Ihana kamala sijoitusten metsästys

Kilpailuiden muotoonlaitto ja hevosten kilpailukalentereiden päivittäminen ovat yksi inhokkitehtävistäni virtuaaliharrastuksessani. Se on mekaanista, tylsää, toistavaa työtä, jossa ei pääse käyttämään mielikuvitustaan. Silti kilpailen edelleen ahkerasti perinteisissä kilpailuissa Moanan ponilauman kera. Miksi ihmeessä en ole siirtynyt helppoihin, vaivattomiin ja nopeisiin porrastettuihin kilpailuihin kokonaan? Miksi olen siirtänyt vain Juksulan hevoset niihin?

Kilpailuihin ilmottautuminen on helppoa. Minulla on muistiossa lajeittain ja luokittain valmiissa osallistumismuodossa olevat listat, joista vain nopeasti kopioin osallistujat sähköpostiin luokkaotsikoiden alle ja voilá ponit on ilmoitettu kilpailuihin. Sitten kutsuryppään ensimmäinen kutsu suosikkeihin oikeaan kansioon ja tuloksia odottelemaan. Ihannetapauksessa, kun osallistuminen on ilmestynyt kutsusivulle eli on varmistunut, että olen mahtunut mukaan, "muotoon laitan" kutsuryppään eli teen kutsuista valmiit rimpsut (päivämäärä, järjestyspaikka linkkinä kutsuun, laji/jaos, luokka, sijoitus/osallistujamäärä), jotka joskus sitten päätyvät ponien kisakalentereihin jos sijoitus sieltä jollekin napsahtaa. Tulosten tultua käyn kutsut muistion valmiiden linkkien kautta läpi, naputtelen sijoitukset ja siirrän ne sijoittuneiden ponien kisakalentereihin. Teoriassa kohtuullisen helppoa ja nopeaa - todellisuudessa todella aikaavievää ja tylsää.

Porrastetut ovat niin ihanan helppoja. VRL suodattaa rekisteröidyistä hevosista valmiin listan, kutsuja on kalenterissa pilvin pimein, tulokset tulevat aina ajoissa ja "kisakalenteri" päivittyy hevosen rekisterisivuille ilman pienintäkään vaivannäköä. Valmiit, tasolleen kilpailleet hevoset siirtyvät automaattisesti pois listoilta, joten "ylikisatut" hevosetkin ovat historiaa. Vaikka ponien kanssa kilpaillessa säkäkorkeussäännöt aiheuttavat esteillä ja koulussa harmaita hiuksia, sujuu homma pitkälti kuin itsestään - ja se siinä oikeastaan kiikastaakin. Porrastetut ovat niin helppo ja huomaamaton tapa kilpailla, että sitä tuskin huomaa tai muistaa tehneensä. Yhtäkkiä hevonen vain jo onkin juossut 10-tason läpi ja on valmis 11-tason GP-superkilparatsu. Ei tunnu miltään.

Toisin on, kun hikeä, verta ja kyyneleitä vuodattaen on ensin ilmoittanut poninsa pariin sataan kilpailuun, poiminut lukuisista kutsuista sijoituksia kuin kalleimpia jalokiviä, tallettanut ne ponin sivuille elämääkin pidempään listaan, jota kukaan ei koskaan lue... Ja sitten pääsee siihen tavoitteeseen, 40 sijoitukseen! Tekisi mieli pitää juhlat joka kerta, vaikkei kyse olisi edes lempiponista! Jo sijoitusten kertyminen sijoitus sijoitukselta vapauttaa endorfiineja (ja myös erittäin suuren määrän kirosanoja, turhautumista ja ärsytystä). Pakko se on myöntää, että niin ärsyttävää kuin sijoitusten metsästys onkin, on sen tulos houkuttelevampi kuin porrastettujen hajuttomuus.

Olen tällä hetkellä Moanan ponien kisakalentereiden kanssa menossa (kyllä, olen jopa aloittanut tätä savottaa vähän!) esteiden osalta maaliskuussa 2020, koulun ja valjakkoajon osalta tammikuussa 2020 ja kenttäkilpailuiden osalta vasta joulukuussa 2019. Vaikka touko-marraskuussa 2020 en ole kilpaillut lähes lainkaan, puhutaan silti noin parista tuhannesta läpikäytävästä kilpailukutsusta. Tekisi mieli pyyhkiä kaikki olemattomiin ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Kun tätä työmaata katsoo niin sitä todellakin alkaa miettiä, että oliko ne porrastetut sittenkään niin pliisuja. Mutta ei, saan paljon enemmän mielihyvää siitä, kun Moana's Ghostbuster rikkoo 40 sijoituksen rajapyykin esteratsastuksessa kuin siitä, että Juksulan Cindy siirtyi 10-tasolta tasolle 11 ja on nyt ominaisuuspisteiltään huipputason estekilpuri. Jälkimmäistä en edes huomannut tapahtuneeksi ennen kuin aloin tätä kirjoitusta varten etsiä "tappiin asti" kilpailtua hevosta...

Hei, olen Nintsu ja olen virtuaalinen masokisti. Jatkossakin siis kilpailutan Moanan ponit perinteisissä kilpailuissa, kiroan ja äksyilen itselleni sijoituksia metsästäessäni ja nautin työni tuloksista sen kolme sekuntia, kun siirrän sijoituksia ponien sivuille kalentereihin. Yleensä tykkään tässä harrastuksessa mennä sieltä missä aita on matalin, mutta tässä sijoitus-asiassa näytän etsivän korkeimman seinän, minkä vain löydän.