lauantai 15. syyskuuta 2018

Virtuaalikoirat ja eettinen pulma

Viime vuosina on mediassa paljon puhuttu koirien liian pitkälle menneestä jalostuksesta. Liian lyhyt kuono vaikeuttaa hengitystä, raskas rakenne tuo lonkka- ja muita nivelvaivoja, pitkä selkä altistaa mm. halvaukselle ja ihopoimut tuovat mukanaan tulehdusriskin. Joillakin roduilla kallo on niin pieni, etteivät aivot mahdu sinne kunnolla. Toisilla roduilla taas iso osa synnytyksistä päättyy keisarinleikkaukseen suureksi jalostetun pään ja kevyeksi jalostetun lantion takia. Kaikki vain, koska jokin tietty ulkonäköpiirre miellyttää silmää. Kennelliiton sivuilla on paljon tietoa periytyvistä sairauksista ja myös Google löytää lukuisia artikkeleita aiheesta.

Miten tämä sitten liittyy virtuaalikoiriin? Esimerkiksi Suomen Eläinlääkäriliitto on vedonnut, ettei sairaaksi jalostettujen koirien kuvia käytettäisi mainoksissa tai mediassa, koska kuvien käyttö lisää rotujen suosiota. Vaikuttaisiko kuva virtuaalikoiralla samalla tavalla? Päätyisikö joku hankkimaan todennäköisesti sairaan koiran vain, koska näki jollain virtuaalikoiralla kivan kuvan?

Minun on myönnettävä, että katsoaessani esimerkiksi beaglen (synnytysongelmat) tai ranskanbulldogin (brakykefalia) kuvia, pidän näkemästäni. Beaglet ovat hurjan suloisia, isopäisiä luppakorvia, jotka usein vielä touhuavat kuvissa kuin viimeistä päivää. Ranskanbulldogeissa taas viehättää suuret, pyöreät korvat ja "stichtmäinen" (Lilo ja Sticht -elokuva) ulkomuoto. Ranskanbulldog kelpaisi kyllä vähän vähemmän lytyllä kuonollakin, enkä kaikista övereimpiä (yleensä valitettavasti näyttelymenestyjiä) yksilöitä ihastele, mutta en kyllä lyttyä kuonoa kammoksukaan, vaikka hyvin tiedän mitä se koiralle hengitysongelmien myötä aiheuttaa - ja tämä aiheuttaa itselleni jonkin asteisia tunnontuskia.

En koskaan voisi hankkia IRL-elämässä lyttykuonoista koiraa (tai muutakaan liiallisuuksiin jalostetun rodun edustajaa). En kestäisi sitä tuhinaa ja hengästymistä. Tuttavapiirissäni on muutama lyttykuono (pari näyttelylinjaista bokseria, mopsi ja muutama ranskanbulldogi) ja kyllä ne vain kaikki rohisevat kulkiessaan. Tuttavani kiven kovaan väittävät kuinka terveitä koiransa ovat ja se rohiseva hengitys on vain rotuominaisuus, ei mikään sairaus tai ongelma. Bokserit nyt jaksavat vähän jotain tehdäkin, mutta mopsi ja ranskanbulldogi ovat kyllä sellaisia tuhisijoita, että ihme etteivät kesken sohvalle hyppäämisen heitä henkeään. Ja silti nuo tuntemani ranskanbulldogit ovat mielestäni söpöjä (hengitysääntä lukuunottamatta). Olen kamala ihminen, mutta mitä esteettiselle silmälleen mahtaa?

Oikeassa elämässä minusta ei siis koskaan tule lyttykuonon omistajaa, mutta miten virtuaalimaailmassa? Eihän Moana farmilla tai Moana part bredsin koiraosastolla edes käy kukaan muu kuin minä. Olisiko se niin kamalaa jos siellä olisikin jokin sairaaksi jalostetun rodun edustaja? Ehkä tämä on vain omassa päässäni, mutta olen virtuaalikoirien eettisyysasioita pohtinut viime aikoina paljon, enkä edelleenkään tiedä mitä mieltä asiasta olla.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen pohdinta! Näen siinä jonkinlaisia yhtymäkohtia siihen, että olemme vuosia miettineet voimmeko käyttää tennesseenwalkereilla ns. big lick -hevosten kuvia, erityisesti liikekuvia. Jos big lick ja soring eivät ole tuttuja, niin tässä esimerkkikuva big lick -hevosesta ja soringista olen vuosia sitten blogannut. Joka tapauksessa eettisesti kestämätöntä toimintaa (tietenkään kaikki big lick -hevoset eivät välttämättä ole soringin uhreja mutta on tuo silti näin eurooppalaiseen silmään aika kauheata jo muutenkin), joten voimmeko käyttää sellaisia kuvia nyt sitten? Välillä käytämme, kuten tuokin esimerkkikuva nyt oli, mutta mieluummin ei. Myös muilla roduilla on joitain vastaavia ongelmia, tulee mieleen saddlebred ja NSH, mahdollisesti morgan ja arabit, mutta walker nyt on ehkä se pahin. Toki tämä on eri asia, meillä on paljon walkereita, joilla on muunlaiset kuvat, emme siis joudu soringin takia välttelemään koko rotua, vain tiettyjä kuvia. Ymmärrän kuitenkin pohdintasi mutta itsellä ei ole mielipidettä. Toisaalta tämä on leikkiä ja virtuaalikoirat eivät tietenkään ole sairaita (kuten virtuaaliwalkereillakaan ei käytetä soringia vaikka kuvasta voisi muuta sanoa), mutta sitten taas... Nii-in.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin ovat pohtineet kuvien eettisyyttä. Välillä mietin, että teenköhän tästä vain liian vaikeaa, kun pohdin tällaisia!

      Poista