lauantai 21. heinäkuuta 2018

Suosikkipikselit: Sultan van del Quinto

Joskus joistakin virtuaalihevosista tulee vain tärkeämpiä kuin toisista vaikka jokaisen kohdalla kyse onkin vain mielikuvituksen tuotteista ja kasasta pikseleitä. Silti omia "suosikkipikseleitä" on aina kiva esitellä muille, joten täältä pesee! Omien virtuaalihevossuosikkieni, sekä menneiden että nykyisten, esittelyt löytyvät tunnisteella Suosikkipikselit-sarja.

Näin hellepäivänä on mukava kaivella vanhoja juttuja ja Sultan van del Quintoa voi hyvällä omatunnolla kutsua vanhaksi jutuksi. Sultan oli suvuton ori ja rodultaan lämminverinen ratsuhevonen, sen tarkemmin kantakirjaa määrittelemättä. Väriltään ori oli tähtipäinen ruunikko, jolta löytyi korkeutta 174 sentin verran. 

Keksin Sultanin itselleni joskus vuonna 2005 alunperin Myrskyluodon tallille. Myrskyluodon aikaiset sivutkin ovat vielä tallessa. Kuten sivuilta voi huomata, on oriin säkäkorkeus ja syntymäpäivä muuttuneet matkan varrella, mutta uskokaa tai älkää, Sultanilla oli nuo samat kuvat koko virtuaalisen taipaleensa ajan! Vilkaiskaapa muuten tuota luonnetta, taattua 12-13-vuotiaan tyttösen laatua! Kaikessa muussa täydellinen ja super-kilparatsu, mutta taluttaessa tallin vaikein hevonen. Hahhah! 

Myrskyluodosta Sultan siirtyi Talli Light Dragoniin vuoden 2005 lopulla. Varmaan noihin aikoihin oriin syntymäaika ja säkäkorkeuskin ovat vaihtuneet VH-rekisterissä oleviin tietoihin. LD:ssä kilpailin Sultanilla ahkerasti ja omassa mielessäni ori olikin ensisijaisesti kilpahevonen. Mielestäni se oli yksi tallini hienoimmista hevosista ja pidin siitä kovasti. LD:stä Sultan siirtyi hetkeksi siittola Cipofüzoon, mutta tuo reissu jäi aika lyhyeksi. Sultan asusti myös yksityishevosena YT Sanattomassa jonkin aikaa vuoden 2006 lopulla ja/tai vuoden 2007 alussa. Tuolta ajalta on olemassa kopio webArchiven arkistossa. Valitettavasti kopiossa ei näy kuvia, ne nimittäin olivat nuo samat kuin oriin ensimmäisillä sivuilla! Huomaa muuten hyvin kuinka kehityin luonteenkirjoittajana, sillä onhan tuo webArchiven kopiossa oleva luonne paljon fiksumpi kuin noilla ensimmäisillä sivuilla oleva.

Sultan oli ensimmäinen "oikea" kilpahevoseni, jolle halusin kerätä pitkän listan kilpailuita sivuille. Muotoonlaitoin kaikki oriin kilpailut ja muistaakseni sillä olikin parhaimmillaan useampi sata kilpailua takanaan. En ollut turhan tarkka kilpailemistani luokista tai lajeista, vaan ori kilpaili vähän joka lajia eikä se tasokaan ollut niin justiinsa. Laatuarvosteluista en tainnut olla tuolloin koskaan kuullutkaan eikä niitä Sultanin kanssa koskaan tavoiteltu saatika saavutettu.

Enkä ollut ainoa, joka tykkäsi Sultanista! Ori sai elonsa aikana peräti 11 jälkeläistä, eikä kaikki edes minun kasvattejani. Muistelisin mainostaneeni oritta pariinkin kertaan hevoset.comin foorumilla ja sitä kautta saaneeni suosikilleni jälkikasvua. Sultan jopa palkittiin VRL:n historian viimeisessä Virtuaalisen Jälkeläisarvostelun tilaisuudessa VJA-B-palkinnolla jälkikasvunsa ansiosta. Näyttää tosin siltä, että melko kunnioitettavasta jälkeläismäärästään huolimatta, oriin sukulinja on jatkunut tähän päivään vain omien hevosteni kautta. Puoliverisissä Sultanista ei ole enää olemassa suoraa isälinjaa, mutta LD:n raunioista pelastamani fwb-tamma LD Pretorian, Sultanin pojantytär, elää ja voi hyvin Juksulassa. Sen sijaan wpb-ori Flintheart Gloomgold MPB on suoraan Sultanin isälinjan jälkeläinen. Flintin isänisä Nery's Voyager oli tilausvarsa minulle omasta Sultanistani ja Nerys Welshin welshtammasta. Flint ja Prenda tulevat varmasti jatkamaan sukuaan, joten ainakaan minun hoivistani ei Sultan sukutauluista katoa! Ja ei sitä tiedä vaikka onnistuisin ujuttamaan oriin nuorempaa polvea muillekin...


En muista tarkalleen milloin lopulta merkitsin Sultanin kuolleeksi, sillä sen muistosivut ovat kadonneet (kiitos websin). Luultavasti joskus VRL:n tauon aikana 2009-2010, sillä VRL:ssä ori on merkitty kuolleeksi 4.1.2011. Ori on kuitenkin jäänyt virtuaaliseen sydämeeni yhtenä Suurista Suosikeistani. Eihän tuo näin jälkikäteen katsottuna ole ollut mitenkään ihmeellinen, mutta omassa mielessäni ori oli jostain syystä spesiaali. Ja Sultan on se syy, miksi pidän nykyään kilpailemisesta, sillä ennen oriin keksimistä en juurikaan kilpaillut hevosillani. Kilpailukalenterin kasvattamiseen vain jäi koukkuun!

2 kommenttia:

  1. Kiva teksti, vanhojen suosikkien muistelu on aina mukavaa! Ja on ihan mielenkiintoista lukea näistä omistajien omista suosikeista, koska ei se "suosikkius" välttämättä mitenkään erityisesti pistä satunnaiselle kävijälle silmään. Onhan niitä suosikkeja meilläkin ollut vuosien mittaan paljonkin, vaikka ne kaikki varsinkin Ionicissa ovat sitä samaa massaa muiden mielestä.
    Tjaah, mitäs jos varastaisin idean ja nakittaisin Virginialle kirjoitettavaksi sarjan hänen omista suosikeistaan... Alkaen aina sieltä vuodesta 2001 ja Wizzerriasta sekä White Speedsteristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idean saa ehdottomasti varastaa! Lukisin mielelläni muidenkin "suosikkipikseleistä", koska kuten sanoit: sitä ei aina päällepäin näe mikä hevonen on omistajansa suosikki.

      Poista