tiistai 30. kesäkuuta 2026

Kuulumisia ja parit palkitut

Täällä sitä edelleen ollaan! Vappuviikonlopun jälkeen en ole ehtinyt pikselöidä kuin parit pakolliset ja aiemmin lupaamani tuomaroinnit laatuarvosteluissa, ponikantakirjassa ja näyttelyissä, muuten olen yrittänyt lähinnä selviytyä oikeasta elämästä. Viime vuonna palkkatyöstäni kesälomalle jäädessä totesin, että kulunut kevät oli työelämäni vaikein. Ilmeisesti se oli universumille joku "hold my beer"-hetki, sillä aavistuksen kevyemmän syksyn jälkeen työelämä oli aivan yhtä kammottavaa ja vaikeaa kuin viime keväänäkin. Nyt edessä on neljän viikon kesäloma ja toivottavasti muitakin harrastuksia kuin hengissä pysyminen!

Rästilistahan on tietenkin tämän kahden kuukauden jäljiltä todennäköisesti aika surullinen - en ole vielä edes uskaltanut selata kaikkia viestintäkanavia läpi, että mitä olen luvannut, tilannut tai pyytänyt ja jättänyt sitten tekemättä. Todennäköisesti yllätyksiä on edessä, mutta onneksi nämä ovat kuitenkin vain pikseleitä ja mielikuvituksen tuotetta.

Huhti- ja toukokuussa sain kuitenkin joukon hevosia laatuarvosteluihin:

Kesäkuussa en saanut ketään mukaan mihinkään, mutta toivottavasti nyt kesälomalla saan satsin hevosia valmisteltua ja palkittavaksi. Toki tässä on kesälomalle muitakin odotuksia sekä pikseliponien että oikean elämän puolella, että katsotaan nyt mihin neljä viikkoa riittää.

Mukavaa kesää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti