sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Hyvinhän se vuosi alkoikin...

Oikea elämä ja sen reaaliteetit tulivat tielle, joten hyvässä uskossa tehdyt uuden vuoden tavoitteet saivat pienesti kenkää ennen kuin tätä vuotta oli kuukauttakaan kulunut. Mutta elämä on ja näillä mennään mitä on annettu. Radiohiljaisuutta on todennäköisesti hetken aikaa vielä luvassa.

Onneksi virtuaaliasiani ovat jo valmiiksi niin levällään ja kesken, että lisäkuukausi sinne tai tänne ei haittaa enää yhtikäs mitään. Kestän todella huonosti keskeneräisiä asioita, eikä tämmöinen on-off-harrastaminen sovi minulle yhtään. Se tekee myös tallien ja pikseleiden pariin palaamisen tauon jälkeen hankalaksi, kun se kesken olevien asioiden pino tuntuu niin valtavalta ja ylitsepääsemättömältä. No, se ei (onneksi tai harmiksi) ole tämän päivän asia, vaan mietin sitä sitten joskus toiste.

Ehdin tässä noin nelisen viikkoa olla täysin ulkona virtuaalimaailmasta, ja kun tänään tänne kömmin niin täällähän oli tapahtunut vaikka ja mitä! Keskustasta silmiini osui heti marsupienen viesti, jossa kerrotaan uuden VRL:n sivujen olevan jo siinä vaiheessa, että vanhojen sivujen sulkeminen on jo lähellä (topa)! Itse pidän VRL:n tähän harrastukseen tuomasta yhtenäisyydestä ja yhteisistä "perussäännöistä", joten olen sivuston päivittymistä nykyaikaan seurannut mielenkiinnolla ja odotuksella.

Innokkaana virtuaaliblogien lukijana minulla oli virtuaalitaukoni jäljiltä odottamassa enemmän lukemattomia blogitekstejä kuin pystyin yhdelle iltaa lukemaan. Lisäksi bongasin muutaman uuden bloginkin! Virtuaalivalo ja Väriloisto ovat ihan uusia, tämän vuoden puolella aloittaneita blogeja, joidenka lisäksi törmäsin vanhempaan, viime vuonna naftaliinista kaivettuun Virtuaalimietteitä-blogiin. Varsinkin Virtuaalimietteitä on ollut ihastuttavan aktiivinen nyt alkuvuonna ja kirjoituksen napakoita ja helppoja lukea. Kaikki kolme on lisätty Suosittelen-listaukseen tuonne sivun oikeaan reunaan. Suosittelen!

Seuraavaksi takaisin radiohiljaisuuden pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti