perjantai 6. helmikuuta 2026

Esittelyssä 6-polvinen kasvatti sukutauluineen

Moana part breds on kasvattanut virtuaalisia welsh part bredeja vuoden 2012 alusta alkaen - siis varsin komeat 14 oikeaa vuotta. Viime vuonna eräs merkkipaalu ylittyi, kun talliin syntyi ensimmäinen omista ori- ja tammalinjoista kasvatettu, 6-polvisen suvun omaava wpb-kasvatti eli tamma

Bombastic Side Eye MPB !

Nimi on taattua MPB-laatua ja soveltuisi paremmin ehkä ravihevoselle tai jollekin amerikkalaiselle lännenhevoselle, mutta tällä kertaa se nyt on welshillä. Tammasta tuli nimensä, hauskojen kuviensa ja ihanan sukunsa kanssa aivan super kiva kokonaisuus ja "Tiktok" nouseekin varmasti yhdeksi tulevaisuuden lempiponikseni.

Olen koonnut Tiktokin koko 6-polvisen suvun omalle sivulleen eli tänne. Kaikki 6-polvisen suvun 126 hevosta ovat oikeasti olleet virtuaalimaailmassa. Sukutaulun ulkopuolelle ei enää jää virtuaalimaailmassa olleita hevosia eikä suvussa kertaannu yksikään nimi.

Tamman isälinja menee Juksulassa asuneeseen omaan tuontiponiini, welshmountainori Avoir Mauvais Caractere'en. Isälinjan ensimmäinen suvullinen poni on juksulalainen Juksulan Avoir March, oma kasvattini siis, vaikkakaan ei moanalainen. Ori tosin asui ja vaikutti virtuaalisen elämänsä ajan Moanassa. Kolmas ori isälinjassa onkin sitten jo moanalainen Valentinus MPB. Emälinja sen sijaan on kokonaan moanalainen. Kantaemänä on oma tuontitamma, suvuton welsh part bred Sunny Skip Bunny ja emälinja jatkuu Moanan kasvatteina aina itse Tiktokiin saakka. Tiktok tulee tietenkin tulevaisuudessa itsekin jatkamaan tammalinjaa.

Kuudennen polven 64:stä esivanhemmasta 15 on ollut minun omistuksessani, eli vaikka suorat isä- ja emälinjat ovatkin omaa kasvatustani, näkyy tamman suvussa monen muunkin virtuaaliharrastajan kädenjälki. Itse asiassa sukutaulusta suurempi osa on muiden kuin minun kasvatteja! Moanan kasvatteja (MPB tai Moana's) on suvussa 24 kappaletta eli suvullisista polvista (1-5) laskettuna noin 39 %. Kun kaikki omat kasvattini, eli myös juksulalaiset (2 kpl), lasketaan mukaan, on omaa kasvatusta sukutaulusta edelleen vain 42 %. Jos laskin oikein, löytyy suvusta itseni lisäksi 19 eri virtuaaliharrastajan kasvatteja. Osa kasvattajista löytyy sukutaulusta useamman eri kasvattajanimen, tallin ja/tai jopa kasvattirodun voimin.

Kiitos kaikille Tiktokin sukutaulun rakentamiseen (tietämättään) osallistuneille!