sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Mitä kuuluu...

...Juksulalle?
Juksula on kärsinyt ajanpuutteestani ehdottomasti eniten. Osittain syynä on se, että talli oli päässyt pintahomeeseen jo ennen uuden työni alkua, joten nyt paikka on jo läpeensä homehtunut. Ostin tuossa syyskuussa pari uutta hevosta, voikon puoliverisen Tripin ja heräteostoksena bydjonnyioriin, Shacon, mutta muuten en ole tehnyt yhtään mitään tallin eteen sitten.... ööö, ehkä toukokuun? Harvinaista kyllä, en ole edes ilmoittanut ainuttakaan tallin hevosta ainoaankaan kilpailuun moneen kuukauteen! 

Juksulassa olisi koko tämän vuoden kasvattien sivut tekemättä ja lisäksi iso kasa (entisiä) laukkaponeja odottelee sivujaan (tai bittiavaruuteen heittämistä). Parin viime vuoden kasvatinkin sivut taitavat olla vielä jossain kotikoneen kansioiden syövereissä keskeneräisinä... Lisäksi houkuttaisi ihan hirveästi tuoda lauma työhevosia, joilla pääsisi kokeilemaan TYH:n kilpailuita! Ja knabbejakin haluaisin hankkia lisää. Ja trakeja. Ja täysverisiä. Ja sitä ja tätä ja tuota. Noita vanhempia hevosiakin voisi kuoppailla, niin ei ala hevosmäärä ahdistaa. Yhteensä Juksulan "to do"-lista on lähes kolmenkymmenen kohdan pituinen. Mistäköhän Juksulan jättipäivitykseen löytyisi aikaa?

...Moana part bredsille?
Moana on pärjännyt varsin hyvin viikonloppuharrastamisestani huolimatta. Joka viikonloppu olen ehtinyt jotain pientä tehdä ja välillä vähän isompaakin, joten ihan mahdotonta "to do"-listaa ei tallin osalta ole kertynyt.

Moanassa on paljon valmiita tai lähes valmiita poneja laatuarvosteluita varten ja kilpailulista pyörii melko tasaiseen tahtiin. Kilpailuita olen pyrkinyt järjestämään ainakin yhden ryppään kuukaudessa ja siinä olen aika hyvin onnistunutkin. Vanhoja ponejakin olen saanut kuopattua melkein suunnitelemani aikataulun mukaan. Talli on kaiken kaikkiaan aika hyvin ajantasalla - paitsi mitä kasvattien sivuihin tulee. Viime CAS-vuoden (CAS51; 04.06.-26.08.2018) kaikkien kasvattien sivut on edelleen tekemättä ja kuluvan CAS-vuoden (CAS52; 27.08.-18.11.2018) varsoja ei ole edes suunniteltu. Myös seuraavan CAS-vuoden (CAS53; 19.11.-10.02.2019) on vielä keksimättä, mutta onneksi sen kanssa on aikaa marraskuun puoliväliin asti. Tekemistä siis piisaisi Moanassakin, vaikka talli pääosin onkin aika hyvässä kuosissa, ainakin jos Juksulaan verrataan.

...Moana farmille?
Jos farmin etusivua katsoo, ei paikka vaikuta enää lainkaan aktiiviselta. Sen sijaan kulisseissa on tapahtunut ja paljon. Uudenvuoden lupauksissani lupasin hankkia farmille kissoja (muitakin kuin maatiaisia) ja nautoja, mikä taas vaatii hieman kissa- ja nautarotujen opiskelua. Ja sitä olen kyllä varsin ahkeraan tehnytkin! Lisäksi Flickrin selaaminen onnistuu loistavasti vaikkapa kännykällä kotisohvalta mainoskatkojen aikana, joten uusia, suloisia, mielenkiintoisia tai muuten vain hienoja kuvia tulee laitettua muistiin jatkuvasti. Farmi siis elää ja voi hyvin minun pääni sisällä. Toteutus muiden silmille onkin sitten hieman eri asia...

Pari tuntia lisää vuorokauteen, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti