Olen viimeksi kolme viikkoa sitten tehnyt mitään edes etäisesti virtuaalihevosiin liittyvää. Motivaatiopulaako? Päinvastoin! Motivaatiota, inspiraatiota ja kaikkia muitakin "aatioita" olisi vaikka muille jakaisi, mutta valitettavasti IRL-elämä on pakko (edelleen) laittaa virtuaalisen haavemaailman edelle ja pikseliponit ovat tällä hetkellö siellä prioriteettilistan häntäpäässä.
Kaipaan virtualimaailman vapautta. Sitä ettei tarvitse uutta hevosta keksiessä miettiä, että paljonko pankkitilillä on rahaa. Ettei tarvitse kilpailuihin ilmoittautuessa vilkaista työvuorolistaa ja miettiä missä oliko vetoautoon öljyt vaihdettu. Että voi vain (kuvitelmissaan) treenata hiki hatussa kouluratsastusta eikä miettiä, että onkohan tämä hevonen kipeä, kun ei oikein taivu rehellisesti oikealle. Että voi vain keksiä kymmenen varsaa yhden CAS-kesän aikana eikä yksikään varsominen mene pieleen.
Virtuaalimaailma on aina toiminut minulle pakopaikkana todellisuudesta. On kiva, kun joskus voi tehdä mitä ikinä sattuu haluamaan ja hallitsemaan jokaisen mutkan ja kulman. Kilpailuissa nyt sattumalla on hieman merkitystä, mutta toisaalta on yhden tekevää onko sijoitusprosentti 1% vai 50% eli silläkään ei ole väliä. Tiedän useiden virtuaaliharrastajien toivovan harrastukseen enemmän sattumaa ja ulkopuolista ohjausta, kuten erilaisia generaattoreita ("kumpaa sukupuolta varsa on" jne.). Minulle virtuaalimaailman yksi isoimmista rikkauksista on nimenomaan se, että kontrolloin itse lähes kaikkea. IRL-elämässä kontrolli kun on usein minulta hukassa...
Tähän loppuun pitäisi varmaan lupailla kuinka lupaan parantaa tapani ja aktivoitua taas virtuaalimaailmassa. Juuri tosin katselin kalenteriani ja totesin, että ilmeisesti harrastan virtuaalihevosia seuraavan kerran joulukuussa *tähän tuskaisen mielipuolinen virnistys* Hauskaa. Kyllä vain alkaa pakopaikkaa olla jo ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti