keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 top5 postaukset

Viime joulukuussa lupasin itselleni, että pidän blogin niin hyvin pystyssä, että voin vuoden lopuksi valita viisi parasta kirjoitustani. En varmaan enää tälle vuodelle mitään maata mullistavaa kirjoita, joten lunastan lupaukseni jo nyt, vaikka vuotta onkin vielä jokunen päivä jäljellä.

1. Nostalginen arabitamma Juksulaan: tämä on juuri sellainen postaus, jota varten olen blogin perustanut: Ostan kivan hevosen, olen siitä aivan innoissani ja tahdon kertoa siitä koko (virtuaali)maailmalle. Vastaavia postauksiahan löytyy blogista enemmänkin.

2. Virtuaalikoirat ja eettinen pulma: tämä on aihe, jota olen pohdiskellut paljon niin oikean elämän kuin virtuaaliharrastuksenkin näkökulmasta. Mielestäni hyvää pohdintaa ja olen myös postauksen toteutukseen varsin tyytyväinen.

3. VSN-tuomarointi á la Nintsu: rakennearvostelu on yksi lempilapseni virtuaaliharrastuksessani. Harmillisesti aihe on jäänyt tätä postausta lukuun ottamatta täysin sivuosaan blogissa. Kirjoitettavaa tästä löytyisi paljonkin, joten pitänee yrittää tsempata tämän aiheen kanssa ensivuonna!

4. Entiset tallini osa 2. Ninan talli: pidän kovasti entisten tallieni kaivelusta, mutta Ninan tallista kirjoittaminen oli erityisen hauskaa, koska siitä ei ollut jäänyt mitään jälkeä netin syövereihin. Olin siis täysin muistini varassa! Juttelin muuten tämän postauksen innoittamana piiiiitkästä aikaa myös ala-asteaikaisen ystäväni kanssa, joka muistikin hyvin tuon ruoka-sanan kirjoitusasuepisodin. Emme kuulemma olleet noudattaneet kirjastonhoitajan antamaa tietokoneiden käyttökieltoa, hupsis.

5. Talli Light Dragonin sivut auki!: en nyt tiedä onko tämä postauksena kuinka ihmeellinen, mutta minulle tämä oli todella merkittävä tapahtuma ja tulen vieläkin iloiseksi tämän postauksen lukiessani.

Tiedän blogillani olevan pari lukijaa, joten kysynkin teiltä: mikä oli Nintsun pikselipulinoiden suosikkipostauksesi vuonna 2018?

2 kommenttia:

  1. Vastaisin ehkä tuon "Virtuaalikoirat ja eettinen pulma", koska se sivuaa jossain määrin omiakin ajatuksia, mutten ole koskaan saanut niitä muodostettua tekstiksi asti.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7.1.19

    Siis aika monta hyvää kirjotusta ja vaikee valita. Toi Virtuaalikoirat ja eettinen pulma oli mielenkiintonen enkä ollu ite sitä koskaan ajatellut. Sitten tykkäsin tuosta rakennearvostelusta, koska oon joskus miettinytkin miten tuomarit sen tekee. Ehkä kuitenkin mielenkiintoisin oli virtuaalimaailman tulevaisuuspohdiskelut!

    Toivottavasti jatkat samaan malliin nyt uutena vuonnakin!

    VastaaPoista