisuutta, joten olen joutunut opettelemaan uuden tavan harrastaa.

Alkuun tuntui mahdottomalta yhdistää haluamani harrastustapa (siis iso hevosmäärä, runsas kilpaileminen ja laatuarvosteluihin tähtääminen) käytettävissä olevaan aikaan. Nyt alkaa kuitenkin pikkuhiljaa tuntua siltä, että harrastuksen tavoitteista ei tarvitse luopua, vaikka aikaa onkin vähemmän. Joitakin pieniä kompromisseja olen joutunut tekemään, mutta harrastuksen pääpointit olen voinut säilyttää. Ehkä suurin myönnytys, jonka olen joutunut tekemään, on virtuaalimaailman "uutisten" seuraamisen jättäminen. Keskityn enemmän omaan harrastamiseeni enkä siihen mitä muut tekevät tai mistä muut puhuvat. Kun jättää foorumin selaamisen vähemmälle, on yllättäen enemmän aikaa puuhata oman tallin ja ponilauman kanssa. Olen myös vähentänyt hevosten kilpailemien lajien määrää (yksi hevonen kilpailee kolmea lajia vs. yksi hevonen kilpaileekin vain kahta) ja löysännyt kriteerejäni hevosten kuvien suhteen (ei tarvitse olla ko. hevoselle täydelliset kuvat, kunhan on ihan kivat).

Ehkä minusta sittenkin on viikonloppuharrastajaksi! Virtuaaliharrastuksen yksi parhaista puolista on sen joustavuus eri elämäntilanteissa: tätä hommaa kun voi harrastaa niin monella tapaa. Eivätkä virtuaalihevoset kärsi, vaikka niitä hoitaisikin vasemmalla kädellä jos silläkään!

Uudenvuoden lupauksiako?

En ole kovinkaan innokas uudenvuoden lupausten harrastaja. IRL-puolella olen vuodesta 2011 alkaen joka uusivuosi luvannut käydä vuoden aikana ainakin kerran hieronnassa/jäsenkorjaajalla/tms. mutta en ole kertaakaan onnistunut lunastamaan lupaustani. Hevoselleni olen kyllä maksanut vaikka mitä hierontaa ja kiropraktikkoa mutta mitenkäs sitä hevosihminen itseensä rahaa syytäisi... Saattaisi auttaa siihen hevosenkin vinouteen jos kuskilla olisi palikat suorassa! Kierrätetään siis sama lupaus jälleen, ehkä kun sen riittävän monta kertaa itselleen lupaa, tulee se toteutettuakin jossain vaiheessa.

Mitäs sitä lupaisi tänne virtuaalimaailman puolelle? Pari seuraamaani virtuaaliblogia ovat lupauksensa tehneet, joten pääsen vähän ottamaan mallia niistä. Omat lupaukseni ovat kylläkin enemmän tavoitteita mutta ehkä se on vain tulkintakysymys.

Moana part breds

• Ensimmäinen omasta isä- ja/tai emälinjasta polveutuva kasvatti, jota voi nimittää pitkäsukuiseksi. Jätän tähän sellaisen pienen porsaanreiän, etten määrittele pitkäsukuista sen tarkemmin. Tasasukuisuuttakaan ei vaadita.
• Ainakin yksi viiden kutsun kilpailurypäs joka kuukausi (tämä saattaa olla paha!).
• Ikuisuusprojekti nimeltä "maastokartta" valmiiksi.

Moana farm

• Uusia kissoja - muitakin kuin maatiaisia (= opiskele kissarotuja).
• Ainakin yksi muuli ja yksi aasi, lisäksi karjahevosen hankinta.
• Nautojen hankkimista ainakin harkittava (ja taas: opiskele nautarotuja).
• Eläinmäärän lisääminen sitä mukaa kun törmään ihaniin, sopivilla lisensseillä oleviin kuviin (tämä on helppo, aivan kuin en tekisi tätä muutenkin).

Juksula

• Muutama pilkkupeppu lisää! Joko knabstrupeja tai british spotted ponyja, toki vaikkapa appaloosakin olisi mielenkiintoinen.
• Ainakin yksi työhevonen, jolla pääsisi kokeilemaan työkisoja.
• Ikivanhat, websin kadottamat trakini vihdoin ja viimein jonkinlaiseen päätökseen: monttuun sivuttomina, muistosivut, jälkikasvua ennen monttua tms. Kunhan jotain etteivät roiku ikuisesti alitajuntani perukoilla kummittelemassa!
• Muutenkin noita vanhempia hevosia voisi katsella kuoppa-aikeet mielessä ja uudistaa hevoslaumaa.

Blogi

• Päästä siihen pisteeseen, että voin vuoden päästä valita blogistani vuoden 2018 parhaimmat kirjoitukset (kuten täällä).

Jokohan tämä riittäisi? Kun oikein aloin pohtia, tuli näitä enemmän kuin etukäteen ajattelin. Mutta onhan se hyvä, että on tavotteita tulevalle vuodelle. Ei ehdi tylsistymään.

Joulurauha

Rauhallista joulua kaikille!

Minä vetäydyn viettämään joulua pikseliponien ulottumattomiin. Syökää suklaata älkääkä stressatko pölypalloista jossain kaapin perällä!