perjantai 26. tammikuuta 2018

Juksulan laukkauutisia

Juksulan laukkahevosissa on edellisen postauksen jälkeen tapahtunut sukupolven vaihdos ja kilpaileva ikäluokka on edellisen joukkoni jälkikasvua. Menestys on valitettavasti ollut kaikkea muuta paitsi loistavaa mutta onneksi en ole kovin tavoitteellinen laukkahevoskasvattaja. Omien kasvattieni lisäksi olen laajentanut Juksulan laukkaratsuvalikoimaa poneihin, joita hamstrasin urakalla Laukkaurheilukeskuksen Joulutuonnit-listalta.

Sileällä kilpailevia englantilaisia täysverisiä minulla on tällä hetkellä kaksi: Juksulan Guerrilla xx ja Juksulan Chaos xx. Guerrillan kilpailukalenteri on oikeastaan ihan hauska: tamma nimittäin on joko voittanut tai ollut ulkona rahasijoilta. Sopii sille suunnittelemaani luonteeseen mutta kovin menestynythän se ei todellakaan ole. Koska prosentit ovat jo surkeat, saa Guerrilla juosta siihen asti, että se vahingossa voittaa G1-tason ja siirtyy sitten kenttähevoseksi. Chaos on sijoittunut puolessa starteistaan mutta voittoja oriilla on vain kaksi. Ori on kuitenkin kvaalannut itsensä Breeder Cupiin, joten yritämme metsästää G1-voiton ennen sitä ja käyttää pojan kvaalit ennen muihin hommiin siirtymistä. Menestystä tosin on turha odotella.

Ainoa risuestehevoseni (missään ryhmässä) on omasta emälinjastani syntynyt Juksulan Carma xx, jonka isä on Laukkaurheilukeskuksen astutuspalvelusta löytämäni, aivan upeilla prosenteilla (55%/100%!!) varustettu Caraway CTB. Valitettavasti Carma ei ole tullut isäänsä, sillä viidentoista startin jälkeen tamman prosentit ovat surkeat 13%/40%. Toistaiseksi Carma kuitenkin jatkaa kilpailemista sinne pariinkymmeneen starttiin asti, kun eihän noita prosentteja pelasta mikään, joten ei sillä ole niin väliä enää.

Juksulan Habibti ox, tämän hetken ainoa laukka-arabini, on erikoistunut viimeisiin sijoihin: yksitoista starttia, joista kahdeksassa se on ollut viimeinen ja kahdessa toiseksi viimeinen. Mikä tuuri! Habille valitsin Laukkaurheilukeskuksen astutuspalvelusta isäoriiksi upeat 73%/100% prosentit omaavan Azhour S:n mutta eipä tullut tytär isäänsä. Emänähän Habilla on huipputammani Hanida Rewa ox, jota ihastelin edellisessä laukkauutispostauksessani häikäisevän menestyksensä takia. Ei ole Haninkaan geenit Habille periytyneet. Habi metsästää vielä G2-voittoa mutta siirtyy sitten siitokseen. Tiedä vaikka tamma osoittautuisi kilpamenestystään paremmaksi siitostammaksi!

Hamstrasin siis joulukuun aikana ison kasan Joulutuonteja. Mukana on vähän erikoisempia rotuja, kuten konik, british spotted pony, kerry bog pony ja eestinhevonen. Menestys on ollut aika huonoa: parhaimmat ovat ehtineet G3-tasolle mutta pääosa junnaa edelleen 10-15 startin jälkeen maidenissa tai allowancessa. Kenelläkään näillä ei ole vielä sivuja Juksulassa, enkä ole varma tulenko niitä koskaan sinne edes siirtämään, joten en käy laukkaponeja läpi yksitellen. Kunhan sanon yleisesti, että paremminkin saisivat juosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti