perjantai 15. joulukuuta 2017

Moanan CAS48 kasvatit

Sain vihdoinkin viimeisenkin tämän CAS-vuoden kasvatin sivut valmiiksi. Ah, vieläpä ajoissa, sillä CAS-vuosi päättyy vasta tänä sunnuntaina (18.12)! Aika harvinaista, että kasvattilistani on ajantasalla. Hyvä minä!

CAS48 Moana part bredsissa syntyi 13 kasvattia, joista seitsemän on welsh part bredejä, neljä B-sektion poneja ja loput kaksi mountaineja. Sukujen pituuksia löytyy ihan yksipolvisesta aina nelipolviseen. Tämän satsin kasvatit olivat myös tämän vuoden viimeiset varsat eli pian saan vuoden 2017 kasvattitilaston kasaan! Esittelen sen tietenkin täällä kunhan joku päivä ehdin vetäistä sen yhteen.

En näe järkeä esitellä jokaista kolmeatoista uutta kasvattia erikseen täällä. Siksipä nostan esiin vain muutaman tämän CAS-vuoden suosikkini. Näistä mussukoista kuullaan vielä!

Wpb-tamma Smelly Cat MPB on porukan ainoa 2-polvinen varsa. Tässä tammassa on mielestäni kaikki kohdallaan: kuva on upea, nimi hauska ja suku omaa kasvatustani. Sain vieläpä aikaiseksi haluamanilaisen luonnetekstin tälle, joten Smelly on kaikin puolin kiva paketti!

Wpb-tamma Tennessee MPB on oman mounttitammamme ja Tinúvelin arabioriin rakkauslapsi. Aivan upea, 4-polvinen suku ja kaunistakin kauniimpi kuva - siinäpä se miksi Tenna on yksi tämän CAS-vuoden suosikeistani! Nimi jatkaa emälinjan amerikkalais-nimiteemaa. Tennan emänemänemänisä on muuten koko virtuaalihistoriani ensimmäinen welshkasvattini eli tamman suku on itselleni aika nostalginen!

Wpb-ori Persian Sultan MPB'n nimen kanssa tuskailin vaikka ja kuinka, joten kun vihdoin keksin jollain tavalla järkevän nimen, olin aikas helpottunut. Sultanilla on nätit kuvat ja kelpo suku, joten onhan ponikin kiva. Sultan on vieläpä harvoja kouluponikasvattejamme, joten silläkin tavalla tärkeä.

Lopuksi vielä nostan esiin B-ponikasvatit Moana's Mervynin ja Moana's Abigailin. Adoptoin Laukkaurheilukeskuksen adoptiolistojen kautta viime CAS-vuonna neljä Anfarwolin kasvattia ja Mervin ja Gilly ovat nyt näiden neljän ponin jälkikasvua. 3-polviset B-ponit tulevat tarpeeseen, sillä pidempisukuiset B-ponimme ovat kaikki sukua keskenään. Mervin ja Gilly ovat meille täysin uutta verta eli puolisoita näille poneille kyllä riittää!