lauantai 2. kesäkuuta 2018

Toukokuun palkitut hieman jälkijunassa

Toukokuun lopusta tuli työrintamalla sen verran myrskyisä, että en ole ehtinyt, saatika jaksanut, ajatella mitään pikseliponeihin viittaavaakaan, oikeassakin maailmassa on ollut riittävästi kestämistä. Kuun alussa olin kuitenkin ahkerasti ilmoitellut hevosiani laatuarvosteluihin ja palkintojakin on ropissut oikein urakalla!

Minulta oli pitkästä aikaa hevosia mukana KRJL:n tilaisuudessa toukokuussa. Pitääpä ilmoittaa sinne ponskeja useamminkin, sillä suureksi hämmästyksekseni sieltä tuli komea ykkösrivi! Blackwoods Hemingway, Balthazar MPB, Dazzling Heartqueen MPB ja Anna Karenina MPB palkittiin kaikki siis ensimmäisellä palkinnolla. Vau!

VWYL:n viimeisessä tilaisuudessa ennen kesätaukoa oli minulta mukana viisi welshiä. Ginger Candy MPB palkittiin toisella palkinnolla huikeilla rakennepisteillä (8/10p!). Samoin Fourth Ophelia MPB ja Busy Walter MPB saivat kakkosen. Balthazar MPB ja That's Evil MPB jäivät nippanappa kolmospalkinnon puolelle.

Ponikantakirjan toukokuun tilaisuudesta saimme kotiin viemisiksi koko palkintokirjon aina ei palkitusta ensimmäiseen palkintoon saakka. Bordeaux MPB sai hienot 80 pistettä ja ensimmäisen palkinnon. Moana's Iarll Rhyfelgar keräsi tuomareilta tasaisen 19-rivin ja sai toisen palkinnon. Edellisellä kerralla palkitsematta jäänyt Lochlain Golden Samara ylsi tällä kertaa kolmospalkinnolle ja Deadly Hallow MPB jäi palkinnotta.

KERJL:n toukokuun tilaisuuteen vein kolme Juksulan täysverikasvattia arvosteltavaksi. Juksulan Ddanielle x ja Juksulan July xx saivat hienosti toiset palkinnot! Juksulan Valerie x ylsi kolmospalkintoon lähes kilpailemattomasta jälkeläisestään huolimatta, eikä se kakkonen kauas jäänyt. Olen siis oikein tyytyväinen tammojeni palkintoihin!

Tuomarioikeuksieni ansiosta toin ERJL:n toukokuun tilaisuuteen jälleen kuusi hevosta ja tälläkin kertaa tuliaisena tuli useampikin ykkönen talliin! Salsatime MPB, Norris ja Oldsfell's Monday Madness palkittiin ensimmäisellä palkinnolla. Juksulan Ddanielle x ja Siarra Moon MPB jäivät niukasti pisteillään kakkospalkinnon puolelle. Juksulan Valerie x palkittiin lähes kilpailemattoman jälkeläisensä takia jälleen kolmannella palkinnolla, mutta palkinto se on sekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti