lauantai 5. toukokuuta 2018

Himoshoppaajan päiväkirja

Joskus iskee kauhea tarve saada uusia hevosia ja silloin tuntuu, että foorumi on täynnä toinen toistaan kivempia myytäviä heppoja! Minulla oli melkoinen ostovimma tuossa maalis-huhtikuun ajan ja paljon uusia tuttavuuksia talliin tiensä löysikin. Osansa sai niin Juksula kuin Moana part bredkin ja VRL:n hevosrekisterin hevosmääräni pomppasi melkein parikymmentä numeroa suuremmaksi.

Moanaan shoppasin lyhytsukuisia welshejä, joiden sukua ei meiltä vielä löydy. HM:n Ramya Ranchilta löytyi kasa yksipolvisia mountaineja: oriit Eirian Hedros ja Taith ja tammat Eirian Lwyn, Haldy ja Myan. Näissä minua erityisesti houkutti sukujen harvinaisuus - kaikki ovat vanhempiensa ainokaisia eli sukua ei löydy muualta. Osa vanhemmista tosin näytti myös olevan myynnissä, joten tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa. HM:ltä löytyi myös danin Paraatiponien kasvatti Buchanan Dawn, joka oli ihan pakko saada jo värinsäkin (ruunivoikonpäistärikkö) takia! Buch on vielä kuvaton mutta en ole luovuttanut etsintäni suhteen! Ne ruunivoikonpäistärikön A-oriin kuvat ovat ihan nurkan takana!

Kida myi foorumilla sopivasti Pencalowin vanhempia kasvatteja, joista bongasin Moanaan uutta B-ponivahvistusta pariskunnan muodossa: Pencalow Dunhair ja Laramie ovat yksipolvisia, estepainotteisia poneja, joiden tavoitteena on jälkikasvun lisäksi kantakirjaus. Pencalowista löytyi myös kiva kouluponi suppeita koulusukujamme avartamaan eli yksipolvinen Pencalow Julius.

Juksulaankin löytyi vaikka mitä uutta! Alegren maaliskuun poistomyynnistä ihastuin CT Moccachinoon vaikka sen koko suku onkin kadonnut. HM:n myydessä uusia, lyhytsukuisia täysverikasvattejaan, nappasin mukaani ruunivoikon(!) tamman Gold Marien. HM:n suurmyynnistä nappasin edellä esitellyn welshlauman lisäksi matkaani kolmipolvisen arabitamman Zayna Ricon sekä kaksipolviset angloarabit ori Narzena B:n ja tamma Nirvana B:n. leahiiilta löytyi yksipolvinen trakehnertamma Lagarde BH, jolleka on sulho vielä mietinnässä. Ehkä pitäisi ostaa yksi hevonen lisää?!

Josko tässä nyt olisi hetkeksi shoppailuinto käytetty. Ainakin sivujen tekeminen ja kuvien etsiminen riittää tältä erää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti